Translate

perjantai 26. tammikuuta 2018

Sisustavatko ihmiset muka koko ajan...

Välillä tulee sisustus bloggaajana sellainen paine, kun ei kertakaikkiaan keksi mitään mistä tekisi postauksen! Pitäisikö koko ajan olla ostamassa jotain, jos ei uutta niin ainakin metsästämässä kirppis löytöjä? Vähintäänkin pitää siis unelmoida aina paremmasta, kauniimmasta ja tyylikkäämmästä kodista ja tehdä sisustus unelmia juttu, eli esitellä tavaroita joita aikoo hankkia, tai haluaisi joskus tulevaisuudessa hankkia... Entäs jos onkin ihan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen? :) Tuntuu että tavarat vaihtuvat kaupoissakin niin tiuhaan että ihan hirvittää miten lyhyelle sesongille niitä valmistetaan ja sitten myydään pois alennuksella, kun tulee taas kerran uusia ihania tavaroita tilalle. Se ei ole kestävää kulutusta :( Kiertelin kauppakeskus Ison Omenan Hennes & Mauritz Home myymälässä viime viikolla, huomaten että kaikki ne lukuisat joulu tuotteet joita olin ihmetellyt ennen joulua, olivatkin jo halvalla poistomyynnissä. Tuotteet jotka oli valmistettu VAIN 2017 joulumarkkinoita varten! Ensi vuonna on taas uudet tuotteet. Turhinta on juuri ostaa sitä pientä tilpehööriä, vaikka se on edullinen ja helppo tapa piristää kotia, koska lopulta huomaat että joulu meni jo, ja nyt tavaroilla ei teekään mitään kokonaiseen vuoteen, kun niissä on lumihiutaleita ja poroja sun muita kuvia jotka eivät sovi kevät ja kesä sisustukseen. Joka vuosi kun ostaa aina uudet joulutavarat, pian niitä on puoli kellaria täynnä! Mutta sitähän kauppiaat juuri haluavat, myydä. Ja kuluttajat haluavat sisustaa sillä mikä on in, pitää pysyä mukana trendeissä ;) Olen ostanut itsekin aiemmin jotain kausituotteita, mutta olen niihin tyytyväinen, enkä osta joka vuosi lisää, tai uusia.

Tämän ostin jouluksi 2016...
Ilmeisesti ei tule kuuloonkaan että myytäisiin monikäyttöisiä esineitä, joita voisi käyttää usealla eri tavalla ja eri tarkoituksiin. Moderni kynttilänjalka, josta saisi kääntämällä sen ylösalaisin eri näköisen, voisi olla esimerkiksi kiva esine, johon ei heti kyllästy. Samoin vaikka matto jossa olisi kaksi erilaista puolta. Niin, silloinhan niin moni ei ostaisi niin usein uutta tavaraa, kauppa ei kävisi. Mutta ympäristö ehkä kiittäisi ja Kierrätyskeskus ei hukkuisi roinaan. Toki välillä pitää shoppailla! On ihanaa esimerkiksi palkita itsensä vihdoin vaikka raskaasta työprojektista, varsinkin jos jonkin esineen ostamista on pitkään jo miettinyt ja vaikka säästänyt siihen. Mutta se ei olekaan jatkuvaa tai impulsiivista shoppailua. En voi uskoa että kaikilla sesongittain myytävillä sisustustuotteilla on edes "tilaus", että ne ovat kuluttajien tarpeita vastaavia, vai mitä mieltä olette viinipullon sulkijasta, jossa on lumiukko hahmo? Tai kynnysmatosta jossa lukee: merry christmas! Tarvitseeko noita oikeasti joku!? Eikö niinkuin ihan normi korkinsulkija ja perus matto käy jouluna..? ;)  KRÄÄSÄÄ, sanon minä! Ehkä jonkinlainen vaihto kampanja olisi kiva. Tuo vanha torkku vilttisi, niin saat uuden puoleen hintaan ja vanhat lähetetään esimerkiksi jonnekin hyväntekeväisyyteen? Useampi hyötyisi. Jotain tuollaisiahan on jo ollut, ja olisi kiva että jatkossa alkaisi olla yhä enemmän!

VINKKI:

Joskus on ihan oikea tarve ostaa jotain. Hyvä esimerkki kierrätyksestä, sekä ostamisesta tarpeeseen, on Ikean kampanja kanta-asiakkaille, jossa on mahdollisuus viedä vanha kattila sinne ja saada alennusta uudesta. Vaikka Ikean tuotteet ovat muutenkin edullisia, saat uudesta -20%. Kampanja on voimassa vain tämän kuun loppuun, eli kiirettä pitää! Itse en tarvitse myöskään kattiloita, mutta ihan vinkkinä, jos teillä lukijoilla tarvetta on, tässä on järkeä.. huippu juttu!


Vaikka blogini on edullisen sisustamisen blogi, syy siihen miksi en halua ostaa mitään, ei ole edes rahapula, vaan se että kotimme ei kaipaa nyt mitään. En halua joka nurkkaa täyteen tavaraa, jota en edes todellisuudessa tarvitse. Lasken kyllä sisustamiseen myös ruoka ja leivonta vinkit, sekä kaikenlaiset hyvinvointia edistävät tavat ja keinot, joita blogissani tulee näkymään yhä enenevissä määrin! Koska monesti sisustajat ovat ns.koti-ihmisiä, kaikki kotiin liittyvä kiinnostaa, ei pelkästään juuri se sisustaminen. Kauniissa kodissa viihtyy, siellä on mukava rentoutua raskaan työpäivän jälkeen, eikä sovi unohtaa esimerkiksi ruoan ja kattauksen kauneutta, ihminen syö myös silmillään!

Arjen parhautta, pizzaperjantai!
Onhan minullakin joitain suunnitelmia ja toiveita, sisustus unelmia.. mutta kun ostan jotain, haluan kaiken lähtevän itsestäni ja edes jonkinlaisesta tarpeesta, siitä että haluan ostaa jotain, eikä siitä että on kevät ( pitää ostaa uutuuksia ), tai että on ALE ( saa halvalla ), tai muillakin on ( joku asia on trendikäs )... Miten paljon kulutustamme ohjaavatkaan mainokset, vaikka emme sitä aina myönnä. Ennen meille jaettiin kotiin mainokset, mutta tämän asunnon kohdalla päätin laittaa tarran: EI MAINOKSIA KIITOS, koska kyllästyin kantamaan niitä kasoittain lehtiroskikseen, koko ajan. Ja kas kummaa, kaikenlaiset heräteostokset ovat kyllä vähentyneet, ja rahaakin säästyy! Ennen aina innostuin kun näin että esimerkiksi Jyskissä on kaikkea 1 -2€ / kpl... vaikka en todellakaan tarvinnut mitään. Samoin joku Hong Kong tavaratalo. Jos menet ostamaan vaikka tiskiaine pullon joka on tarjouksessa eurolla, kyllähän sieltä tarttuu mukaan muutakin. " Voi kun ihania tabletteja, taidan ostaa nämä keittiöön"... jne.. ;)

Ei mainoksia, vähemmän heräteostoksia!
Kun ei ole pitkään aikaan ostanut mitään uutta, ( tai vanhaa ), on ihan mahtava löytää jotain josta todella pitää, ostos tuottaa vielä enemmän iloa 💗 Kuulemiin...!



sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Keväinen kranssi oveen lähes ilmaiseksi

Parhaat blogi ideani syntyvät monesti kuin itsestään, huomaan jonkin asian olevan ajankohtainen tai vaativan päivitystä. Tällä kertaa se oli meidän ulko ovessa ollut kranssi, joka oli kovin jouluinen... Tajusin että tarvitsen uuden ja vähän keväisemmän tilalle! Koska minulla oli pajunoksista tehty kranssi pohja kotona jo valmiiksi, päädyin tekemään loputkin itse, kaupasta ostamisen sijaan. Mietin myös kierrätystä, mitä minulla jo olevaa tavaraa voisin siihen hyödyntää ja säästää. On kiva kun saa ideoida ihan vapaasti, eikä ole mitään "hävittävää". Mitä persoonallisempi kranssista tulee, sitä parempi, eipähän ole kellään muulla samanlaista! Valitettavasti kransseja myös varastetaan, kuten vanhemmillenikin kävi, eli ei kannata sijoittaa siihen muutenkaan omaisuuksia.




Löytyihän sitä materiaalia kun vähän kaiveli laatikoitaan ja käytti mielikuvitusta :) Vaaleanpunainen on viime keväänäkin pinnalla ollut väri, eikä syyttä. Onhan se myös ehkä vähän ärsyttävä väri, mutta siinäkin on lukuisia eri sävyjä baby pinkistä tummaan roosaan ja puuteriin. Löysin siis raidallista nättiä vaaleanpunaista kangasta laatikon pohjalta, jonka olen joskus ottanut Kierrätyskeskuksesta ilmaisosastolta tuunailuita varten. Tähän se sopi. Itse asiassa kranssista ei tullut edes kovin pinkki, koska kun kieputin kankaasta leikatut suikaleet pohjan ympärille, ne asettuivatkin niin että valkoinen reuna raidoista jäi aina päällimmäiseksi. Lisäksi sain joululahjaksi ihanan Baylis and Harding kylpytuote pakkauksen, jossa oli todella kaunis ruusun näköinen pesukukka. Koska en sellaisia kuitenkaan käytä, mutta en raaski roskiinkaan heittää, se pääsi kranssiin koristeeksi. Pitsinauhaa minulla oli myös ennestään, ja löysin myös pari pinkkiä nappia.


Tosi kaunis tuli, vähän sellainen maalaisromanttinen pitseineen... :) Ja hintaa tuli vain pitsinauhan hinta, joka oli Tiger myymälässä muistaakseni 2 euroa rulla! Kaikki muu oli ilmaista. Kranssipohjia ei kannata tosiaan ostaa kaupasta, koska jos viitsii nähdä vähän vaivaa, niitä voi tehdä itse pajun oksista, sanomalehdistä ja teipistä, jopa hulavanne tai uimarengas käyvät jätti kranssin pohjaksi ;)



Blogitaukoa on tullut taas, kun ei oikein ole ollut tarvetta ostaa mitään uutta kotiin, edes ale -myynneistä. Ja miksipä sitä turhaan ostaa jos ei tarvitse. Minulla on kyllä jo mahtava idea mm.pääsiäiskattaukseen, mutta sen aika ei ole vielä pitkään aikaan. Jotenkin näin joulun jälkeen nauttii eniten vain siitä että koti on avara ja siisti, ilman ylimääräistä krääsää. En myöskään ole halunnut nyt mennä muuttamaan sisustuksen suuntaa mihinkään, koska keväällä tulee kuitenkin kaikille tuotemerkeille ihan uudet kuosit ja värit. Ainakin Pentikille oli jo tullut aivan ihana uusi kuosi, Pioni, jota ihastelin.. 💗Valon lisääntyminen on ihan mahtava homma, sain juuri ja juuri otettua nämä kuvat rapussa, enenkuin tuli täysin hämärää. Kohta kotiin tullessakin on vielä edes vähän kirkkautta, varsinkin jos on ollut aurinkoinen päivä.

Pentikin Pioni kuosi
Muutenkin tämä vuosi on lähtenyt käyntiin oikein hyvin, aloitin lattari tanssin, jossa on tosi kivaa, toivon hoikistuvani mitä pidemmälle kevät etenee. Tunnilla ei tarvitse paria, emmekä ole tanssiryhmä, eli jokainen saa liikkua omaan tahtiin ja tyyliin. Tanssiessa ei edes huomaa liikkuvansa, niinhän se pitää ollakin, eikä mitään totista vääntöä. En voi mitään sille että en vain ole kuntosali ihminen, been there, done that. Ei ole mun juttu! Lisään lenkit viikoittaiseen liikuntaan myös kunhan tulee vähän lämpimämpää :) Tästä ei tule mitään treeni blogia, mutta joitain väliaikatietoja projektin etenemisestä tulen varmasti jakamaan täälläkin. Viikonloppuna käytiin myös matkamessuilla, jossa tuli helposti täyteen yli 12 000 askelta.

VINKKI:  Jos saat jostain käsiisi puuhkan, eli sellaisen sulista tehdyn kaulahuivin, joita on myyty mm. lelukaupoissa lasten naamiais asuihin rekvisiitaksi, kieputa se kranssin ympärille! Saat tyylikkään kranssin ja sormet säästyvät palamasta kuumaliimassa, puhumattakaan ajan säästöstä, verrattuna siihen että liimaisit sulkia pohjaan yksitellen! Sitten vain ylös keskelle roikkumaan jokin koriste...

perjantai 5. tammikuuta 2018

Sisustus elementtejä luonnosta

Kuin pakkas aamun sininen hämärä, on meidän olohuoneemme värimaailma tänä talvena. Yksi innoittajani oli Ikean tämän joulun teema karu Islanti, se kiehtoi minua. Toinen syy miksi päädyin siniharmaisiin ja utuisiin sävyihin oli se että minulla sattui olemaan kellarissa yli vuosi sitten Vermon kontti kirppikseltä ostamani tyynynpäälliset. Kun näin Citymarketissa myynnissä melkein saman sävyisen torkku peiton, kokonaisuus alkoi hahmottua. Ei haittaa, vaikka kaikki ei ole tismalleen samaa sävyä, muuten mikään ei näyttäisi miltään, jos kaikki esineet olisivat samaa harmaata massaa. Nyt eri sävyt tuovat syvyyttä ja rakennetta sisustukseen, täydentävät toinen toisiaan. Jännä väri, viileä ja rauhallinen...



Islannissa on siis aika karua, joten kivet ja oksat sopivat hyvin arktisen luonnon teemaan tehtyyn sisustukseen. Tein luonnon materiaaleilla asetelman lipaston päälle. Puisissa pikkulautasissa on kauniita kiviä. Kynttilälle on alustana koivun kaadosta ylijäänyt puukiekko. Siniharmaa lyhty on ostettu Lidlistä aiemmin syksyllä, se maksoi muistaakseni n. 3,49€. Männyn oksat ovat mahtavia, kun niissä on kauniita koukeroita. Minulla oli iso upea oksa, mutta se katkesi muutossa :( Onneksi löysin kuitenkin uuden oksan! Tuollaiset oksat ovat niin upeita, että ne käyvät koristeeksi jo ihan itsessään, en siis aio maalata tai käsitellä sitä mitenkään. Kaikki eivät varmasti ymmärrä mitä kaunista on männyn käkkärässä, mutta minä en koskaan lakkaa ihastelemasta Suomen kaunista luontoa ja sen monimuotoisuutta, haluan tuoda sitä myös sisälle ja osaksi sisustusta, varsinkin kun tällaiset elementit ovat ilmaisia. Tavoitteenani on ostaa peili lipaston päälle, ei siis seinälle, vaan ihan kirjaimellisesti päälle, kunhan löydän sopivan kokoisen. Tietysti sen voisi teettää, mutta olen ihan varma että jossain on myynnissä sopiva, kun jaksaa etsiä. Kiire asialla ei ole, aloin vain ajatella että peili pinnallahan kaikki näyttäisikin tosi upealta...



Talja joka on lipaston päällä on itseasiassa vanha turkki! Sain sen tyttäreltäni, joka kerran osti sen kirppikseltä halvalla. Se on aitoa sinikettua, ihana kyllä, mutta ei ole tullut käytettyä. Kai hän halusi oman Marilyn "hetkensä". Ei tuollaiset sovi kuin jonnekin linnan juhliin! Täytyy nyt tarkentaa, että kumpikaan meistä ei missään nimessä hyväksy turkistarhausta, mielestäni se on turhamaista ja elinkeinonakin moraalisesti arveluttavaa, vaikka eläinten olot olisivatkin kunnossa ( mitä ei tietysti ole, kun raukat tungetaan ahtaisiin ja karuihin häkkeihin )... Mutta koska tuo eläin on jokatapauksessa jo kuollut, ei vanhaa turkkia kannata roskiinkaan heittää, tai hävittää, vaan keksiä esimerkiksi uusia käyttötapoja, jolloin eläin ei menettänyt henkeään sentään ihan suotta. Turkkeja löytyy vielä monen mummolta vaatekaapistaan, ja tosiaan kirppiksellä niistä ei enää pyydetä omaisuuksia. Arvokkaimpia turkiksia ei tietysti kannatta rikkoa, kalliitahan ne ovat. Mutta jos et siis syystä tai toisesta halua niitä päälläsi käyttää, ja varsinkin jos turkin kiinnitys napit tai nyörit ovat rikki tai se on etupuolelta huonossa kunnossa, esimerkiksi tupakan polttaman reiän takia, selästä saa leikkaamalla edelleen tosi trendikkään sisustus taljan. Piirsin havainnekuvan, kuinka turkin voi leikata. Tähän ideaanhan käyvät siis myös vanhat kulahtaneet tekoturkikset!


Metsästysmaja fiilistä olisi vielä vahvistanut koristeena jonkinlainen eläimen kallo, mielellään ihan muovia tai keramiikkaa, koska en haluaisi mitään oikeaa kalloa lipaston päälle kummittelemaan, hui! Sellaisia ei vain tahdo löytää mistään. Toinen juttu olisi ollut taulu seinälle, jossa olisi esimerkiksi hirven tai peuran sarvet. Mutta sama juttu, ei niitä mistään saa, ellei itse metsästä, tai satu kirppikseltä löytämään. Joillekin sisustuskaupoille on toki tullut myyntiin vastaavanlaisia tauluja. Vanhemmillani on ollut ainakin vuosia sitten sellainen pilailukala, joka on kiinni puutaulussa, ja kun painaa nappia, alkaa heiluttaa pyrstöä ja laulaa: "don`t worry, be happy".. olisi varmaan pitänyt pyytää se lainaan, mikäli se on vielä tallella! ;) Kaikkea ne keksivät, noita on myyty joskus 90 -luvulla...




Ihanaa että mennään kevättä kohti, vaikka tästä ei mitään kovaa talvea tullutkaan. Mutta vielähän se toki ehtii... Kuten huomasitte, päätin skipata uuden vuoden ja viime vuoden muistelu postaukset kokonaan. Eteenpäin vain! Sen verran sanon että on ihanaa että joulu on ohi. Tuo juhla aiheuttaa minulle nykyään enemmän stressiä kuin iloa. Kaikki se hössötys, mitä ilman joulu ei "muka tule". Ja kaikki se yltäkylläisyys ruoan ja kaiken suhteen, tuo vain ähkyn, niin fyysisesti että henkisesti. Sisustus puolella meillä ei ole muita suuria hankintoja edessä, kuin uusi sohva. Vanha alkaa vedellä viimeisiään. Se onkin vähän isompi hankinta.. eli sohva vertailua tulossa siis jossain vaiheessa!


Hyvää Tammikuun jatkoa kaikille! :)