Translate

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Pääsiäiskattaus ja aurinkopiirakka

Ihana Pääsiäinen ja pääsiäisloma on vihdoinkin täällä! Piti lähteä mökille, mutta koska tämä talvi alkoi niin myöhään ja jatkui pitkään, en usko lumien sulaneen vielä tarpeeksi, joten en lähdekään sinne märkään pihaan ja kosteaan mökkiin, vaan aion vain olla kotona. Levätä, ulkoilla ja tehdä ihanaa ruokaa, leivoin myös aurinkopiirakan 😊

Pohja kattaukselle on upea kangas jonka löysin uudesta Tapiolan Heikintorille avatusta Fidasta. Hinta oli 3,50€. Kangas on hieman kiiltävää ja siinä on muitakin värejä kuin vain keltaista, joten ihastuin heti siihen ja näin jo mielessäni tunnelman jota ajan takaa. Kangas on alunperin Thaimaasta. Varmaankin joku tuonut matkamuistona. Pääsiäiseen sopivat iloiset värit! 💗

Hauskat lautasliinarenkaat olivat löytö Espoon Kontti -kirppikseltä Lommilasta. Hinta oli vain 2€. Halusin rustiikkista ja maalaishenkistä tunnelmaa, johon kanat, pellavaiset lautasliiinat ja koristemunat ovat juuri sopivia. Astiat ovat Ikean beiget peruslautaset, joita käytän aina. Niin juhlassa kuin arjessa. Stailaan niitä erilaisilla lautasliinoilla tai vaihtamalla pelkän leipälautasen värikkäämpään. Mutta tässä tapauksessa kun kaikki muu on värikästä, astiat eivät enää voi olla, tulee muuten liian levoton kokonaisuus. 

Lasihurrikaani oli Tapiolan Toinen Kierros kirppiksellä 3€. Keltainen kynttilä on ihan Prismasta, taisi olla parin euron luokkaa. 

Pajunkissoja koristavat roikkuvat "maalaiskananmunat" ovat Tokmannilta, ostin ne jo viime vuonna joten hintaa en muista, enkä tiedä onko samanlaisia nyt myynnissä, mutta varmaan jostain löytyy. Keraaminen kana ja kukko pariskunta ovat myös viime kevään kirppislöytöjä 😊

Piirakka on vanha klassikko jota jo äitini aikoinaan leipoi. Eli pohja on tavallinen makeaan leivontaan soveltuva piirakkapohja. Oikaisin ja ostin valmiin Myllyn Paras piirakkataikinapohjan, joka on valmiiksi pyöreä eikä edes vuokaa tarvitse voidella, super helppoa! Täyte on yhtä helppo, siihen tulee 2 purkkia Valion Hyvä Suomalainen arki creme fraicheä 180g, 2 kananmunaa, yhden luomu sitruunan raastettu kuori, 2tl vanilliinisokeria ja 1/2 dl tavallista sokeria. Levitä piirakkataikinapohjan päälle ja  tee säilykepersikoista päälle aurinko. Paista uunissa 200`c noin 30 - 35 minuuttia. Voi olla tietysti uunista riippuen vähän lyhyempi tai pidempi paistoaika, tarkkaile piirakkaa! 

Pääruoaksi aion tehdä kebakkoja lampaanjauhelihasta ja lisukkeeksi valkosipuliperunoita ja salaattia. Minulla on ihan kamalasti varrastikkuja kun ostin niitä aikoinaan Diy -huonetuoksun sekä boheemin aurinkopeilin tekoon 😂 hyvä että keksin nyt käyttää niitä oikeasti myös ruoanlaittoon enkä vain sisustamiseen! On mullakin ongelmat 😅 Kypsennän kebakot uunissa. En laita näistä tähän reseptiä, mutta samalla tavalla kun tehdään lihapulla tai uunimureketaikinaa, jauhelihamassa vaan ensin maustetaan ja sitten muotoillaan vartaisiin sopivan kokoisiksi "pötkylöiksi". Täytyy vähän miettiä mausteita, laitan varmaan taikinaan myös hieman chiliä... Katsotaan millaisia tulee, en ole kyllä ollenkaan lampaanliha"fani", mutta ajattelin kokeilla jos se tuossa muodossa maistuisi. Tämä saattaa olla muuten lapsiperheillekin hyvä vinkki pääsiäisateriaa mietittäessä 😉

On hassua että oikeastihan kukaan ei ole tulossa syömään vaikka minulla on täysi kattaus, mutta teen aina blogijuttuihin täyden kattauksen, koska olisihan se aivan hullun näköistä jos isossa pöydässä olisi vain yksi paikka katettu. Olenpahan varautunut yllätysvieraisiin! Jos ei, saan herkutella yksin. Mämmiäkin ostan yleensä kyllä joka pääsiäinen ja syön vaniljakastikkeen kera. 

Ihanaa että tässä on nyt 4 päivän miniloma 💗. Kotona etätöissä olevat eivät varmasti voi ymmärtää mikä siinä kotona olemisessa ja kotiin pääsemisessä nyt on niin ihmeellistä, mutta minä olen koko tämän Korona ajan käynyt kaikkina arkipäivinä fyysisesti työpaikalla, kulkien busseilla ja metrolla, peläten Koronaa, sekä peläten sen saamista töistä ym.. työpäivän jälkeisiltä asioilta, on helpotus saada katki nyt taas edes vähäksi aikaa tämä oravanpyörä. Siis en ole missään vaiheessa pelännyt niin että se olisi rajoittanut elämääni liikaa tai olisin kovasti "murehtinut" asiaa, mutta kuitenkin. Tykkään olla kotona. ja keksin aina jotain kivaa puuhaa. 

Loppuun pitkästä aikaa hauska juttu! Olin tulossa yksi päivä taksilla kotiin, ( joka on harvinaista ), mutta olin ollut käymässä kauempana kotoa, eikä bussia olisi tullut pitkään aikaan. Tilasin tällaisen halvemman taksin eli Uberin. Se saapui ja kuski oli nuori venäläinen mies, ainakin yrittäjän nimestä päätellen. Kun pääsin taksiin kuski ei puhunut mitään. Sanoin osoitteeni ja matka alkoi. Hän ei kysellyt mitään, ei puhunut säästä tai mistään ja laittoi vielä radionkin ihan hiljaiselle. Häh, miksi ihmeessä..? Ehkä hänellä oli heikko suomenkielen taito, mutta olisi nyt ainakin pitänyt sen radion päällä! En sitten itsekään oikein tiennyt pitääkö minun puhua jotain, joten matka meni aika vaivautuneissa fiiliksissä, yritin keskittyä kännykkään. Siis ei sekään tietysti ole kiva että kuski kyselee kaikkea mahdollista, henkilökohtaisiakin asioita, mutta täysi hiljaisuus on jotenkin outoa, he ovat kuitenkin palveluammatissa. Vähän niinkuin kampaajalla, kyllä aivan hiljainen kampaaja olisi outo kokemus. No, viimein tultiin pihaan ja taksi jäi ylämäkeen sillä tavalla että jouduin avaamaan oven sinne ylämäkeä vasten ja ponnistamaan kovasti että pääsen taksista yleensäkään ylös ja ulos, pihani on jyrkkä ja en ole enää nuorikaan. Ja... PIERAISIN! Kuski varmasti kuuli sen... mutta en yhtään osannut varautua, se vaan tapahtui 😂. Länttäsin oven kiinni ja lähdin äkkiä pois, toivottavasti haju ei ollut kovin paha.. 😆 En itse nauranut tuolloin, mutta kotona illemmalla repesin ihan täysin ja nauroin itselleni vedet silmissä, että "sellainen loppukevennys"! 

Aivan ihanaa Pääsiäisen aikaa kaikille lukijoilleni, muistakaahan kurkata myös taaksepäin blogihistoriaa, kivoja juttuja löytyy aina vuodesta 2015 alkaen! T. Kristiina.. 💗



sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Kahvipurkki kokoelmani nyt

En ole pitkään aikaan esitellyt kahvipurkkikokoelmaani, mutta viime aikoina olen saanut niin monta uutta purkkia että tilannekatsaus on paikallaan :) On ihan jo toistuva kaava että menee pitkä aika kun en saa yhtään purkkia mistään, ja sitten niitä yhtäkkiä ilmaantuukin myyntiin vaikka kuinka paljon! Minulla tärkeimmät kriteerit purkkien hankinnassa ovat kunto, hinta ja se miten vanha purkki on. Eli en suostu maksamaan purkeista paljoa, enkä varsinkaan jos ne ovat aivan ruosteessa tai naarmuisia, liian uusia tai yleisiä keräilijöiden keskuudessa. Tässä olenkin huomannut hassun epäkohdan. Luulisi nimittäin peltipurkkien keräilijöiden nimenomaan tietävän niiden arvot ja myyvän muille keräilijöille mielellään purkkeja edulliseen hintaan jotta harrastus on mielekäs ja kierto toimii, jos vaikka itse on ostanut isomman satsin könttähinnalla ja kokoelmassa onkin jo osa purkeista. Mutta päinvastoin! Nimenomaan Facebookin peltipurkkiryhmissä pyydetään kamalia hintoja purkeista jotka ovat aivan huonokuntoisia. Melkein roskiskamaa voi sanoa. Eli viimeisin paikka josta vanhoja kahvipurkkeja kannattaa ostaa ovat keräilijöiden omat ryhmät! 😂 Toki välillä on jotain sopuhintaan ja myös sellaisia harvinaisuuksia joita ei helpolla tule normi kirppiksillä vastaan. Mutta nytkin suurin osa uusista purkeistani on ihan muualta kuin noista ryhmistä.

Esittelen ensin vanhimmat ja harvinaisimmat purkit. Ensimmäisenä tämä Pauligin kullan ja mustan sävyinen "Juhla sekoitus" -purkki, jota on valmistettu vuosina 1935-1939. Maksoin tästä 5€, yllättäen Facebookin Peltipurkkikirppis -ryhmässä. Harvinainen löytö siis vaikka juuri sanoin ettei sieltä mitään saa. Joskus saa. Tämä oli myös hyvässä kunnossa. Huuto.net sivulla on tätä ihan samaa myynnissä jopa 40€ / kpl! Ja ne ovat kaiken lisäksi ruosteisia, naarmuisia ja kuluneita. Eli ihan huippulöytö! 😀 Tuntuu ihan käsittämättömältä pitää kädessään jotain näin vanhaa, saa ikäänkuin kirjaimellisesti kosketuksen historiaan 💗



Toinen yhtä vanha ja myös harvinainen purkki on tämä Turkulaisen paahtimon Veekoo - Tirrasen: Veekoo kahvi. Myös 1930 -luvulta. Hinta oli 6€ Niittykummun Fida kirppiksellä!  Ja kunto hyvä 😜. Valitettavasti Niittykummun Fidan talo purettiin, mutta se siirtyi Tapiolaan Heikintorille, joka onkin ihanan valoisa ja siisti myymälä, olen käynyt jo sielläkin pari kertaa ostoksilla. 



Iloisen keltainen Lady Coffee on Kesko Oy:n 60 -luvun tuotantoa, joka on alunperin valmistettu lahjarasiaksi kahville. Tämän löysin eräästä Facebookin kirppisryhmästä 9 eurolla. Kunto on aivan virheetön 💗 Tälläkin hetkellä Tori.fi sivustolla on tällainen myynnissä 20 euron hintaan... eli hyvä ostos.




Tämä Arvid Nordqvistin Classic kahvi purkki on vuodelta 1982. Se löytyi Espoon Entresse kauppakeskuksen Pelastusarmeijan kirppikseltä. Hinta oli vain 3,50€. Ja erittäin siisti on kunnoltaan tämäkin. 




Hylly jossa purkit ovat on edelleen sama, ruma varastohylly kuin ennenkin, laitoin siihen valot jotta se kuitenkin olisi vähän edustavampi. Mutta suurin ongelma on se että tila ei vieläkään riitä. Kaikki purkit eivät mahdu esille kunnolla, vaan ovat limittäin, sekä toistensa takana, eli täytyy jatkossa katsoa minkälainen ratkaisu niille täytyy oikein hankkia, varsinkin kun kokoelma tuosta varmasti vielä kasvaa. Minulla ei ole edes yhtään sellaista isoa kahvitynnyriä jotka vievät jo paljon tilaa itsessään. Taakse sijoitin uusimpia purkkeja, tässä on kuvataiteilijoiden tulkintoja eri vuosilta.


Ja osa ei mahdu edes hyllyyn, vaan on lattialla laatikon päällä. Tässä ihania Aarikan punaisia purkkeja sekä sydän tarjotin. Sen sain ilmaiseksi Facebookin roskalava ryhmästä 😀


Voi olla että saan pian taas uusia purkkeja, bongasin nimittäin juuri netistä edullisesti purkkeja, vieläpä Espoosta, eli katsotaan saanko ne. Blogini kuvauksessa lukee "keräily" ja myös "luonnonmateriaalit", mutta se ei tarkoita että näitä olisi joka jutussa. Talvella luonnonmateriaaleja ei aina ole ja purkkeja ei aina tosiaan löydy, mutta näin välillä ne vilahtavat täällä. Kevään myötä luonnonmateriaalien käyttöni taas lisääntyy. 


Minulla on myös pieni kuparipannu

Tällainen kokoelma. Ihmiset keräävät kaikenlaista, muumimukeista aina Oiva Toikan lintujen kautta vanhoihin museo autoihin. Minä rakastan kahvia ja näissä kiehtoo historia. Viime aikoina en oikein ole saanut mitään muuta aikaiseksi sisustus rintamalla. Ideaa on mutta ei aikaa eikä energiaa. Esimerkiksi kokonainen lipasto odottaa tuunaamista. Huomenna aloitan yrittäjäkurssin, oman työni ohella illalla, joten se vie tuntikaupalla aikaa. Täytyy keittää iso pannu kahvia ja ostaa kauramaitoa, olen aivan hurahtanut siihen, niin hyvää! 😂 Mutta toivotaan että siitä on jotain hyötyä. En siis ole nyt perustamassa mitään yritystä, mutta jos joskus perustan , haluan tietää siitä perusteet. Pitää aina "yrittää" jotain! 

Valot päällä :)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, on luvattu lämmintä, ihanaa! Jospa kevät nyt kunnolla alkaisi! Tällainen auringonlasku oli minun ikkunastani nähtävillä viime viikolla, ja kuvaa ei ole käsitelty mitenkään! :











lauantai 6. maaliskuuta 2021

Uusi keittiö!

Tässä asunnossa ei ole paljon tullut keittiössä otettua blogikuvia, kun se on ollut niin vanha ja ruma. Mintunvihreät kaakelit, osassa kaapeista eri vetimet kuin toisissa, kuluneet pinnat, epäergonominen sijoittelu kalusteissa, mitähän vielä... eli ei oikein sopiva tausta kivoille kuville 😂. Mutta nyt keittiöremontti on ohi ja kelpaa tehdä juttuja keittiössäkin! 


Sain kokonaan uuden keittiön. Koska asun vuokralla en joutunut itse maksamaan remonttia, mutta vuokra nousi 15 euroa kuukaudessa. Tämä on niitä vuokralla asumisen hyviä puolia, muuten lompakko olisi varmasti keventynyt tuhansilla! Uusittiin kaapistot, taustalevyt tuli seinään, uusi hana, jääkaappi ja mikä parasta..... hankin itse ASTIANPESUKONEEN! Päädyin Electroluxin perusmalliin, jossa on myös 30 minuutin pika ohjelma, sekä vettä säästävä eco - ohjelma. Jes, olinkin ollut ihan kypsä käsin tiskaamiseen! Tykkään paljon enemmän leipoa kuin tehdä ruokaa, mutta sitäkään en ole voinut niin usein harrastaa kun muuten kaikki kipot, lastat, lusikat ja vispilät olisi pitänyt pestä käsin pois. Tiedättehän mikä määrä tiskiä tulee leipoessa... 😖


Keittiössä on muutamia kivoja avohyllyjä, joille voi laittaa jotakin. Alhaalla oleville hyllyille laitoin leikkuulaudat ja keittokirjat, mutta ajattelin että olisi kiva laittaa myös osa ruokatarvikkeista kivemmin esille, joten ostin muutaman ison lasipurkin ja Dymo -kirjoittimen jolla nimesin purkit siististi. Rikkaat ja rahattomat ohjelman jaksoista jäi mieleen yksi jossa nämä ns.rahattomat menivät ensimmäisen kerran rikkaiden kotiin ja ihastelivat kovasti keittiössä että "ooh, kattokaa, täällä on tälleen lasipurkkiin laitettu kaikki". Se oli heidän mielestään tosi upea juttu. Mutta tämä ideahan ei vaadi mitään rikkauksia, purkit ovat Ikeasta: 3,99€ / kpl ja Dymo kirjoitin Clas Ohlson: 14,90€ ja tarranauha kuuluu pakkaukseen. Tämä Dymo on helppokäyttöinen, rullasta valitaan halutut kirjaimet käsin kiekkoa pyörittämällä. 





Musta Moccamaster oli joululahja itselleni. Ostin sen Halpa Hallista silloin viime joulukuussa kun oli hyvä tarjous. Vinkkasin tästä silloin "Sisustajan unelmalahjat" -postauksessa.



Innostuin myös hankkimaan uudet patalaput 😍Marimekon mustat pikku-unikot olivat juuri ihanat ja trendikkäät. Hobby Hall: 11,90€ / kpl. Kuitenkin melkein joka päivä tulee kyllä tehtyä jotain ruokaa, eli ei mikään turha sijoitus. Tässä en mennyt halvimman mukaan. Tiedän että Tokmannilta olisi saanut poistonurkasta patalappuja euron kappale, mutta kun ostan melkein kaikki vaatteenikin Uffista tai Kierrätyskeskuksesta ja säästän paljon ruoassa, niin halusin sijoittaa näihin. 


Nykyään ei tarvitse mennä kalliisiin sisustusliikkeisiin jotta saa kivan saippuapullon. Tämä nätissä pakkauksessa oleva saippua on Prismasta ja maksoi muistaakseni reilut pari euroa 😊.


Tasot ovat hieman betonin näköistä, mutta helppohoitoista melamiinia. Tykkään tosi paljon, trendikäs look ja lika ei näy 😁


Tausta tosiaan onkin levy, eikä kaakelia. Ihan kiva sekin, hyvin vaalea jossa on huomaamaton kuvio, tosi helppohoitoinen myös, ei jää lika kaakeleiden saumoihin.Myös ergonomiaa on ajateltu, kaapeissa on ulos aukeavat hyllyt, jolloin kurkottelu ja tavaran kaivaminen kaapin syövereistä jää pois. Ja kaapit ovat ns."hiljaisesti sulkeutuvaa mallia". 



Keittiö on nyt suorastaan karun avara, mutta en halua romua tasoille lojumaan, siivoaminenkin on helpompaa kun ei tarvitse koko ajan siirrellä esineitä pois tieltä ja pyyhkiä jokaista tavaraa erikseen rasvoista ja pölystä. Jonkinlaisen hedelmäkulhon aion hommata nurkkaan Moccamasterin taakse. Keittiön toista puolta en esittele vielä, koska siihen tulee sellainen "breakfast bar" tai "coffee station", jotka ovat nyt suosittuja. Minullakin on siinä kohtaa juuri sopiva erillinen kaappi tähän ideaan.


Olen ollut viime aikoina aika hidas tuottamaan uusia juttuja, mutta tämä remonttikin oli yksi operaatio joka stressasi, kun kaikki tavarat piti siirtää pois remontin alta, lamppuja, verhoja, mattoja ja keittiön huonekaluja myöten. Puhumattakaan kaikista astioista ja muista tarvikkeista. Myös eläimiä jouduin veivaamaan joka aamu makuuhuoneeseen pakoon remontin melua ja taas takaisin olohuoneen puolelle kun tulin töistä. Chinchillat ovat yöeläimiä, joten en pystyisi pitämään niitä koko ajan makuuhuoneessa. Ja nyt kaikki tavarat piti sitten siirtää takaisin kaappeihin ja muille paikoilleen. Otin pari kuvaa itse remontti vaiheesta, aika hurjan näköistä, itse en tuolle olisi osannut tehdä mitään! 😂 Onneksi on ammattilaisia jotka osaa...


Turkoosi väri on kosteuseristystä...

Ihanaa että kevät on jo näin pitkällä, minulla on ollut suunnitelmia liikunnan lisäämisestä mutta olen sairastellut nyt ja ollut todella väsynyt töistä sekä muista elämän haasteista. Korona pilaa kyllä kaiken, mihinkään ei pääse. Ja vihaan noita hemmetin maskeja! Minullakin on 3kk salikortti joka koko ajan vanhenee 😖 Tulisi nyt vaan äkkiä se rokote minullekin ja nuo tartunnat alas koko Suomessa, kyllä sitä vähän aikaa jaksaa että ollaan vaan kotona, mutta kun mennään yli vuoden samalla kaavalla, uskon että moni muukin alkaa olla jo aivan kypsä. Rakastan kotona oloa, eipä siinä muuten mitään, mutta liika on liikaa. Toivotaan että tilanne paranisi. Nyt lähden asioille ja toivotan kaikille hyvää viikonloppua, kyllä se kesä sieltä tulee! Ja Pääsiäinenkin vielä ennen sitä jolloin saa vähän huilia. Odotan lomaa ja enemmän ihania paikkoja mihin mennä ja asioita joita tehdä! Ja että voimme taas tavata muita ihmisiä 😊