Mikään minimalisti en ole, mutta olen vähentänyt kaikenlaisen sisustustavaran ostamista tosi paljon. Ennen melkein joka kirppis reissulta tai Ikean käynniltä mukaan tarttui yhtä sun toista.
Vaatteita minulla on sen sijaan vaikka kuinka paljon ja koska olen pihi niin saatan ostaa Ale -myynnistä jo varastoon valmiiksi esimerkiksi alusvaatteita tai kesä vaatteita jo seuraavaa kesää varten, joka on tietysti järkevää, mutta jos kaapit ovat liian tukossa ei enää löydä mitään. Siispä ajattelin pistää vaatekaappini järjestyksen uuteen uskoon ja se onnistui kivasti Jyskistä löytämieni edullisten korien avulla, jotka kaiken lisäksi olivat kauniitakin 😊 Nämä olivat vain 5€ / kpl. Hyvä ja edullinen lahjavinkki myös pukinkonttiin, uskon että monella ihmisellä on tarvetta koreille jossain kohtaa kotiaan 😉.
|
Jysk 5€ / kpl |
Olin antanut kokonaisen ison vetolaatikon pikkuhousuille, koska ajattelin että niitä on siitä helppo ottaa ja näkee paremmin mitä etsii, mutta se aiheutti sen että paidoille ja housuille ei jäänyt tarpeeksi hyllyjä. Nyt ne ovat korissa ja hylly vapautui paidoille. Myös sukat olivat olleet vain tungettuna ylemmille hyllyille ilman määrättyä paikkaa. Ne saivat toisen korin. Kaappiin oli kertynyt myös joitain sinne kuulumattomia tavaroita.
|
Kaappi ennen
|
|
Kaappi jälkeen! |
Hankin vielä kolmannenkin samanlaisen korin, koska minulla on myös kesätoppeja, joita käytän talvellakin neuletakin alla, mutta niiden ei myöskään tarvitse viedä kokonaista vetolaatikkoa kun mahtuvat pienempääkin tilaan. Laitoin ne alas. Hyvä tuli! Hyllyt voisi vielä nimetä vaikka laittamalla reunaan tarran Dymo -kirjoittimella, esim."HOUSUT", mutta minun kirjoittimeni meni jotenkin epäkuntoon jo tässä aiemmin, joten se ei nyt ollut mahdollista 😓. Helpottaa aamulla kiireessä löytää tarvittavat vaatteet kun kaikki ovat selkeästi omilla paikoillaan.
Myös henkareilla olevien vaatteiden kaappini oli aika tukossa. Minulla on paljon ihania vaatteita joita en halua hävittääkään, mutta halusin vähän väljemmin ne sinne jotta ne mitä käytän aktiivisesti on helpompi ottaa ja esimerkiksi juhlavaatteet eivät jokainen vie omassa henkarissaan tilaa tangolta. Tähän auttoi Prismasta ostamani tilansäästäjä henkarit 😊. Paketti jossa on 5 henkaria ja pidike maksoivat 4,95€. Täytyy ostaa myöhemmin toinenkin setti!
|
Prisma 4,95€ |
|
Kaappi ennen |
|
Kaappi jälkeen! |
Myös yksi parempaa järjestystä kaivannut kohta kotonani oli keittiö. Ongelma on ollut esimerkiksi sipulit jotka myydään niissä verkkopusseissa. Ennen laitoin sen pussin vaan suoraan jääkaapin vihanneslokeroon ja seuraus oli se että pussista tuli paljon roskaa laatikkoon, sipulin kuoria siis. Otin yhden leivontakulhon käyttöön sipuleille, tyhjennän nykyään ne siihen, verkkopussista pois. Ei enää sotkua ja niitä on siitä helppo ottaa käyttöön. Tähän käy tietenkin mikä kulho vaan, vaikka lasinen, keraaminen, tai ihan elintarvikepakkaus joka on pesty. Kierrätys kunniaan! 👍
Mausteiden kohdalla suosin pusseja, koska ne ovat paljon halvempia kuin lasipurkit. Jos ne ovat vain hyllyllä levällään sotku on varmaa ja hermot menee niitä etsiessä ja pussi saattaa tippua alas, pahimmillaan hellan ja keittiötason väliin. Niille olen hankkinut omat rasiat joissa ne pysyvät pystyssä. Nuo läpinäkyvät eivät maksaneet mitään Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolla. Keskellä on hiiva ja leivonta mausteet myös omassa rasiassaan. Ikeasta hankin valkoisen laatikoston johon menee taas hyvin liemikuutiot sekä ne purkkimausteet joita minulla on.
Joku saattaa ajatella että onpas kauheasti mausteita, kaksi hyllyä niille!? Mutta minä tykkään käyttää paljon erilaisia mausteita, lapsuuden kodissani käytössä oli vain suola, pippuri ja curry, eli olen vasta aikuisena opetellut maustamaan paremmin ruokia.
Pitkästä aikaa tässä postauksessa on mukana myös pieni sisustus idea, jonka laitan vaihtoehtoisesti jos ei ole hauskaa juttua, eli: Mini -Diy!
MINI DIY: TUUNAA KUKKARUUKKU VYÖLLÄ
Eli tarvitset ylimääräiseksi jääneitä vöitä ( joko lihomisen takia tai että lapsi on kasvanut isommaksi ) 😄😅 tai sitten voit etsiä vanhoja vöitä vaikka Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta kuten minä tein. Mitään liimaa tai muuta kiinnitystä ei tarvita, vyö kiristetään vain sopivaan pituuteen ja valmis! Reikiä joudut varmasti tekemään lisää, mutta se on helppoa. Hyvin nopea tapa piristää tylsiä valkoisia perus kukkaruukkuja 😊.
Tässä kaikki tällä kertaa, mukavaa viikonloppua myös sinne! 👍🌞
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...