Translate

lauantai 19. joulukuuta 2015

Lumoava joulupöytä

 


                                                           Joulu 2015 on pian täällä

Joulu on ihana katkos työhön, levähdyshetki joka auttaa meidät kevääseen. Saamme viettää aikaa rakkaidemme parissa, nollata aivot hetkeksi kaikesta, nauttia hyvää ruokaa ja olla vain luvan kanssa jouten. Joka vuosi odotan joulua kuin kuuta nousevaa, eikä tämä vuosi ole poikkeus. Blogin tekoon en ole ennättänyt aikoihin, mutta halusin tehdä tämän jutun ennen joulua, jotta ihmiset ehtivät mahdollisesti jotain ideaa saadessaan toteuttaakin sen vielä ennen jouluaattoa. Olen tehnyt hienoja bongauksia eri myymälöistä, saaden aikaan hopea-punaisen joulu tyylin. Nyt pitemmittä puheitta asiaan, mitä olen hankkinut, mistä, miten ja millä hinnalla. Toteutin myös itse taas luonnon materiaalista yhden idean: hopeakävyt. Eli ostamani hopeaspray on ollut kovalla käytöllä! Tokmannilta löysin aivan ihanan joululiinan joka muistutti sävyiltään vähän Vallilan vastaavaa, mutta maksoi paljon vähemmän. Joulupöydästä tuli kaunis ja persoonallinen, kyllä kelpaa syödä siinä!


Ruoilla en ala edes kilpailemaan koska se on ihmisille niin perinteinen ja tärkeä asia, oikeaa mielipidettä ei ole, toisilla pöytään kuuluu nimittäin ehdottomasti esim.silli, tai rosollin kastike, joihin itse en ole koskaan saanut minkäänlaista intohimoa. Lautasliinoiksi valitsin neutraalit hopeat. Lautasliinarenkaat ovat Tigerista ja maksoivat 3€/pkt. Tässä lisää kuvia kattauksen "aineksista".

 
 


Hopeinen poro Tiger 3€


Upea männynoksa metsästä 0€
 
Käpyjä metsästä 0€
 
 
Kävyt keräsin lähimetsästä ja kävelyteiden varsilta, josta tuli taas hauskoja tilanteita kun ihmiset ihmetteli varmaan että mitä hemmettiä toi etsii, kun ei sieniäkään enää ole. Yksi koiran ulkoiluttaja oli lähellä kysyä minulta varmaan että olenko kadottanut jotain, mutta näki sitten että poimin kävyn niin onneksi ei kysynyt! Uskokaa tai älkää niin käpyjä myydään myös kaupassa, Anttilassa niitä oli paketissa, ihan pähkähullua mielestäni, kun materiaalia on ulkona ilmaiseksi! Hopeasprayllä vaan niihin väriä, toki ne voi vetää vaikka kultaisiksi, punaisiksi tai miksi vain haluaa. Free and beautiful!

Laitoin kävyt Ikean maljakkoon 1,79€.

Kävyt voi laittaa myös vadille koristeeksi

Kävyistä voi tehdä myös kuusen koristeita!

On hyvä että joulupöydän koristeet eivät vie paljon pöytätilaa vaan kohoavat mieluummin ylöspäin, koska jouluna sitä ruokaa on niin monta sorttia että hyvä että mahtuvat pöytään muutenkaan! Joulukuusi meillä on vakio, valkoinen joka kestää vuodesta toiseen joka on hyvä. Tottakai oikea kuusi olisi ihana, mutta olen todennut muutama vuosi sellaisen ostaneena että eivät ainakaan nuo viljellyt kuuset tuoksu millekään. Koristeissa noudatan myös hopeista linjaa, kuusessa on lisäksi ripaus liilaa ja tavallista punaista. Lahjat on vielä osa hankkimatta, odotan aattoaamun -50% ale:a.
Koristeita kuuseen voisin myös ostaa vähän lisää. Jos en ennätä enää blogin tekoon ennen joulua, toivotan kaikille lukijoilleni:



Oikein rauhallista, kaunista ja ihanaa joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...