Translate

perjantai 25. kesäkuuta 2021

Kirppiskierros Myyrmäessä

Kun lähtee kiertelemään kirppiksiä, on mukavaa ainakin näin autottomana että mahdollisimman paljon kirppiksiä on samalla alueella. Myyrmäessä on tällainen keskittymä 😊 Kauppakeskus Isomyyristä ( joka on Myyrmannin takana ) löytyy peräti kaksi kirppistä sekä Kierrätyskeskus! Kävin siellä tässä yksi päivä kiertelemässä ja vaikka en itse ostanut paljoa kun nyt ei ollut tarve, näin paljon ihania juttuja jopa ilmaiseksi! Tässä postauksessa esittelen paikat...

Pelastusarmeijan Kirpputori

Sijaitsee ihan Isomyyrin toisen kerroksen perällä. Mielestäni paikka on hieman kaksijakoinen. Sieltä voi tehdä hienoja ja persoonallisia löytöjä, sekä oikein hyvää käyttötavaraa super edullisesti. Toisaalta myynnissä on aika vähän ns."merkkituotteita", tai oikeasti "hyvää tavaraa", koska he saavat kaikki lahjoituksena, eikä lahjoitettavien tavaroiden joukossa yleensä ole uusia ja kalliita merkkituotteita, koska harva antaa sellaisia ilmaiseksi osa tavaroista on aika nukkavierua, haalistunutta  ja kulunutta. Eli avoimin mielin, ikinä ei tiedä toisaalta mitä tulee vastaan 😀. Tässä muutama kuva parhaista tavaroista joita näin Pelastusarmeijan kirppiksellä...

Käsinmaalattu keraaminen lautanen jossa talvimaisema


Tämä paita oli kiva ja halpa 

Retroverhot mahdollisesti 70 -luvulta..?



Kierrätyskeskus


Kierrätyskeskus ei esittelyjä kaipaa, periaate on sama joka puolella. Tämä sijaitsee myös Isomyyrin toisessa kerroksessa ja on muuten kiva mutta liikkeen tila on huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi Nihtisillan, Suomenojan tai Porttipuiston myymälät. Myynnissä ei siksi ole juurikaan huonekaluja, mutta esimerkiksi astioita ja tekstiilejä on hyvä valikoima. Tein kivat löydöt ilmaishuoneesta täysin maksutta... 😊


Kauniita lautasia... joista tein kerrosvadin itse
Tämä olikin esitelty jo edellisessä postauksessa...

Fida lähetystori


Fidat ovat myös varmasti kaikille tuttuja paikkoja, jos kirppistelyä harrastaa 😀. Kaikille myymälöille on yhteistä se että ne ovat yleensä tosi siistejä ja tavaroita on myös järjestelty kokonaisuuksiksi ja tehty ihans omistettuja teemanmukaisia pöytiä sekä lavan päällä olevia kalustuksia, vaikkapa jouluna sen teeman mukaisesti. Hintataso on vähän vaihteleva. Merkkituotteet ja antiikki sekä suomalainen lasi on kallista, mutta joukosta saattaa löytää helmiä, lisäksi kannattaa muistaa "Mylläkkä päivät", jolloin kaikki tuotteet ovat -50%! Näin myynnissä vaikka mitä ihanaa, mutta pakko oli hillitä itsensä, koska esimerkiksi  minulla on kotona jo kaksi päiväpeitettä, joista niistäkin toinen pitäisi myydä, mutta näin myynnissä tämän valkoisen joka oli kyllä niin kaunis, voi että, ihana tuo kuvio... 💗


Entäpä sitten kenkäosastolla crocs ballerinat, tosi mukavat ja käytännölliset kesällä, mutta olivat väärää kokoa, muuten olisin ne ostanut.. maksoivat 10€. 



Lisäksi näin ihania verhoja ja astioita... ja olisihan siellä ollut vaikka mitä, esimerkiksi opiskelijan tai ensimmäiseen omaan kotiin muuttavan nuoren on aivan turha mennä kalliisiin kauppoihin ja ostaa kaikki uutena, jos siis kierrätetty kelpaa, kivoja juttuja saa aivan pikkurahalla! 


Tällainen kirppiskierros tällä kertaa. Myyrmannissa on vielä UFF jos vaate ja kenkäpuoli on erityisesti hakusessa. Siellä en enää jaksanut itse käydä. Maski päällä kaupoissa pyöriminen näillä keleillä käy urheilusuorituksesta! 😂 Ja pyykkikone laulaa vähintään joka toinen päivä. Ihanaa että saimme edes pienen ukkoskuuron raikastamaan ilmaa, luonto ja eläimetkin tarvitsivat vettä. Minulla on nyt käsillä vuoden pahimmat siitepölyoireet. En ole lainkaan allerginen koivulle kuten monet ihmiset, minulla heinä ja pujo ovat kaikista allergisoivimpia. Sade vähän sitoo ilmassa ja kasveissa olevaa pölyäkin vähemmäksi. Kiva oli nähdä vanha työkaverini sattumalta ja vaihtaa kuulumiset. Hauskaa juttua ei nyt valitettavasti ole, muuten toivotan kaikille ihanaa ja rauhallista Juhannusta 2021!  t. Kristiina.

lauantai 19. kesäkuuta 2021

DIY: Askartele kivaa kesäsisustukseen tai lahjaksi

Kesäkuu alkoi vauhdilla, pian onkin jo aika juhlia Juhannusta! 😊. Kesällä myös moni lähtee mökille, tai poikkeaa esimerkiksi ystävän mökillä. Tässä jutussa on muutama Diy -idea itse tuunattuihin kivoihin tuliaisiin tai vain omaan kesäkeittiöön tai Juhannus kattausta piristämään. Ja taattuun tyyliini, nämä ideat eivät ole kalliita!


Kerrostarjotin on helppo tehdä itse vanhoista eri parisista lautasista ja snapsilaseista. Jos niille ei ole ollut käyttöä, nyt on! Omani sain Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, sattui olemaan ihania romanttisia punakukkaisia lautasia 💗 snapsilasit ostin Fidasta, 2 kpl / 2€ ( yhteensä ). 


Tarvitset vain kuumaliimapyssyn. Ainoa miinuspuoli on että tätä ei voi sitten laittaa astianpesukoneeseen, mutta mahdollisesti varovasti putsata vaikka kostealla liinalla. Ja jos tarjoilut ovat itsessään vuoissa, kuten minun muffinsini, ja suklaakonvehdit, niin eihän itse tarjotin edes likaannu. Kaikki ylöspäin nousevat astiat pöydässä tuovat aina näyttävyyttä aivan eri tavalla kuin vain matalat lautaset.



Koska kesällä syödään paljon ulkona, ainakin mökkiolosuhteissa, ajattelin tehdä Piltti purkeista kivat yrttipurkit maustamiseen, jotka samalla näyttävät tyylikkäiltä kesäkeittiössä. Tarvitset siis vain tyhjiä, hyvin pestyjä lastenruokapurkkeja, mattapintaista mustaa maalia ja Dymo -kirjoittimen, joka minulla oli ennestään, muuten sellaisia myytiin juuri Lidlissäkin edullisesti 😉 


Sisälle valmiita yrttejä mausteosastolta, pusseissa ne eivät ole kalliita, melkein kaikki oli alle euron pussi. Itse hankin vielä Kierrätyskeskuksesta purkeille alustan, se maksoi 2€, sekä grillaukseen liittyvän keittokirjan, myös 2€. Koko komeus sellofaaniin, niin voilá! Sinulla on kuin sisustusliikkeestä hankittu upea design lahja edullisesti! 😀




Maistiaisena kirjasta ihana ohje kanavartaisiin.. ole hyvä! 😊 Tässä on paljon hyviä ohjeita!


Tästä ideasta olen eniten innoissani! Tosi halpa, kaunis, helppotekoinen ja ennenkaikkea tarpeellinen on pannunalunen. Sen tein pyykkipojista, myös kuumaliimaa käyttäen. Pyykkipojat pitää avata pois metallisaranoistaan ja sitten liimata vastakkain, tätä jatketaan siten että niistä muodostuu ympyrä.


Pannunalusiakaan ei juuri pestä, joten kestää varmasti hyvin. Ja saakin patinoitua kauniisti ajan kanssa 💗. Tuli todella kaunis, eikö? Ei arvaisi heti olevan tehty pyykkipojista 😊 Lautasliinapaketti mukaan ja sellofaanniin, niin tässä on myös ihan loistava ja käytännöllinen tuliainen mökille, joka varmasti tulee käyttöön eikä jää nurkkiin pölyyntymään. Jos jaksaisin niin näitähän voisi tehdä vaikka myyntiin, mietin jo tulevia joulumyyjäisiä ym.. ( apua sana joulu, eikä vielä ole edes Juhannus )! 😅


Aivan ihanaa päästä kohta lomalle ja nauttimaan kesästä sekä kiireettömyydestä! No, muutama päivä tässä on vielä töitä joka pitää jaksaa, mutta sitten tosiaan kuukauden loma joka tulee tarpeeseen! En ole ehtinyt tehdä taas tätä blogia ja julkaista uusia juttuja niin tiuhaan kun olisin halunnut, mutta kyllä lomalla varmaankin on tosiaan enemmän aikaa ja energiaa. Loppuun hauska juttu 😊 Esimerkiksi maustepurkkeihin laitoin nimet englanniksi, koska jostain syystä englanniksi tekstit vain näyttävät kauniimmalta, kuin suomeksi joku "ruohosipuli". Tylsää.. toinen syy on että ajattelen asioita melkein enemmän englanniksi kuin suomeksi, vaikka suomi on äidinkieleni. En tiedä miksi, ehkä olin edellisessä elämässäni englanninkielinen.. toisaalta töissä olen tottunut puhumaan maahanmuuttajien kanssa englantia päivät pitkät. No, yksi päivä oli tarjolla uusi ruoka, josta ihmiset kyselivät, mitä tuossa ruoassa on, onko se kanaa? Sanoin että "ei, kun seitan filettä" Kysyjä kysyi uudelleen "mitä"? Toistin "SEITAN FILETTÄ". En miltei pystynyt sanomaan tuota ääneen, koska englanniksi ajattelevana sanoin satan, koska se lausutaan "seitn".. 😂😆.. miten tuon niminen ruoka voi olla edes olemassa?!? Kyllä, tänään ruoka on saatanasta! 😅 Ei muuten ollut kauhean hyvää... 😁 

Ihanaa kesää ja jos en palaa tänne ennen Juhannusta, niin upeaa ja lämmintä keskikesän juhlaa kaikille, nauttikaa elämästä!

Toivoo. Kristiina 💗







lauantai 22. toukokuuta 2021

Hankin ensimmäisen arvolasi esineeni

Jokin aikaa sitten uutisoitiin että ns."rumat lasiesineet" ovat tulossa muotiin ( tai oikeastaan ovat jo muodissa ). Kaikki kirppikset ja Kierrätyskeskukset ovatkin olleet jo vuosia täynnä erilaisia enemmän tai vähemmän rumia ruskean sävyisiä kulhoja ja hedelmävateja. Niistä en tosiaan juurikaan perusta, vaikka olisivat kuinka muodissa. En hanki koskaan mitään vain sen takia että se on pinnalla, tai ellen aidosti pidä siitä. Olin kuitenkin avoin ajatukselle, minulla ei ole juuri yhtään ns."arvolasia" eikä suomalaista lasia, vain yksi kirkas Ultima Thùle kulho, eli jos mietin tätä sisustamista edes jotenkin järkevällä tavalla, että voisinko jopa liittää siihen sijoittamista ja saada taloudellista hyötyä esimerkiksi tulevaisuudessa jostain esineestä arvonnousun tai tavaran harvinaisemmaksi muuttumisen kautta, niin kyllä, johonkin voisin mielelläni sijoittaa, varsinkin jos se ei ole kallis sijoitus! 😉


Menin käymään Nihtisillan Kierrätyskeskuksessa eilen perjantai iltapäivänä töiden jälkeen, enkä varsinaisesti etsinyt mitään tiettyä. Itseasiassa aluksi pettymys oli suuri, kun ilmaisosasto oli kertakaikkiaan tyhjä. Vain muutamia huonoja vaatteita ja kirjoja löytyi hyllystä. Ei siis mitään materiaalia Diy -juttuihini. En tajua koska sitä huonetta täytetään, vai menevätkö tavarat vain sitten samantien, koska osasto on aina yhtä tyhjä, ihan sama minä päivänä ja mihin aikaan sinne menen! 😅 Muissa Kierrätyskeskuksissa on paljon enemmän tavaraa ja oikeasti ihan hyvääkin tavaraa usein. Pelkäsin siis että tuli turha reissu, mutta lähdin sitten katselemaan kaikkea muuta. 


No, heti astiaosastolla silmiini osui tämä upean värinen hedelmävati, en edes tiennyt mikä se on, että onko joku "merkkilasi", vai muuten vaan hieno. Mutta kun otin sen käteeni, pohjassa lukikin signeerattuna Humppila Finland ja Tauno Wirkkala! Oho! 😲 Koska hintakin oli vain 13€, poimin sen heti ostoskoriini! En ole koskaan nähnyt tuollaista väriyhdistelmää. Seuraava tehtäväni oli käydä jokaikinen reuna ja pohja sormenpäällä läpi, jotta varmistin että se on täysin virheetön. Ja se oli 😊 Ilmakuplia sisällä on, mikä on normaalia. Nimittäin nekin vadit joita olen aiemmin nähnyt myynnissä, ovat aina olleet jostain reunasta lohjenneet tai niissä on ollut joku särö tai naarmu. Keräilijöiden keskuudessa rikkinäinen lasi on arvoton. Vaikka se ei vaikuta käyttöön, eikä ihan pieni lohkeama edes näy välttämättä, peli on vaan niin raakaa, että esineessä ei saa olla mitään kirpunpuremaa, tai arvo on 0€. Tämän opin jo seuraamalla Huutokauppakeisarin ohjelmaa. 


Muuta en sitten löytänytkään, mutta se ei haittaa, tämä oli huippulöytö! Tai no, jos ei lasketa sittenkin ilmaisosastolta löytämiäni Vero Modan mustia leggingsejä, jotka olivat kokoani ja ovat aina tarpeellisia. Googletin tietoa vadista, mutta en löytänyt mitään. Myynnissä on nytkin vaikka kuinka paljon juuri niitä ruskeita, kirkkaita ja sininen-kirkas, sekä vihreä-kirkas yhdistelmiä, mutta ei yhtään tällaista samanlaista. Kun näitä Humppilan vateja ja kulhoja on pitkään ollut paljon markkinoilla ja on sanottu etteivät ne ole arvokkaita, moni on hävittänyt omansa, tai pitänyt niitä surutta arkikäytössä, jolloin ne ovat ehkä vaurioituneet. Eli ei näitä välttämättä enää kohta ole niin paljoa, uskon että tämä on jo nyt harvinainen, saati sitten tulevaisuudessa, jes! 😀 Käyttöön se ei todellakaan tule, vaan hyllylle turvaan, yhdeksi rakkaimmista sisustus aarteistani 💗 En aio alkaa kerätä arvolasia sen enempää, muutossa esimerkiksi nämä ovat painavia ja hankalia kuljettaa, mutta on kiva omistaa edes yksi erityinen, kaunis esine. 



Nyt minulla on hauska juttu! 😁. Näin yksi päivä eräässä Facebookin ryhmässä kuvan ihanasta ja trendikkäästä teepannusta, jonka tyylistä olen pitkään etsinyt. Katsoin vain kommentit joissa oli jo monta kiinnostunutta. Laitoin "jono", sen kummemmin ilmoitusta katsoen, olin töissä tauolla ja oli kiire takaisin töihin, oletin etten pannua saa kuitenkaan. No, kas kummaa, edelliset olivatkin luovuttaneet ja pannun ilmoituksen laittaja pisti minulle viestiä että koska pääsen hakemaan? Pääsinkin samana päivänä, töiden jälkeen. Ajattelin että ihanaa, kerrankin sain jotain kun näissä roskalava ryhmissä on aina niin kova kisa ja ikinä ei mitään ehdi saada. Kun saavuin paikalle, nainen toi pannun minulle alas asti, ( kun asui kerrostalossa ). Alkoi kovasti selittämään että "tätä ei ole koskaan käytetty" ja "laitoin kannen ja pannun väliin talouspaperia ettei kilise ja mene rikki". Lisäsi myös "ai niin, kissatalous, toivottavasti se ei haittaa..."? Ajattelin että no kylläpä hän kovasti näkee vaivaa ilmaisen pannun tähden.. 😅 Sanoin vaan että "ei haittaa, toivottavasti saan tämän ehjänä kotiin saakka, kiitos paljon"! Ja lähdin kävelemään. Samassa hän huusi perääni, "entäs se maksu"? Olin aivan äimän käkenä, kysyin vain että "eikös tämä ollut roskalavalla"? "Ei, 5€".. Olin todella pahoillani ja kaivoin lompakkoani, onneksi minulla oli se 5€ käteistä. En ollut huomannut että pannulla oli hinta, ne on nykyään merkattu niin pienellä ilmoituksen alaosaan että kommenttien määrän perusteella katsoin vain jotenkin sen olevan ilmainen. Voi kauheeta! 😁 Noloa, mutta nyt jo naurattaa! Lähdin vaan pokkana kävelemään.. "Kiitos paljon"!! 😆 Myyjä kyllä ymmärsi kun selitin että olen mukana niin monissa eri ryhmissä että menen niissä jo sekaisin... 


Mukavaa viikonloppua kaikille! Happy weekend everyone! t. Kristiina 💗