Translate

perjantai 17. kesäkuuta 2022

Toiveikas viherpeukalo

Olen aiemmin ollut ihan surkea kasvien kanssa ja onnistunut tappamaan jopa kaktuksia, mutta nyt olen onnistunut hoitamaan jo kuukausi tolkulla tämän hetkisiä kasveja jopa niin että ne kukoistavat ja tuottavat uusia lehtiä! Uskon että osa syy on tämän asunnon valoisuus, kun kyseessä on läpitalon kaksio ja seinissä on ylhäällä vielä ne lasiosat. Lisäksi olen ottanut tavaksi kastella kasvit aina samoina päivinä niin se ei unohdu. Kastelen kasveja kaksi kertaa viikossa vähän kerrallaan. Keskiviikkoisin ja lauantaisin. Se on ollut sopiva tahti. Multa pysyy tasaisen kosteana, mutta kasvit eivät ui, tai kuivu liikaa. Esittelen ne tämän jutun lopuksi, mutta nyt ajankohtaisempi juttu on tämä seuraava projekti..


Tein nimittäin ihan huippulöydön taas täysin maksutta Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta! Minikasvihuoneen! 😍 Siinä oli katto vähän vääntynyt, mutta ei se haittaa, on varmaan ihan hyvä että ilma myös vähän kiertää eikä kasveille tule liian kuuma. Tai en ole asiantuntija, saas nähdä nyt 😁. Sain kurkut ja tomaatit kasvamaan siemenistä taimiksi, koulin ne, ( eli erotin omiin ruukkuihin ), jotka ostin Ikeasta. Nyt vaan tuntuu että ne eivät kasva tuosta eteenpäin 😕. Kurkuista tulee vähän uutta lehteä, mutta pitäisikö niitä lannoittaa tai mitä, en tiedä? Siemenethän on tosi halpoja, mutta ruukut ja lannoite maksaa ja jos en olisi saanut tuota kasvihuonetta ilmaiseksi niin sekin olisi maksanut. Mutta tää on nyt tällaista kokeilua, en odota edes mitään satoa, kauppaan tässä varmaan joutuu menemään 😂.

Minikasvihuone 0€! Ikean halvat tv -tasot ovat loistavia parvekkeelle 😊

Kukista mieleisimpiä minulle ovat joka kesä Hortensiat ja varsinkin tämä sininen väri 💙. Amppelin aion myös hankkia mutta en ole vielä ennättänyt. Olen vähän myöhässä, tiedetään. En ole muutenkaan oikein tajunnut edes kunnolla että nyt on kesä, kun niin pitkään oli kylmää ja sateista eikä voinut pukeutua edes kesävaatteisiin saati sitten mennä rannalle. Jos sitä nyt vihdoin alkaisi kunnolla viettämään kesää. Toinen syy on että minulla ei juurikaan ole lomaa. Olen töissä koko heinäkuunkin. 



Betonipöllöt olen ostanut vuosia sitten silloisesta Hong Kong tavaratalosta, ( eli nykyisestä Rustasta ). Ja tuo narulla päällystetty suojaruukku on itse tekemäni, se on Turkkilainen jogurttipurkki alunperin, kiinnitin narun kuumaliimalla. Tästä olen tehnyt erillisen postauksen jo vuosi sitten. 

No nyt sitten niihin viherkasveihin! Peikonlehti oli aika iso jo kun ostin sen, mutta nyt se on oikein riehaantunut! Uutta lehteä tulee niin ylhäältä kuin alhaaltakin. 



Nyt! 

Toinen kasvi jota olin jo pitkään himoinnut oli Lyyraviikuna. Olin ihan varma että en saa sitä kasvamaan, mutta sama juttu sen kanssa, uutta versoa pukkaa! Toivottavasti tästä tulisi oikein iso ja korkea, upea huonekasvi. 


Nyt! 😀


Onkin ollut tosi pitkä blogitauko. En ole vain keksinyt mitään aihetta. Eteisen remontti on meneillään, mutta sekin on iso operaatio, seinien maalaus ja lattian laatoitus. Maalauksen tein itse ja siitä tuli hyvä, mutta en tiedä alanko tehdä laatoitusta itse vai palkkaanko vain suoraan ammattilaisen ja ostan vain laatat hänelle valmiiksi. Myös vanhat vaatekaapin ovet pitää jotenkin uudistaa tai vaihtaa. Tästä tulee siis iso juttu jossain vaiheessa. Töissä olen myös ollut ja Juhannuksena tulevaa 1,5 viikon lomaa lukuunottamatta teen töitä myös koko heinäkuun ja elokuussa alkaa taas opinnot ja toinen työ. Harjoittelua pitää tehdä myös koululla ja iltapäiväkerhossa. No, ei auta kuin jaksaa. Onneksi kouluissa on syysloma lokakuussa.

 Ihanaa viikonloppua kaikille! Itse olen jälleen flunssassa, edellinen parani mutta eihän siitä kovin kauaa ole 😖





2 kommenttia:

  1. Hienostihan nuo viherkasvit sulla pärjää.Heti kun valitsee oikeat lajit oikeaan paikkaan niin alkaa tapahtua :-).Luulen että kasvihuoneen kasvit vaativat vain aikaa, valoa ja lämpöä, mutta kyllä niillekin kannattaa jo antaa jotain lannoitetta. Vaikkapa samaa mitä käytät sisäkasveille.Ja ehkäpä pikkuisen isommat ruukut jatkossa ? Tosin en ole mikään puutarhuri itsekään mitä nyt vuosian saatossa tullutta kokemusta vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Kiitos vinkeistä 😊. Hankin kasvilannoitetta seuraavaksi. Myös tuo Lyyraviikuna tarvii isomman ruukun. Mukavaa kesän jatkoa sinulle!

      Poista

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...