Translate

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Diy: Tyylikäs poncho viltistä

Olen ollut tosi varovainen sisustusostoksissani viime aikoina, että en osta mitään turhaa. Kyse ei ole edes pelkästään rahasta, vaan kuluttamisesta. En halua koko ajan hupishoppailla turhaa krääsää nurkkiin, jos en oikeasti tarvitse mitään. Tämä maailma on täynnä tavaraa, suosin muutenkin enemmän kirppiksiä ostospaikkoina. Ostin kuitenkin Ikeasta viime talvena harmaan viltin divaanille, joka oli halpa, mutta totesin että väri oli niin mitäänsanomaton ettei se näyttänyt oikein miltään. Se ei tuonut mitään "lisää" sisustukseen.


Moitin itseäni taas jälleen kerran turhasta ostoksesta ja mietin mitä sillä teen. Vienkö mökille, ompelen jouluksi vaikka joulusukkia siitä vai pistän vain kiertoon Kierrätyskeskukseen. Sainkin sitten ihan mahtavan idean! Ponchot ovat monesti vain kuin kaulasta roikkuvia vilttejä, joten totesin että ei sellaisen teko itsekään ole vaikeaa. Vähän muotoonleikkausta ja pieni koriste, joka tekee viltistä selvästi vaatteen, ja done! Miten tein ponchon? Helposti ja nopeasti, siitä seuraavaksi..

Tässä poncho valmiina, mutta palataanpas takaisin lähtöpisteeseen ;)

Levitä viltti ensin lattialle puoliksi taiteltuna..


Piirrä mustalla tussilla isoa lautasta apuna käyttäen pääaukko, mittaa keskipiste, tai käännä viltti vielä keskeltä puoliksi tässä vaiheessa jotta pääntie tulee symmetrisesti keskelle...


Piirrä ponchon malli käyttäen apuna mitä tahansa pitkää lautaa, puurimaa, keppiä tmv.. itse käytin hyllylevyä kun ei muuta löytynyt. Jos teet pyöreähelmaisen ponchon, hula hula vanne käy hyvin "muotiksi"... :) Taita siis nyt ponho puoliksi pääaukon kohdalta, keskipisteestä..






Leikkaa poncho irti. Fleece ei ole purkautuvaa materiaalia, eli reunoja ei tarvitse edes välttämättä ommella, jos et halua sitten tehdä koristetikkauksia.. kokeile tässä vaiheessa ponchoa päälle, mahtuuko se vai pitääkö kaula-aukkoa suurentaa..



Jotta ponchosta tulee kaunis ja tyylikäs, ompele käsin muutamilla pistoilla helminauha tai jokin muu koru pääaukon ympärille...



Näin syntyi nopeasti suorastaan kalliin näköinen ja hienostunut vaate, korukin on aina mukana kun on "integroitu" ponchoon ;) Tämä harteilla mökkirannassa ei haittaa vaikka naapuri tulisi yllätysvierailulle, olet koko ajan "pukeutunut"! Ja jos heität jalkaan korkkarit ja poikkeat lähikauppaan, ihmiset luulevat sinua kiinteistönvälittäjäksi tai muuksi bisnesnaiseksi... not bad! :)




Hyvät ideat tulevat välillä kuin varkain, yht`äkkiä vain näen jotain potentiaalia jossain.. ja bum! Tuo helmikaulakoru ei ole aito, kaunis kylläkin, mutta ei ole tullut sellaisenaan käytettyä. Osa syy siihen miksi käytän muutenkin tosi vähän koruja, on se että keittiötyössä niitä ei saa pitää, joten minulle ei ole ikinä muodostunut edes tapaa käyttää koruja. Hyvä että sain senkin nyt hyödynnettyä tähän ja pois kaapista lojumasta. Uskon että ponchoa kyllä tulee käytettyä :) Minulla ei ole sellaista ennen ollut, joten olin muutenkin jo meinannut moneen otteeseen hankkia sellaisen. Tästä jäi vielä materiaalia niihin joulusukkiinkin, ( helmapaloista ) ja sain pääaukon kohdasta ilmaiseksi pienen pöytäliinan! :) Ompelen siihen pitsinauhaa ympärille niin siitä tulee söpö.


Jos haluatte tehdä itse täysin samanlaisen, kyseessä on siis Ikean Polarvide viltti joka maksaa: 4,99€ / kpl. Ja joku koru kotoasi tai jos ei löydy niin osta vaikka kirppikseltä, eli ei ole kallis idea taaskaan :)
Mukavaa kesän jatkoa kaikille, kun kirjoitin tämän olin ollut parin viikon lomalla, joten on ollut aikaa kirjoittaa blogia ja stressi on kaikonnut. Huomaan ihan fyysisesti että huolet ovat poissa ja olen rauhallinen ja iloinen. Työ vie niin paljon energiaa, matkoineen, kaikkine huolineen.. lomalla luovuus kukkii! Jouduin kuitenkin palaamaan töihin pariksi viikoksi, mutta onneksi varsinainen loma on vasta tulossa.. ja paljon ihania sisustusjuttuja ja monenlaista seikkailua! Tällä lomalla heittäydyin verhoilijaksi, muotisuunnittelijaksi ja malliksi, mitäköhän vielä keksinkään tässä blogimatkan varrella :O Tähän en nyt saanut hauskaa kommellusta, mutta eiköhän niitäkin taas tule, yleensä aina jotain.. :D Pysykäähän kuulolla :)

Rakkaimmat korkkarini ( Ellos ) Leggins ( Lidl )
Ps. jos pidät blogistani, levitäthän sanaa myös kaverille... blogini ei ole kaupallinen, teen tätä sydämestäni ja ilahdun vaan ihan suunnattomasti aina uusista lukijoista ja kivoista kommenteista, haluan levittää hyvää, niin sanoilla kuin teoilla, antamalla ihmisille mielenkiintoisia ja edullisia ideoita, juttuja ja hauskaa tarinaa. Teen parhaani, toivon että yhä useammat kiinnostuvat, toivoisinkin myös palautetta ja ideoita, mitä haluaisitte lukea?

                                                       HYVÄÄ JUHANNUSTA!


tiistai 11. kesäkuuta 2019

Ihana raparperi-toscapiirakka

Kirpeä raparperi ja makea toscakuorrute, ovat mielestäni paras yhdistelmä, joilla syntyy ihana raparperipiirakka! Leivoin vuosia piirakkaa samoilla tylsillä resepteillä mihin tuli aina jotain kermaviiliä tai rahkaa ja monissa resepteissä pullataikinapohja. Raparperi oli niissä aina liian kirpeää, ja mietin miten saisin tehtyä jotenkin paremman, onnistuneen piiraan. Kokeilin eri reseptejä, mutta tämä kuitenkin räjäytti pankin! Leivoin tätä samaa viime keväänäkin, joten nyt mökillä poiketessanikin napsin mukaan muutaman varren jotta saamme taas tätä herkkua.



Ohje:

Muutama raparperin varsi pilkottuna
100g voita
3 kananmunaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta

Säädä uuni 200 asteeseen. Sulata kattilassa varovasti voi ja jätä jäähtymään. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita vaniljasokeri ja leivinjauhe vehnäjauhojen sekaan ja lisää ne muna-sokeri vaahdon sekaan. Lisää jäähtynyt voi. Levitä taikina voidellulle ja jauhotetulle, tai leivinpaperilla vuoratulle piirakkavuoalle nuolijaa apuna käyttäen. Pilko päälle raparperinvarret. Paista uunissa n.15 minuuttia. Valmista sillä välin kuorrute..

Toscakuorrute:

1 ps ( 100g ) mantelilastuja
100g voita
1dl sokeria
1/4 dl vehnäjauhoja
1rkl maitoa

Sekoita kaikki toscan ainekset kattilassa, kunnes seos on tasaista, eli rasva on sulanut ja seos pulpahtaa kerran. Ota piirakka uunista ja levitä seos päälle, paista taas n.15 minuuttia.


Tarjoan raparperipiirakan kanssa vaniljakastiketta, mutta esimerkiksi vaniljajäätelöpallo on myös ihana lisuke :) Piirakka on päältä rapea ja sisältä mehevä. Tämä piirakka on tosi helppo tehdä, vaikka toscan erillinen valmistus ja kahdesti paistaminen saattaa ensin kuulostaa monimutkaiselta. Nautitaan kesän herkuista ja kotimaisesta ruoasta!

Näin tämä menee, edellisen eilen julkaisemani jutun tekoon meni 3kk, mutta tänään olen jo takaisin blogihommissa kun halusin jakaa tämän ihanan reseptin teille : ) Pienenä hauskana juttuna mainittakoon että näin viime yönä unta, että ajoin sähköpotkulaudalla Riitta Väisäsen kanssa! :D Siis ihan oikeasti, kaikista maailman ihmisistä, juuri Riitta Väisäsen kanssa?!? Ja sähköpotkulaudoilla?! Mistä nämä unet välillä tulevat oikein? Ja miten ihmeessä niitä voisi mitenkään järkevästi tulkita.. ? En tiedä :) Palaan taas pian asiaan! t. Kristiina

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Kuinka blogijuttuni syntyvät / rahin verhoilu projekti

Tällä kertaa ajattelin vähän valottaa teille taustoja, miten oikein teen tätä blogia :) En ole ammattibloggaaja. Varmasti osa tavoistani saada juttu aikaan ovat täysin erilaisia kuin ammattibloggareilla, jopa omintakeisia tai outoja, mutta se onkin juuri minun vahvuuteni ;)

Olen yleensä ensin miettinyt jotain sisustus tavaraa tai huonekalua minkä haluaisin kotiini, mutta en aina löydä sopivaa kirppiksiltä tai kaupoista, joten haaveen toteuttaminen vaatii vähän enemmän vaivaa. Joskus näen myynnissä jonkun ihanan tavaran, mutta kauhistun sen hintaa, ja alan pohtia saisinko jotenkin tehtyä samanlaisen itse edullisemmin?

Ratkaisun pulmaan saan uskokaa tai älkää, usein unessa tai juuri kun herään. En tiedä mistä ammennan näitä ajatuksia, mutta ilmeisesti kun nukun, aivot ovat luovassa tilassa ja ajattelen "outside the box". Tämä on juuri se outo osio ;) Kirjoitan ja piirrän yleensä ideat paperille heti kun herään, etten unohda niitä! Nettiä aktiivisesti käyttävänä näen tietysti myös paljon ihania ja inspiroivia kuvia netissä, lehdissä ja Instagramissa, joista idea saattaa joskus lähteä. Saatan leikata inspiroivia kuvia talteen. Joskus inspiraatio lähtee materiaalista, kuten tässä tapauksessa. Eli tässä esimerkkinä tarina siitä miten kankaasta lähtenyt inspiraatio sai toteutuksen rahin muodossa :)

DIY: RAHIN VERHOILU

Näin siis Jyskissä jo pari kuukautta sitten myynnissä tämän ihanan pehmeän velourkankaan, joka maksoi vain 5€. Ihastuin kauniiseen väriin ja edulliseen hintaan. Päätin ostaa sen ja miettiä sille käyttötarkoituksen myöhemmin.


Sitten alkaa se toteutus vaihe. Vielä tässäkään vaiheessa juttu ei ole selvä ja helppo, enkä aina edes tiedä mitä olen tekemässä, vaan lähden usein Kierrätyskeskukseen, kirppiksille tai jopa roskiksiin etsimään materiaaleja. Tuo roskis osio saattaa kuulostaa ällöttävältä, mutta tarkoitan lähinnä kierrätyslasi, paperi tai metalli roskiksia, jos niissä on jotain pois heitettyä siistiä tavaraa jota voin hyödyntää. Joskus myös pois muuttavat naapurit jättävät roskalaatikon päälle siististi ylimääräisiä tavaroitaan. Tietysti jos kaupassa tai netissä tulee vastaan sopiva esine edullisesti, sitten ostan suoraan sen. Joskus on käynyt myös niin että olenkin löytänyt tarvitsemani esineen tai materiaalin kotoani, eikä minun ole tarvinnut ostaa mitään, kun olen voinut hyödyntää sen.

Päätin verhoilla kankaalla vanhan rahin. Siinä arvelin kankaan pääsevän oikeuksiinsa. Minulla ei ollut sopivaa rahia, joten lähdin kirppiksille ja Kierrätyskeskukseen katsomaan jos löytäisin tarkoitukseen soveltuvan rahin. Ja löysinhän minä, Kierrätyskeskuksesta, tosin yli kuukauden etsinnän jälkeen, se maksoi vain: 5€! Rahissa oli irroitettavat ja pestävät päälliset, eli otin ne irti ja heitin ensiksi pesukoneeseen. Rahin runkokangas jää ompelemani uuden kankaan elle piiloon, mutta päällistä en laittanutkaan takaisin, koska velour istui paremmin suoraan kannessa olevan vanun päälle. Alkuperäinen verhoilu on siis koko ajan tallessa, ja puhtaana odottamassa, jos haluan joskus ottaa vihreät kankaat pois ja laittaa tummanharmaat takaisin. Sivupäällystettäkään en ompele suoraan kiinni vanhaan, vaan se kiinnitetään kuminauhalla, jolloin vanha rahi säilyy koskemattomana.

Lähtökohta. Kannen tummanharmaa päällys on tässä laitettu jo komeroon talteen


Tämän rahin kaikki kankaat sai irroitettua pesuun :)
Itse verhoiluvaiheessa tarvitsin niittipyssyäni päällisen verhoiluun ja ompelukonetta rahin ympärille tulevan verhoilun ompeluun. Päätin antaa rahille oikein luxus tyylisen muodonmuutoksen, koska kaikkialla näkee vain sileitä ja tylsiä perusraheja, halusin jotain upeaa! Lisäksi siihen oli myös käytännön syy, velourkangas on niin ohutta, että joka ikinen kohouma, ryppy ja taitos olisi näkynyt läpi jos olisin pingottanut kankaan edellisen kankaan päälle. Röyhelöt laskeutuvat kauniisti.



Valmis, verhoiltu kansi
Valokuvat otan kännykälläni. Minulla ei ole kallista järjestelmäkameraa, enkä aio sellaista ostaakaan. Kyse on ideologiasta, mielestäni valokuvaus on nimenomaan taitolaji, mutta monen mielestä tekniikkalaji. No, onhan ne ammattikameralla otetut kuvat tietysti laadullisesti parempia, mutta monissa blogeissa kuvataan samaa sohvapöytää ja sohvan nurkkaa tyynyineen "miljoonasta kulmasta"joka postaukseen, aina sitä samaa kohtaa! Eli kuvat olivat silti tylsiä, vaikka olikin otettu "ammattikameralla". On myös taito ottaa kuvia, joissa näkyy kaikki oleelliset seikat, monipuolisesti. Ja osaan kuitenkin asetella tavaroita kauniisti ja stailata kuvan muilla oheistuotteilla.  Kuvat suurennan aina isoksi, joskus myös muokkaan niitä ihan vähän, esimerkiksi valoisuuden tai sävyn osalta. Yleensä en, koska se on mielestäni vähän niinkuin valehtelua... Tänä päivänä kännyköiden kamerat ovat jo niin hyviä että mielestäni niillä saa ihan kelpo kuvat.

Stailausta, tuli ja vesi näyttävät hyvältä yhdessä! Tarjotin ilmainen löytö :)

Kiinnitän sivupäällysteet kuminauhaan, joka pingotetaan rahin ympärille


Mittaa kankaan korkeus, varaa pituus suunnassa paljon kangasta röyhelöiden takia!
Näen aina punaista, kun joku ammattibloggaaja julkaisee jutun jonka otsikko on esimerkiksi: "kurkistus sisustusbloggarin kotiin" tai "näin sinustakin voi tulla sisustusbloggaaja". Ihan kuin he olisivat jotain "yli-ihmisiä" ja nostaisivat itsensä näin jollekin alustalle ja asettaisivat riman, jonne muka ei millään muut pääse. Ei se bloggaaminen niin vaikeaa ole! Kuka tahansa saa ja voi perustaa blogin, eli en myöskään ymmärrä purnausta ja kateutta, joita näkee esimerkiksi Vauva.fi keskustelupalstalla. Huh.. huh... Siellä sitä vasta bloggaajat ovatkin avointa riistaa! Kateutta aiheuttaa tuollakin palstalla varmasti bloggaajien tulot. Se on turhaa, bloggaamalla ei Suomessa päätoimisesti elä kuin kourallinen ihmisiä. Itse en tee minkäänlaisia yhteistyöpostauksia, johon ei ole mitään varsinaista syytä, muuta kuin se etten ole saanut paljoa yhteistyö pyyntöjä,enkä ainakaan sellaisia joihin olisin uskaltautunut lähteä mukaan. Blogini aihealue on vähän sellainen että yhtistyökumppaniksi sopisi oikeastaan vain jonkinlainen kirppis, Kierrätyskeskus tai askartelukauppa. Voisin siis tehdä kyllä jotain tuote-esittelyjä, testauksia ym.. jos joku jotain ehdottaisi, blogiani luetaan kyllä ahkerasti ulkomaillakin ;) Eli ottakaa yhteyttä, jos siltä tuntuu :)

Laitoin röyhelöt 10cm välein, mutta olisi kannattanut laittaa viiden.. olisi tullut kauniimpi


Ompelin röyhelön taitoskohdat ensin käsin, vasta sitten koneella
Keskimäärin yhden jutun tekemiseen menee minulla pari viikkoa. Tai no, pisin aika kun olen suunnitellut juttua on vuosi :) Ja nopein juttu on ollut joku pieni tuunaus tai askartelu jonka olen tehnyt tunnissa, kirjoittaminen ja julkaisu mukaan lukien. Tähän juttuun meni 3kk. Ei olisi mennyt, mutta en ole vain saanut aikaiseksi, enkä löytänyt heti tähän sopivaa rahia kirppareilta. Lisäksi viime aikoina on ollut niin kuuma ettei ole tehnyt mieli istua sisällä ompelemassa ;)  Teen tätä oman työni ohella, eli aina ei ole aikaa tai energiaa bloggaukseen, en löydä mistään haluamiani materiaaleja, odotan aurinkoista päivää kuvaukseen ym.. syitä postauksen viivästymiselle on usein monia. Monesti vain jahkailen ja viilaan tekstiä loputtomiin tai en halua julkaista ennenkuin olen itse täysin tyytyväinen juttuun. Esimerkiksi koko kevään ajan, maaliskuun lopusta kesäkuun alkuun, minun teki mieli julkaista jonkinlainen kevät postaus. Mietin otsikoksi "ihana kevät" tai "kevät piristystä kotiin". Kranssin tekoakin suunnittelin, mutta en saanut tarpeeksi hyvää visiota siitä minkälaisen olisin siitä halunnut, ja lopulta hylkäsin senkin idean. En hankkinut kotiin kuin uudet käsipyyhkeet, kun muuta ei tarvinnut ostaa, ja joku pelkän kukkakimpun kuvaaminen ja kuulumisten kertominen ei minusta riitä jutuksi, joten kevätpostaus jäi kokonaan tekemättä. Kevät on niin ihana asia pitkän pimeän ja kylmän talven jälkeen, että miten ihmeessä yhteen juttuun voisikaan saada edes vangittua se kaiken raikkauden ja valon?! Tietysti luontokuvat toimivat aina, mutta kun tämä on sisustusblogi niin pitäisi kuitenkin olla jotain sisustamiseen liittyvää aina mukana... Olen monesti pahin viholliseni, pitäisi vaan tehdä sitä mitä yleensäkin teen ja kuvata se blogiin, myös normaalia arkea. Monesti tuomitsen ja sensuroin jutut jo etukäteen, "no, ei tää varmaan ketään kiinnosta", ajatuksella. Vaikka mistä minä voin tietää mikä kaikki ihmisiä kiinnostaa?

Kevätkranssi jäi suunnitteluasteelle... 

Melkein valmis...

Valmis!! :)






Näin syntyi Diy -juttu, verhoiltu rahi. Mielestäni tuli oikein kaunis, helposti ja edullisesti! Mitään verhoilukursseja en ole käynyt, ryhdyin vain kokeilemaan jos tämä näin onnistuisi ja onnistuihan se. Mitään vanhaa nojatuolia en kyllä uskaltaisi alkaa repimään auki, ei olisi niin paljoa taitoa! :D  Materiaaleihin meni siis rahaa: 10€.Kun katsotte tällaisia luxus tyylisiä raheja vaikkapa Jotexilla, ne maksavat todella paljon! Mitä teen seuraavaksi? Sitä en vielä tiedä. Palaan asiaan kun tiedän sen :) Yksi postauksissani toistuva asia jota yritän aina muistaa lisätä, on hauska juttu! Ikäänkuin kympin uutisten loppukevennys, niin että jokaisen jutun päätteeksi jäisi iloinen mieli ja hymy huulille :) Yleensä tämä kevennys on joku hassu juttu joka minulle on tapahtunut ihan arkielämässä. Tällä kertaa kerron hieman nolosta sanavalinnasta, jonka menin vahingossa heittämään töissä. Kysyin nimittäin päiväkodinjohtajalta: "lisääntyvätkö lapset ensi syksyksi"? Tajusin heti miten perverssiltä ja sairaalta se kuulosti joten muotoilin asian uudelleen, "aloittaako ensi syksynä uusia hoitolapsia"? Hän tajusi kyllä heti mitä yritin kysyä ja ryhtyi jo vastaamaan, mutta itse tajusin heti että olisi voinut kysyä jotenkin järkevämminkin... jep..jep, lapset lisääntyy.. :D Voi hitto mun kanssa välillä!

Huom. seuraavaa kuvaakaan ei ole käsitelty tai muokattu millään tavalla, vain suurennettu. Rakastan sireenejä ja niiden tuoksua! Ihanaa kesän jatkoa kaikille! t. Kristiina