Tipsu |
Liikuntarata lapsille 😊 |
Tipsu |
Liikuntarata lapsille 😊 |
Rakastan tuorejuustokakkuja! 💗 Niitä on helppo tehdä ja ne ovat herkullisia. Nyt kokeilin ihan uutta reseptiä, ajattelin että hapan puolukka ja makea kinuski sopivat hyvin yhteen ja oikeassa olin, tästä tuli todella herkullinen kakku 😋. Kakkuun ei lisätä erikseen sokeria, vaan makeus tulee toffee kastikkeesta.
Nyt kakussa on vähän enemmän korkeutta ja näyttävyyttä, koska massa jakautuu pienemmälle alueelle. Tosin siitä ei vieläkään tullut niin korkea ja näyttävä kuin olisin halunnut, joten ensi kerralla teen täytettä tuplasatsin. Tavoite on sellainen kakku joita näkee myynnissä ihanissa Deli -puodeissa ja ammatti kondiittorien leivonta blogeissa. Puolukoita on ollut metsät pullollaan, siinä olisi pystynyt säästämään, mutta itse turvauduin kaupan puolukoihin kun täällä cityssä ei metsiä niin kauheasti ole ja olen myös ollut aika kiireinen. Pitäisi lähteä vähän kauemmas ja siihen taas menee bensaa ja aikaa.
Syys herkku... |
Olen aina tykännyt enemmän leipomisesta kuin ruoanlaitosta. Kyllä ruokaakin on kiva laittaa joskus viikonloppuna kun ei ole kiire ja ulkona on vaikka huono ilma. Olen alkanut innostua vähän enemmän siitäkin. Mutta arkena se on vähän sellainen välttämätön paha. Tähän liittyi myös aiemmin ammattini, koska olin päivät keittiössä ja pyörittelin perunoita, riisiä, kastikkeita ja salaattia sekä tiskasin niiden astioita niin ei paljon huvittanut enää kotiin tullessa alkaa tehdä samaa hommaa. Suutarin lapsella ei ole kenkiä 😁.
Olen aina luullut että kakun päälle tehtävä kinuski on todella vaikeaa, pitää paahtaa sokeria kattilassa ja lisätä voita ja sitten se palaa.. En tiennyt että kinuskipäällysteen voikin tehdä ihan valmiista kinuskikastikkeesta helposti, ei pala ja aina onnistuu! 😀 Tällä kiille systeemillä on helppo tehdä myös perinteinen kinuski täytekakku. Tässä resepti jota käytin:
PUOLUKKA-KINUSKI TUOREJUUSTOKAKKU
Pohja:
200g piparkakkuja, kaurakeksejä tai digestive kekesejä
100g voita
Keksit murskataan hienoksi ja sekoitetaan sulatettuun hieman jäähtyneeseen voihin ja painellaan vuoan pohjalle.
Täyte:
5kpl liivatelehtiä
2dl kuohukermaa
200g kinuski tuorejuustoa
200g vaniljarahkaa
1 plo Dr.Oetker toffeekastiketta
0,5dl vettä
2dl puolukoita
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n.10 minuutiksi. Vaahdota sillä aikaa kerma. Lisää siihen tuorejuusto, kinuskikastike sekä vaniljarahka ja sekoita. Kiehauta vesi ( 0,5dl ) ja lisää puristetut liivatteet sekaan. Sammmuta heti liesi ja sekoita hyvin. Lisää liivatevesi massan joukkoon ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen ja lopuksi lisää massaan puolukat esim.nuolijalla varovasti sekoittaen. Kaada massa pohjan päälle ja tasoita vähän pintaa. Laita jääkaappiin 3-4 tunniksi. Itse pidin yön yli.
Kiille:
3kpl liivatelehtiä
1 plo Dr.Oetker toffeekastiketta
1dl vettä
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan n.10 minuutiksi. Kaada toffeekastike kulhoon. Kiehauta kattilassa vesi ja lisää joukkoon puristetut liivatteet. Sekoita koko ajan, lisää liivatevesi toffeekastikeen joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada kakun päälle ja siirrä taas jääkaappiin yön yli. Koristele ennen tarjoilua puolukoilla 😊
Ja loppuun sokerina pohjalla..
MINI-DIY : Tuunaa Ikean halpis maljakko
Tämä perus karahvi maksaa Ikeassa 1,50€. Ajattelin että siitä voisi tehdä jotain kivaa itse. Minulla oli jäänyt muutamia kynsilakkoja joita en käytä enää, koska värit olivat liian räikeitä ja outoja ainakin näin keski-ikäisen naisen kynsiin. Käytin ne tuunaukseen! 😊
Tuli todella upea ja uniikki maljakko jollaista ei ole kellään muulla! Samalla hyödynsin kynsilakat joita ei tullut käytettyä. Kun tätä tuunausta tekee muistakaa kunnon tuuletus, paras paikka tämän tekoon olisi lasitettu parveke, omakotitalon veranta tai autotalli tmv.. tulee meinaan aika käry tällaisesta määrästä kynsilakkaa! 😁 Annoin maljakon kuivaa yön yli.