Panostin tänä vuonna kotona viihtymiseen hankkimalla mm.Vintedistä kivat paneeliverhot joissa on sydämiä 2kpl / 2€ ja Hemtexin kaitaliinan jossa on tonttuja 1€. Valokranssi on vuosia vanha.
Tonttuteema jatkui lautasliinoissa, joita en halunnut taitella mihinkään muotoon koska halusin että niiden kuva näkyy. Saiturinpörssistä 1€ / pkt. Viinilasit ovat juhlavia ja kuuluvat juhlapöytään vaikka itsekin join siitä maitoa. Fiilis on ihan toinen kun erottaa arjen juhlasta, se ei vaadi isoja muutoksia 😊.
Ruoka oli ihan perinteistä jouluruokaa ja jätimme pois suosiolla tuotteet joista kukaan ei niin piittaa, aivan turha on ostaa tai valmistaa sellaista mitä osa syö ruokalusikallisen, osa ei jopa ota ollenkaan. Tällaisia meillä olivat mm. perunalaatikko, rosolli, piparit ja riisipuuro. Itse syön sitä aamu ja iltapalana, mutta ei jouluaterialla, vatsaan ei mahdu edes niin paljon eri ruokia. Kinkkua ostimme myös valmiina siivuina sen verran kuin tarvitsimme, ei koko kinkkua jota joutuu sitten syömään urakalla.
Panostin kalaan ja jälkiruokiin, tein Tiramisua ja Tähtitorttuja. Tiramisu on itseasiassa tosi helppo ja herkullinen jälkiruoka joka ei vaadi edes uunia, käytin kananmunatonta reseptiä, vaikka alkuperäisissä resepteissä munia Tiramisuun tuleekin. En vaan halunnut alkaa erottelemaan keltuaisia ja valkuaisia ja hyvää tuli ilmankin niitä!
Muuten joulukoristeeni ja kuuseni olivat aika vaaleita ja pidin samat koristeet kuin aiempinakin vuosina.
Joulu hössötys on asia mitä inhoan. Samoin odotukset joita ihmiset asettavat toisilleen. Oikeasti Joulu on vain YKSI päivä muiden joukossa, mutta jotkut olettavat että kaiken tulee olla täydellistä. Ihmiset eivät myöskään ymmärrä mitä Joulurauha tarkoittaa. No joo alunperin se on määrätty sodan keskeytyksen merkiksi joulun ajaksi, mutta itse laitoin puhelimen äänettömälle ja sanoinkin yhdelle ihmiselle joka pommitti minua että "haluan olla rauhassa", Joulurauha. Palataan asiaan huomenna.
Aattoilta on minulle tärkeä, suorastaan pyhä, haluan nauttia omasta ajasta, vähän herkuista ja hyvästä viinistä sekä kodin rauhasta. Kamalia ovat ne muistot väkivallan uhkaa sisältäneistä Jouluista jolloin pelkäsin ja voin huonosti 😢🥺. Jos olet Jouluna yksin, voin taata että se on parempi vaihtoehto kuin henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisesti käyttäytyvän ja epävakaan narsistin kanssa vietetty Joulu.
Yritä olla onnellinen, vaikka ymmärrän että yksinäisyys ei ole kivaa. 🙏. Kaikki paikat eivät myöskään ole Jouluna auki. Kirkko on hyvä paikka tavata muita, samoin kirjasto, kirppikset ja yhteisöt netissä. Tee asioita joista nautit, lue kirjoja, lähde ulos, kuntosalille, uimahalliin jne.. ❤️.
Itse lähden tosiaan katsomaan Teräsleidit 2 elokuvan ensi-ilta esityksen nyt Joulupäivänä. Ja syy miksi leffa minua niin kiinnostaa ( vaikka toki se on muutenkin varmasti hyvä + siinä on mm. Seela Sella ), on se että saatan vilahtaa valkokankaalla! 😍🥳 Koska olin viime kesänä avustajana kyseisen leffan kuvauksissa 😉. Eli jännä juttu, toivottavasti en näytä ihan kamalalta 😬. Yksi kohtaus myös otettiin jossa minulla on ihan vuorosanat mutta en tiedä onko sitä käytetty leffassa. Pian näen sen! 😃
Oikein Hyvää Joulua kaikille lukijoilleni! 🥰













Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...