Translate

sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Kahvipurkki kokoelmani nyt

En ole pitkään aikaan esitellyt kahvipurkkikokoelmaani, mutta viime aikoina olen saanut niin monta uutta purkkia että tilannekatsaus on paikallaan :) On ihan jo toistuva kaava että menee pitkä aika kun en saa yhtään purkkia mistään, ja sitten niitä yhtäkkiä ilmaantuukin myyntiin vaikka kuinka paljon! Minulla tärkeimmät kriteerit purkkien hankinnassa ovat kunto, hinta ja se miten vanha purkki on. Eli en suostu maksamaan purkeista paljoa, enkä varsinkaan jos ne ovat aivan ruosteessa tai naarmuisia, liian uusia tai yleisiä keräilijöiden keskuudessa. Tässä olenkin huomannut hassun epäkohdan. Luulisi nimittäin peltipurkkien keräilijöiden nimenomaan tietävän niiden arvot ja myyvän muille keräilijöille mielellään purkkeja edulliseen hintaan jotta harrastus on mielekäs ja kierto toimii, jos vaikka itse on ostanut isomman satsin könttähinnalla ja kokoelmassa onkin jo osa purkeista. Mutta päinvastoin! Nimenomaan Facebookin peltipurkkiryhmissä pyydetään kamalia hintoja purkeista jotka ovat aivan huonokuntoisia. Melkein roskiskamaa voi sanoa. Eli viimeisin paikka josta vanhoja kahvipurkkeja kannattaa ostaa ovat keräilijöiden omat ryhmät! 😂 Toki välillä on jotain sopuhintaan ja myös sellaisia harvinaisuuksia joita ei helpolla tule normi kirppiksillä vastaan. Mutta nytkin suurin osa uusista purkeistani on ihan muualta kuin noista ryhmistä.

Esittelen ensin vanhimmat ja harvinaisimmat purkit. Ensimmäisenä tämä Pauligin kullan ja mustan sävyinen "Juhla sekoitus" -purkki, jota on valmistettu vuosina 1935-1939. Maksoin tästä 5€, yllättäen Facebookin Peltipurkkikirppis -ryhmässä. Harvinainen löytö siis vaikka juuri sanoin ettei sieltä mitään saa. Joskus saa. Tämä oli myös hyvässä kunnossa. Huuto.net sivulla on tätä ihan samaa myynnissä jopa 40€ / kpl! Ja ne ovat kaiken lisäksi ruosteisia, naarmuisia ja kuluneita. Eli ihan huippulöytö! 😀 Tuntuu ihan käsittämättömältä pitää kädessään jotain näin vanhaa, saa ikäänkuin kirjaimellisesti kosketuksen historiaan 💗



Toinen yhtä vanha ja myös harvinainen purkki on tämä Turkulaisen paahtimon Veekoo - Tirrasen: Veekoo kahvi. Myös 1930 -luvulta. Hinta oli 6€ Niittykummun Fida kirppiksellä!  Ja kunto hyvä 😜. Valitettavasti Niittykummun Fidan talo purettiin, mutta se siirtyi Tapiolaan Heikintorille, joka onkin ihanan valoisa ja siisti myymälä, olen käynyt jo sielläkin pari kertaa ostoksilla. 



Iloisen keltainen Lady Coffee on Kesko Oy:n 60 -luvun tuotantoa, joka on alunperin valmistettu lahjarasiaksi kahville. Tämän löysin eräästä Facebookin kirppisryhmästä 9 eurolla. Kunto on aivan virheetön 💗 Tälläkin hetkellä Tori.fi sivustolla on tällainen myynnissä 20 euron hintaan... eli hyvä ostos.




Tämä Arvid Nordqvistin Classic kahvi purkki on vuodelta 1982. Se löytyi Espoon Entresse kauppakeskuksen Pelastusarmeijan kirppikseltä. Hinta oli vain 3,50€. Ja erittäin siisti on kunnoltaan tämäkin. 




Hylly jossa purkit ovat on edelleen sama, ruma varastohylly kuin ennenkin, laitoin siihen valot jotta se kuitenkin olisi vähän edustavampi. Mutta suurin ongelma on se että tila ei vieläkään riitä. Kaikki purkit eivät mahdu esille kunnolla, vaan ovat limittäin, sekä toistensa takana, eli täytyy jatkossa katsoa minkälainen ratkaisu niille täytyy oikein hankkia, varsinkin kun kokoelma tuosta varmasti vielä kasvaa. Minulla ei ole edes yhtään sellaista isoa kahvitynnyriä jotka vievät jo paljon tilaa itsessään. Taakse sijoitin uusimpia purkkeja, tässä on kuvataiteilijoiden tulkintoja eri vuosilta.


Ja osa ei mahdu edes hyllyyn, vaan on lattialla laatikon päällä. Tässä ihania Aarikan punaisia purkkeja sekä sydän tarjotin. Sen sain ilmaiseksi Facebookin roskalava ryhmästä 😀


Voi olla että saan pian taas uusia purkkeja, bongasin nimittäin juuri netistä edullisesti purkkeja, vieläpä Espoosta, eli katsotaan saanko ne. Blogini kuvauksessa lukee "keräily" ja myös "luonnonmateriaalit", mutta se ei tarkoita että näitä olisi joka jutussa. Talvella luonnonmateriaaleja ei aina ole ja purkkeja ei aina tosiaan löydy, mutta näin välillä ne vilahtavat täällä. Kevään myötä luonnonmateriaalien käyttöni taas lisääntyy. 


Minulla on myös pieni kuparipannu

Tällainen kokoelma. Ihmiset keräävät kaikenlaista, muumimukeista aina Oiva Toikan lintujen kautta vanhoihin museo autoihin. Minä rakastan kahvia ja näissä kiehtoo historia. Viime aikoina en oikein ole saanut mitään muuta aikaiseksi sisustus rintamalla. Ideaa on mutta ei aikaa eikä energiaa. Esimerkiksi kokonainen lipasto odottaa tuunaamista. Huomenna aloitan yrittäjäkurssin, oman työni ohella illalla, joten se vie tuntikaupalla aikaa. Täytyy keittää iso pannu kahvia ja ostaa kauramaitoa, olen aivan hurahtanut siihen, niin hyvää! 😂 Mutta toivotaan että siitä on jotain hyötyä. En siis ole nyt perustamassa mitään yritystä, mutta jos joskus perustan , haluan tietää siitä perusteet. Pitää aina "yrittää" jotain! 

Valot päällä :)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, on luvattu lämmintä, ihanaa! Jospa kevät nyt kunnolla alkaisi! Tällainen auringonlasku oli minun ikkunastani nähtävillä viime viikolla, ja kuvaa ei ole käsitelty mitenkään! :











lauantai 6. maaliskuuta 2021

Uusi keittiö!

Tässä asunnossa ei ole paljon tullut keittiössä otettua blogikuvia, kun se on ollut niin vanha ja ruma. Mintunvihreät kaakelit, osassa kaapeista eri vetimet kuin toisissa, kuluneet pinnat, epäergonominen sijoittelu kalusteissa, mitähän vielä... eli ei oikein sopiva tausta kivoille kuville 😂. Mutta nyt keittiöremontti on ohi ja kelpaa tehdä juttuja keittiössäkin! 


Sain kokonaan uuden keittiön. Koska asun vuokralla en joutunut itse maksamaan remonttia, mutta vuokra nousi 15 euroa kuukaudessa. Tämä on niitä vuokralla asumisen hyviä puolia, muuten lompakko olisi varmasti keventynyt tuhansilla! Uusittiin kaapistot, taustalevyt tuli seinään, uusi hana, jääkaappi ja mikä parasta..... hankin itse ASTIANPESUKONEEN! Päädyin Electroluxin perusmalliin, jossa on myös 30 minuutin pika ohjelma, sekä vettä säästävä eco - ohjelma. Jes, olinkin ollut ihan kypsä käsin tiskaamiseen! Tykkään paljon enemmän leipoa kuin tehdä ruokaa, mutta sitäkään en ole voinut niin usein harrastaa kun muuten kaikki kipot, lastat, lusikat ja vispilät olisi pitänyt pestä käsin pois. Tiedättehän mikä määrä tiskiä tulee leipoessa... 😖


Keittiössä on muutamia kivoja avohyllyjä, joille voi laittaa jotakin. Alhaalla oleville hyllyille laitoin leikkuulaudat ja keittokirjat, mutta ajattelin että olisi kiva laittaa myös osa ruokatarvikkeista kivemmin esille, joten ostin muutaman ison lasipurkin ja Dymo -kirjoittimen jolla nimesin purkit siististi. Rikkaat ja rahattomat ohjelman jaksoista jäi mieleen yksi jossa nämä ns.rahattomat menivät ensimmäisen kerran rikkaiden kotiin ja ihastelivat kovasti keittiössä että "ooh, kattokaa, täällä on tälleen lasipurkkiin laitettu kaikki". Se oli heidän mielestään tosi upea juttu. Mutta tämä ideahan ei vaadi mitään rikkauksia, purkit ovat Ikeasta: 3,99€ / kpl ja Dymo kirjoitin Clas Ohlson: 14,90€ ja tarranauha kuuluu pakkaukseen. Tämä Dymo on helppokäyttöinen, rullasta valitaan halutut kirjaimet käsin kiekkoa pyörittämällä. 





Musta Moccamaster oli joululahja itselleni. Ostin sen Halpa Hallista silloin viime joulukuussa kun oli hyvä tarjous. Vinkkasin tästä silloin "Sisustajan unelmalahjat" -postauksessa.



Innostuin myös hankkimaan uudet patalaput 😍Marimekon mustat pikku-unikot olivat juuri ihanat ja trendikkäät. Hobby Hall: 11,90€ / kpl. Kuitenkin melkein joka päivä tulee kyllä tehtyä jotain ruokaa, eli ei mikään turha sijoitus. Tässä en mennyt halvimman mukaan. Tiedän että Tokmannilta olisi saanut poistonurkasta patalappuja euron kappale, mutta kun ostan melkein kaikki vaatteenikin Uffista tai Kierrätyskeskuksesta ja säästän paljon ruoassa, niin halusin sijoittaa näihin. 


Nykyään ei tarvitse mennä kalliisiin sisustusliikkeisiin jotta saa kivan saippuapullon. Tämä nätissä pakkauksessa oleva saippua on Prismasta ja maksoi muistaakseni reilut pari euroa 😊.


Tasot ovat hieman betonin näköistä, mutta helppohoitoista melamiinia. Tykkään tosi paljon, trendikäs look ja lika ei näy 😁


Tausta tosiaan onkin levy, eikä kaakelia. Ihan kiva sekin, hyvin vaalea jossa on huomaamaton kuvio, tosi helppohoitoinen myös, ei jää lika kaakeleiden saumoihin.Myös ergonomiaa on ajateltu, kaapeissa on ulos aukeavat hyllyt, jolloin kurkottelu ja tavaran kaivaminen kaapin syövereistä jää pois. Ja kaapit ovat ns."hiljaisesti sulkeutuvaa mallia". 



Keittiö on nyt suorastaan karun avara, mutta en halua romua tasoille lojumaan, siivoaminenkin on helpompaa kun ei tarvitse koko ajan siirrellä esineitä pois tieltä ja pyyhkiä jokaista tavaraa erikseen rasvoista ja pölystä. Jonkinlaisen hedelmäkulhon aion hommata nurkkaan Moccamasterin taakse. Keittiön toista puolta en esittele vielä, koska siihen tulee sellainen "breakfast bar" tai "coffee station", jotka ovat nyt suosittuja. Minullakin on siinä kohtaa juuri sopiva erillinen kaappi tähän ideaan.


Olen ollut viime aikoina aika hidas tuottamaan uusia juttuja, mutta tämä remonttikin oli yksi operaatio joka stressasi, kun kaikki tavarat piti siirtää pois remontin alta, lamppuja, verhoja, mattoja ja keittiön huonekaluja myöten. Puhumattakaan kaikista astioista ja muista tarvikkeista. Myös eläimiä jouduin veivaamaan joka aamu makuuhuoneeseen pakoon remontin melua ja taas takaisin olohuoneen puolelle kun tulin töistä. Chinchillat ovat yöeläimiä, joten en pystyisi pitämään niitä koko ajan makuuhuoneessa. Ja nyt kaikki tavarat piti sitten siirtää takaisin kaappeihin ja muille paikoilleen. Otin pari kuvaa itse remontti vaiheesta, aika hurjan näköistä, itse en tuolle olisi osannut tehdä mitään! 😂 Onneksi on ammattilaisia jotka osaa...


Turkoosi väri on kosteuseristystä...

Ihanaa että kevät on jo näin pitkällä, minulla on ollut suunnitelmia liikunnan lisäämisestä mutta olen sairastellut nyt ja ollut todella väsynyt töistä sekä muista elämän haasteista. Korona pilaa kyllä kaiken, mihinkään ei pääse. Ja vihaan noita hemmetin maskeja! Minullakin on 3kk salikortti joka koko ajan vanhenee 😖 Tulisi nyt vaan äkkiä se rokote minullekin ja nuo tartunnat alas koko Suomessa, kyllä sitä vähän aikaa jaksaa että ollaan vaan kotona, mutta kun mennään yli vuoden samalla kaavalla, uskon että moni muukin alkaa olla jo aivan kypsä. Rakastan kotona oloa, eipä siinä muuten mitään, mutta liika on liikaa. Toivotaan että tilanne paranisi. Nyt lähden asioille ja toivotan kaikille hyvää viikonloppua, kyllä se kesä sieltä tulee! Ja Pääsiäinenkin vielä ennen sitä jolloin saa vähän huilia. Odotan lomaa ja enemmän ihania paikkoja mihin mennä ja asioita joita tehdä! Ja että voimme taas tavata muita ihmisiä 😊



lauantai 20. helmikuuta 2021

Näin sisustan huippu edullisesti part 2

Nyt jatkuu makuuhuoneeni huippu edullinen stailaus! Ykkös osassa esittelemättä jäi esimerkiksi verhot, joista nyt aloitetaankin 😊. Nämä verhot eivät itse asiassa ole verhot, vaan lakanat jotka olen tuunannut.  Ja tässä jutussa esittelyssä on vasta yksi verho, koska teen toista hiljalleen. Piti julkaista kakkos osa heti ensimmäisen osan perään, mutta etsin pitkään sopivia materiaaleja tähän ideaan, jonka lisäksi tulin flunssaan, ( onneksi ei Koronaan ), mutta koko jutun teko kesti taas paljon pidempään kuin oli tarkoitus. No, nyt siis asiaan! Lakana on Prismasta ostettu X-Tra merkkinen, kaikista edullisin lakana, beigen värinen. Maksaa 7,90€. Ompelin ylös tankokujan ja sitten aloin hahmottelemaan siihen itse ideaa, eli vanhoja "mummon pitsiliinoja". Näitä metsästin kirppiksiltä ja Kierrätyskeskuksista, mutta tuntui että löysin aina vaan kaiken värisiä, ei valkoisia, sekä neliön mallisia tai liian isoja. Oli tarkoitus että ne olisivat muodostaneet verhoon kuvion joka kapenee alaspäin mentäessä, mutta en tosiaan löytänyt tarpeeksi pieniä pyöreitä liinoja alaosaan, joten nyt ainakin toistaiseksi siinä on vain kolme liinaa. Hassua, koska aiemmin kun en ollut keksinyt vielä mitään ideaa näistä liinoista, niitä oli joka kerta yllin kyllin kun kävin Kierrätyskeskuksessa ostoksilla, jopa ilmaiseksi! Mutta ei tietenkään juuri silloin kun tarvitsee! 😂



Ompelin liinat lakanaan käsin, joka oli myös hidasta, ainakin jos on tällainen kärsimätön ihminen niinkuin minä! Jos haluat päästä helpommalla, osta vanha pellava pöytäliina tai verho ( monissa on pitsiä koristeena esim.reunoissa ) ja iske se ikkunaan sellaisenaan. Saat samanlaista maalaisromanttista ja rustiikkista tunnelmaa, ilman vaivannäköä. Näin sellaisia myynnissä mm.Leppävaaran Fidassa. Mutta uskon että "hard work pays of". Kun tekee itse, se on aina uniikkia käsityötä ja kun vieraitakin tulee, voi esitellä ylpeänä että minä olen tehnyt tuon itse! 💪

On ihanaa miten päivät ovat jo pidentyneet ja aurinko lämmittää 😊 pian on kevät! Nautin pari päivää valosta ja kodista kun se kylpi keltaisessa hehkussaan, vaikka oma oloni olikin kehno. Verhokin näytti auringossa keltaiselta eikä beigeltä! On upeaa miten luonto ja vuodenajatkin muokkaavat sisustusta.  Innostuin myös selaamaan taas Etuoven ja Oikotien kohteita ja löysin monta ihanaa, sekä omakotitaloa että kesämökkiä, mutta eivätpä taas minun budjetillani olleet täällä päinkään! 😂 


Työpöydälläni oleva taulu on uskokaa tai älkää Biltemasta! Ns. "miesten kaupasta" jossa on lähinnä auto tarvikkeita ja työkaluja.. 😂 Tein löydön. Se on juliste, maksoi vain 3,90€. Kehykset ovat Ikeasta, 6,99€. Periaatteessa olen ihan kyllästynyt kaikkiin "home sweet home" teksteihin jne.., mutta tämä on oikeasti hyvä teksti joka toimii ja jota katselen mielelläni. Tuo jokapäiväinen hyvä teko itselle voi olla jotain ihan pientä, kuten vaikka banaanin ostaminen kaupassa suklaapatukan sijasta, kävely kotiin bussin sijasta, tai rahan laittaminen säästöön, vaikkapa rahastoon laittamalla. Toimii! 😊 Kasvi on Ikeasta myös, tekokasvi siis, 2,39€. Ei vaadi hoitoa eikä kuole, ( minun hortonomitaidoillani se nimittäin onnistuu jopa kaktusten kanssa ). Tuo kuitenkin kivasti vehreyttä ja piristää. Suojaruukku Prismasta, 2,95€. Heijastaa niin ettei kuvan otto meinannut oikein onnistua, mutta näette kuitenkin 😉



Tuoli ikkunan edessä on Hobby Hallista. Päädyin tilaamaan uuden tuolin enkä hankkimaan kierrätettyä mm. siksi, että olen kerran saanut isältäni vanhan tuolin, jonka hän oli taas saanut Kierrätyskeskuksesta. Ja se tuoli haisi niin pahasti tupakalle, etten saanut hajua pois edes tuulettamalla tai puhdistamalla tekstiilipesurilla. En siis voinut sitä käyttää. Lisäksi pelkään hometta, luteita, eläinten karvaa ja kaikkia muitakin hajuja. Miksi tilasin tuolin juuri Hobby Hallista, oli pitkälti kiinni toimituskuluista. Katsoin että monessa paikkaa toimitus maksaa jopa 60 euroa, eli pahimmillaan melkein saman verran kuin itse tuoli, jos olisit muuten saanut sen tarjouksesta edullisesti. Ei mitään järkeä! Hobby Hall otti kuljetuksesta vain 6,90€! Ja tuoli tuotiin ovelleni asti tuohon hintaan!! Eli suosittelen kaikessa kotiin toimituksen vaativassa tavarassa Hobby Hallia, säästät paljon rahaa kuljetuksessa! Vertailu todellakin kannattaa, paitsi tavaran niin myös muiden kustannusten vertailussa. Sinapinkeltainen fleeceviltti on Rustasta, 2,99€. Lisää tätä rakastamaani väriä 💗

Loppuun pitkästä aikaa hauska juttu. Olin tulossa yksi päivä kotiin ja olin ottamassa posteja laatikosta ulkoa, kun näin että joku lähestyy ja kävelee takaani ohi, ehkä katsoen minua, näki siis varmasti minut. En kiinnittänyt ihmiseen sen kummempaa huomiota, vaan lähdin kiertämään kotiin roskisten ja varastojen oikealta puolelta. Tuo ihminen lähti kiertämään niiden vasemmalta puolelta. Meillä siis nämä varastot ym.ovat pihan keskellä ja pitää ikäänkuin valita kummalta puolelta lähtee kiertämään. Molempia reittejä pääsee. Olin tulossa kohti rappuani, kun tämä sama ihminen, mies, kävelee suoraan minua vastaan kulman takaa ja heti minut nähdessään äkkiä kääntyy ympäri ja lähtee sanomatta sanaakaan samaan suuntaan josta tuli! 😳 Aivan kuin hän olisi yrittänyt katsoa että mihin olen menossa, missä asun  ja joutuikin paniikkiin kun tulin vastaan! 😂 Luuli varmaan että asun siellä toisella puolella olevissa asunnoissa. Miksi ei vaan voi kysyä että " hei, oletko vasta muuttanut kun en ole ennen nähnyt"? Johon olisin vastannut että " en, olen asunut jo kauemmin, ollaan varmaan liikuttu vaan eri aikaan". Tämä mies meni sitten yläkertaani ja tiedän että on perheen isä, eli ei mikään sinkku myöskään. Outoa. En tiedä miten muuten tuon voisi selittää..? Käveli niin ajatuksissaan että meni vahingossa ohi omasta ovestaan? 😂 Enpä usko. 

Ihanaa alkavan kevään jatkoa.... kai nyt voi jo sanoa näin 😊 t. Kristiina.