Translate

keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Kauklahden lasitehtaan pullo

Kauklahti on Espoossa sijaitseva kaupunginosa. Ajan saatossa ympäristö väistämättä muuttuu ja jotkut yritykset lopettavat syystä tai toisesta toimintansa, mutta harva espoolainenkaan tietää että Kauklahdessa on joskus tehty lasiesineitä. Ja jos silloin on ollut jo syntynyt, on jo aika vanha tänä päivänä 😊. Vuorossa siis historia pläjäys! 😁


Lasitehdas toimi vuosina 1923 - 1952. Sen perusti tuolloin 1923 Iittalan lasitehtaan entinen johtaja Claës Norstedt. Työ tehtaassa oli raskasta eikä siellä ollut alussa edes vesijohtoa. Tehdas paloi vuonna 1946, mutta korjattiin sen jälkeen uudelleen, jolloin työntekijät saivat myös ruokalan ja peseytymistilat. Tehtaan alkutaipale oli kuulemma muutenkin ollut vaikea kun lasiuuni reistaili koko ajan. Uunia ei saatu kuntoon ja oikeustaistelu uunin myynyttä Hermansen -yhtiötä vastaan söi taehtaan varoja. Norstedt hävisi oikeudenkäynnin ja möi tehtaansa osake-enemmistön Riihimäen lasille vuonna 1927. Lopulta tehdas ajautui konkurssiin kannattamattomana vuonna 1952. Tänä päivänä rakennuksessa toimii Kuusakoski Oy. 




Monien Kauklahdessa valmistettujen lasi esineiden tuotanto jatkui Riihimäellä. Tehtaan tuotanto käsitti mm. puristelasia, valaisinten opaalisia kupuja, puhallettua talouslasia ja taidelasia. Varsinkin maalaamalla koristellut maljakot ja maljat olivat tunnettuja Kauklahden lasitehtaan tuotteita. Niin myös tämä äidiltäni saama kaunis ja värikäs vaasi. Se on alunperin kuulunut mummolleni. Ja nyt se on minulla 💗



Minun maljakkoni on vuodelta 1945. Pohjassa on leima. Ikävä kyllä sisällä maljakon pohjalla on ihan kuin ruosteen näköistä sotkua jota en saanut millään pois 😔. Yritin liottaa suolavedessä, soodaa täytyy vielä kokeilla. En vain halua vahingoittaa maljakkoa mitenkään. Jos jollain on hyvä ja hellävarainen keino saada pinttynyt vaasi puhtaaksi niin saa vinkata kommentteihin! 😉


Tehtaan muotoilijoina toimi:

- Helena Tynell
- Kyllikki Salmenhaara
- Theodor Käppi ( joka oli aikansa kuuluisin lasinkaivertaja ja hioja )

Kauklahden lasitehtaan valaisinten opaalisia lasiosia on käytössä monissa julkisissa rakennuksissa mm. Aulangolla, Helsingin Yliopistolla, Lasipalatsilla, sekä Tampereen ja Riihimäen asemarakennuksissa. 

Tehtaan lopetettua halukkaille tarjottiin töitä Riihimäen lasin tehtaalta, mutta moni ei halunnut lähteä töihin niin kauas vaan etsi töitä lähempää. 

Tuo lehti jota olen käyttänyt jutussa tiedon lähteenä on vuosia vanha, eli nyt ei ole mitään näyttelyä menossa tehtaan tuotannosta. Mutta esimerkiksi Riihimäen lasimuseossa saattaa olla näitäkin vaaseja näytteillä. 

Ihanan värikkäitähän nämä ovat ja taitavasti maalattuja! Siinä ei ole saanut paljon käsi täristä kun on tehty hienoja kiekuroita ja niiden on pitänyt olla symmetrisiä sekä tasalaatuisia. Itselleni tulee näistä jostain syystä mieleen Pääsiäinen vaikka minun vaasissani ei ole edes keltaista väriä. 


Tämä kesä on itselleni outo kun ei oikeastaan ole lomaa kuin 10 päivää. Mitä nyt kesätöiden lomassa muutamia vapaapäiviä arkisin. Täytyy yrittää nauttia niistä. Ainakin Tallinnan risteily on tulossa, se on kiva piristysruiske jota olen odottanut jo pitkään! 😀 Olen täysin unohtanut hauskan jutun ja vaihtoehtoisesti mini -diyn! Hauskaa juttua minulla on nytkään ole kerrottavaksi... ellei sellainen sitten ole että aloitin oikomishoidon 43 -vuotiaana! 😁 Olen koko ikäni kärsinyt ulkonevista ylä kulmahampaistani ja toisesta ulkonevasta ylä etuhampaasta. Lisäksi en ole edes itse koskaan huomannut että suuni on ollut vino ja epäsymmetrinen, ylä etuhampaat eivät ole osuneet edes yhteen tasan ala etuhampaiden kanssa. Tämä prosessi maksaa omaisuuksia ja kestää 10kk - 11kk mutta halusin nyt tämän toteuttaa, koska hampaat ovat haitanneet minua aina niin paljon. Muistan jopa synnytyksessä että en voinut huutaa suu auki kun piti varoa etteivät hampaat näy 😢. Haluan hymyillä ja nauraa tulevaisuudessa vapaasti  kaikissa elämän käänteissä. Ja sen unelmieni miehen vierellä hääkuvassa, jos sellainen vielä tapahtuu... 💗.


Oikominen toteutetaan Invisalign menetelmällä, joka on huomaamaton ja helppo tapa vanhoihin rautoihin verrattuna. Käyn eSmilessa, joka on erikoistunut esteettisiin hammashoitoihin. Lopuksi aion ottaa vielä valkaisun, eli ensi keväänä pitäisi sitten olla dollarihymy 😁. Kirjaimellisesti... 😵


Kiva kun poikkesit blogiini, huh.. hellettä ei voi muuta sanoa! Toivon kaikille jaksamista ja yritetään kuitenkin nauttia kesästä vaikka itselleni esimerkiksi yli +25`c on jo ihan liikaa. Palaillaan taas 😊









perjantai 17. kesäkuuta 2022

Toiveikas viherpeukalo

Olen aiemmin ollut ihan surkea kasvien kanssa ja onnistunut tappamaan jopa kaktuksia, mutta nyt olen onnistunut hoitamaan jo kuukausi tolkulla tämän hetkisiä kasveja jopa niin että ne kukoistavat ja tuottavat uusia lehtiä! Uskon että osa syy on tämän asunnon valoisuus, kun kyseessä on läpitalon kaksio ja seinissä on ylhäällä vielä ne lasiosat. Lisäksi olen ottanut tavaksi kastella kasvit aina samoina päivinä niin se ei unohdu. Kastelen kasveja kaksi kertaa viikossa vähän kerrallaan. Keskiviikkoisin ja lauantaisin. Se on ollut sopiva tahti. Multa pysyy tasaisen kosteana, mutta kasvit eivät ui, tai kuivu liikaa. Esittelen ne tämän jutun lopuksi, mutta nyt ajankohtaisempi juttu on tämä seuraava projekti..


Tein nimittäin ihan huippulöydön taas täysin maksutta Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta! Minikasvihuoneen! 😍 Siinä oli katto vähän vääntynyt, mutta ei se haittaa, on varmaan ihan hyvä että ilma myös vähän kiertää eikä kasveille tule liian kuuma. Tai en ole asiantuntija, saas nähdä nyt 😁. Sain kurkut ja tomaatit kasvamaan siemenistä taimiksi, koulin ne, ( eli erotin omiin ruukkuihin ), jotka ostin Ikeasta. Nyt vaan tuntuu että ne eivät kasva tuosta eteenpäin 😕. Kurkuista tulee vähän uutta lehteä, mutta pitäisikö niitä lannoittaa tai mitä, en tiedä? Siemenethän on tosi halpoja, mutta ruukut ja lannoite maksaa ja jos en olisi saanut tuota kasvihuonetta ilmaiseksi niin sekin olisi maksanut. Mutta tää on nyt tällaista kokeilua, en odota edes mitään satoa, kauppaan tässä varmaan joutuu menemään 😂.

Minikasvihuone 0€! Ikean halvat tv -tasot ovat loistavia parvekkeelle 😊

Kukista mieleisimpiä minulle ovat joka kesä Hortensiat ja varsinkin tämä sininen väri 💙. Amppelin aion myös hankkia mutta en ole vielä ennättänyt. Olen vähän myöhässä, tiedetään. En ole muutenkaan oikein tajunnut edes kunnolla että nyt on kesä, kun niin pitkään oli kylmää ja sateista eikä voinut pukeutua edes kesävaatteisiin saati sitten mennä rannalle. Jos sitä nyt vihdoin alkaisi kunnolla viettämään kesää. Toinen syy on että minulla ei juurikaan ole lomaa. Olen töissä koko heinäkuunkin. 



Betonipöllöt olen ostanut vuosia sitten silloisesta Hong Kong tavaratalosta, ( eli nykyisestä Rustasta ). Ja tuo narulla päällystetty suojaruukku on itse tekemäni, se on Turkkilainen jogurttipurkki alunperin, kiinnitin narun kuumaliimalla. Tästä olen tehnyt erillisen postauksen jo vuosi sitten. 

No nyt sitten niihin viherkasveihin! Peikonlehti oli aika iso jo kun ostin sen, mutta nyt se on oikein riehaantunut! Uutta lehteä tulee niin ylhäältä kuin alhaaltakin. 



Nyt! 

Toinen kasvi jota olin jo pitkään himoinnut oli Lyyraviikuna. Olin ihan varma että en saa sitä kasvamaan, mutta sama juttu sen kanssa, uutta versoa pukkaa! Toivottavasti tästä tulisi oikein iso ja korkea, upea huonekasvi. 


Nyt! 😀


Onkin ollut tosi pitkä blogitauko. En ole vain keksinyt mitään aihetta. Eteisen remontti on meneillään, mutta sekin on iso operaatio, seinien maalaus ja lattian laatoitus. Maalauksen tein itse ja siitä tuli hyvä, mutta en tiedä alanko tehdä laatoitusta itse vai palkkaanko vain suoraan ammattilaisen ja ostan vain laatat hänelle valmiiksi. Myös vanhat vaatekaapin ovet pitää jotenkin uudistaa tai vaihtaa. Tästä tulee siis iso juttu jossain vaiheessa. Töissä olen myös ollut ja Juhannuksena tulevaa 1,5 viikon lomaa lukuunottamatta teen töitä myös koko heinäkuun ja elokuussa alkaa taas opinnot ja toinen työ. Harjoittelua pitää tehdä myös koululla ja iltapäiväkerhossa. No, ei auta kuin jaksaa. Onneksi kouluissa on syysloma lokakuussa.

 Ihanaa viikonloppua kaikille! Itse olen jälleen flunssassa, edellinen parani mutta eihän siitä kovin kauaa ole 😖





lauantai 14. toukokuuta 2022

Kierrätys kannattaa

Olen tehnyt ihan huimia kirppis löytöjä pitkin kevättä, monessakin mielessä. Ensinnäkin olen saanut tavaraa jota oikeasti tarvitsen, ei hupiostoksia ja roinaa, vaan tavaraa jonka olisin ostanut kaupastakin. Mutta koska löysin ne käytettynä, säästin myös PALJON rahaa, joka onkin ykkös syy miksi suosin kirppiksiä ja Kierrätyskeskusta! 😊. Lisäksi löysin myös persoonallisia esineitä joita ei tavallisista kaupoista edes saa. 

En tiedä mistä aloittaisin löytöjen esittelyn! 😀 No aloitetaan otsikkokuvasta jossa on Boho -henkisiä tavaroita 💗. Osittain tavaroiden alla oleva pieni matto / kaitaliina ( voi käyttää kummin vaan ) löytyi Tapiolasta, Kirppis.88 myymälästä. Hintaa oli vain: 1,90€ joten se oli pakko ottaa! Sen päällä ovat ihanat puusta tehdyt lehti korvikset. Ne maksoivat: 2€! Olin jo pitkään etsinyt vastaavia, koska ne ovat sellaiset neutraalit ja käyvät monen asun kanssa, tykkään luonnonmateriaaleista, plus että ne ovat höyhenen kevyet. Luonnonvalkoinen neulepaita jossa on upea pitsi edessä, oli Uff -tasarahapäivä löytö myös 2€. Kaikki ovat niin ihanasti harmonisissa yhteensopivissa sävyissä 💗.

Vihko "Make earth great again" oli näistä ainoa tavara joka oli uusi, se maksoi Tokmannilla 1€. Vihkoja aina tarvitsee, rakastan suunnitella kaikenlaista, pidän myös treenipäiväkirjaa, kirjaan ylös koska ja millaista liikuntaa olen harrastanut, se on auttanut painonpudotuksessa. Keramiikkaa oleva maljakko oli upea ja persoonallinen löytö Kierrätyskeskuksesta, vain 2€! Ihastuin tuohon jännään kuviointiin. Pohjassa on jotain merkintöjä, numerosarja ja leima, eli se on jonkun tehtaan, ei mikään kotikutoinen väkerrys, mutta en usko että se mikään arvokas on, upea kylläkin 😍. Ajattelin että jos onnistuu, teen siitä pöytävalaisimen. Hankin rottinkisen varjostimen siihen, se sopisi tosi hyvin. 

Olen löytänyt myös muutaman tosi kivan vaatteen, Uff -tasarahapäiviltä 😊. Käyn siellä vain kun vaatteet maksavat enää maksimissaan 3€. Hintahan siis laskee pikkuhiljaa mitä pidemmälle tasarahapäivät etenevät. Näistä osa on ostettu kolmella, osa jopa yhdellä eurolla! Tämä Raiskin lila ulkoilutakki on yksi kaikkien aikojen parhaista löydöistä, vain 1€!! Eikä mitään vikaa. Tarkistin takin moneen kertaan. Kaupassa varmaankin hinta olisi ollut yli 50€. 



Samaan kategoriaan kaikkien aikojen parhaista löydöistä menevät nämä super kevyet ja mukavat lenkkarit, vain 2€! Vastaavat maksavat Tokmannilla 20€. 

Sitten löysin kivan Onlyn raidallisen tunikan 2€, farkkumekon 2€ sekä mustat capri leggingsit jotka sopivat molempien alle 1€! 😊





Kivoja löytöjä ja super edullisesti! Tämän farkkumekon tulen kuluttamaan puhki ensi kesänä! 🤩

Löysin myös Lommilan Kontti -kirppikseltä siistin Adidas lippiksen vain 5 eurolla! Tämäkin on uutena kaupassa n.20€. Ihana pinkki väri ja mikä parasta suojaa auringolta kesällä. Kunhan sitä aurinkoa nyt edes saataisiin.. 😁 on ollut niin kylmä kevät.


Sisustus jutuista esittelen vielä ihanan retro kukkatelineen, jonka hankin Tori.fi sivun kautta. Hinta oli 15€. Alunperin halusin Ikeasta sellaisen vähän samannäköisen telineen, mutta se olisi maksanut miltei 40€! Ajattelin sitten että maalaan tästä nuo tasot joilla kukat ovat valkoiseksi, jotta tästä tulisi vähän saman tyylinen, mutta sitten totesin että enpäs maalaa. Ei kaikkea pidä maalata, se on ihan kiva noinkin. 


Lyyraviikuna pääsi paraati paikalle!

Hauska juttu on töissä tapahtunut, ei itseasiassa minulle, mutta meidän eskarissa. Nimittäin välillä meteli nousee tosi korkeaksi 20 lapsen ryhmässä, kuten taas tässä yksi päivä kun ruokailu oli kesken työkaverini ärähti lapsille että: "hei, eipäs huudella vieraisiin pöytiin"! 😂 Ja samalla me kaikki aikuiset revettiin nauruun, hänen oli ollut tarkoitus sanoa: "viereisiin pöytiin" 😁. Ihan parasta, arjen tilanne huumoria taas. Täältä lapsuudesta kun ne sanonnat jo tulee tutuksi niin osaa sitten aikuisena baarissa huudella! 😅

Eikö ollutkin hyviä löytöjä? Niiden yhteenlaskettu säästö verrattuna siihen että olisin hankkinut ne kaikki kaupasta uutena, on taas tälläkin kertaa yli 200€. Joten kierrätys todellakin kannattaa! 

Ei ole oikein tullut tehtyä juttuja viime aikoina, elämäni on ollut raskasta ( ainahan se on minulla ollut ), mutta tänä keväänä taas eri tavalla kuin ennen. Tarkoitan lähinnä työ elämää. En tiedä oliko alanvaihto sittenkään oikea ratkaisu... 😢. Muuten on ollut kivoja juttuja.. avaan kaikkea vähän tarkemmin myöhemmin, asiat ovat myös kesken. Monia isoja asioita on meneillään. "Keskeneräistä työtä ei saa arvostella". Eikä myöskään keskeneräistä elämää... 😁. Mutta mottoni onkin ollut jo viime vuonnakin: "Uskalla elää". Ja sitä olen noudattanut. Tämä show ei jatku ikuisesti, niin paljon ihmisiä minunkin läheltä on kuollut tässä vuosien varrella. Ja liian aikaisin. 

Ikävää on ollut että mystinen sitkeä flunssa ja yskä kohtaukset ovat jatkuneet edelleen. Olen ollut silti töissä kun ei ole kuumetta, eikä Koronaa. Aamuisin vaan herään siihen että en saa kunnolla henkeä ja joudun nousemaan yskimään ja niistämään paksua limaa. Söin jo lääkekuurinkin, mutta minulle ei määrätty antibiootteja 😒. Yskänkohtaus muistuttaa vähän astmakohtausta, kurkkua kutittaa ja kuristaa, ahdistaa, enkä meinaa saada kurkkua rauhoittumaan, yskin pitkän tovin, vedet tulevat silmistä, en pysty puhumaan. Outo tauti. Jospa aurinko ja lämpö viimeistään auttaisivat, siitepölyistä tämä ei johdu, ne oireet minulle tulevat vasta Juhannuksesta eteenpäin kun olen allerginen heinille....

Palailen taas asiaan jossain vaiheessa, ihanaa kevään jatkoa kaikille! t. Kristiina 😊