Translate

lauantai 22. toukokuuta 2021

Hankin ensimmäisen arvolasi esineeni

Jokin aikaa sitten uutisoitiin että ns."rumat lasiesineet" ovat tulossa muotiin ( tai oikeastaan ovat jo muodissa ). Kaikki kirppikset ja Kierrätyskeskukset ovatkin olleet jo vuosia täynnä erilaisia enemmän tai vähemmän rumia ruskean sävyisiä kulhoja ja hedelmävateja. Niistä en tosiaan juurikaan perusta, vaikka olisivat kuinka muodissa. En hanki koskaan mitään vain sen takia että se on pinnalla, tai ellen aidosti pidä siitä. Olin kuitenkin avoin ajatukselle, minulla ei ole juuri yhtään ns."arvolasia" eikä suomalaista lasia, vain yksi kirkas Ultima Thùle kulho, eli jos mietin tätä sisustamista edes jotenkin järkevällä tavalla, että voisinko jopa liittää siihen sijoittamista ja saada taloudellista hyötyä esimerkiksi tulevaisuudessa jostain esineestä arvonnousun tai tavaran harvinaisemmaksi muuttumisen kautta, niin kyllä, johonkin voisin mielelläni sijoittaa, varsinkin jos se ei ole kallis sijoitus! 😉


Menin käymään Nihtisillan Kierrätyskeskuksessa eilen perjantai iltapäivänä töiden jälkeen, enkä varsinaisesti etsinyt mitään tiettyä. Itseasiassa aluksi pettymys oli suuri, kun ilmaisosasto oli kertakaikkiaan tyhjä. Vain muutamia huonoja vaatteita ja kirjoja löytyi hyllystä. Ei siis mitään materiaalia Diy -juttuihini. En tajua koska sitä huonetta täytetään, vai menevätkö tavarat vain sitten samantien, koska osasto on aina yhtä tyhjä, ihan sama minä päivänä ja mihin aikaan sinne menen! 😅 Muissa Kierrätyskeskuksissa on paljon enemmän tavaraa ja oikeasti ihan hyvääkin tavaraa usein. Pelkäsin siis että tuli turha reissu, mutta lähdin sitten katselemaan kaikkea muuta. 


No, heti astiaosastolla silmiini osui tämä upean värinen hedelmävati, en edes tiennyt mikä se on, että onko joku "merkkilasi", vai muuten vaan hieno. Mutta kun otin sen käteeni, pohjassa lukikin signeerattuna Humppila Finland ja Tauno Wirkkala! Oho! 😲 Koska hintakin oli vain 13€, poimin sen heti ostoskoriini! En ole koskaan nähnyt tuollaista väriyhdistelmää. Seuraava tehtäväni oli käydä jokaikinen reuna ja pohja sormenpäällä läpi, jotta varmistin että se on täysin virheetön. Ja se oli 😊 Ilmakuplia sisällä on, mikä on normaalia. Nimittäin nekin vadit joita olen aiemmin nähnyt myynnissä, ovat aina olleet jostain reunasta lohjenneet tai niissä on ollut joku särö tai naarmu. Keräilijöiden keskuudessa rikkinäinen lasi on arvoton. Vaikka se ei vaikuta käyttöön, eikä ihan pieni lohkeama edes näy välttämättä, peli on vaan niin raakaa, että esineessä ei saa olla mitään kirpunpuremaa, tai arvo on 0€. Tämän opin jo seuraamalla Huutokauppakeisarin ohjelmaa. 


Muuta en sitten löytänytkään, mutta se ei haittaa, tämä oli huippulöytö! Tai no, jos ei lasketa sittenkin ilmaisosastolta löytämiäni Vero Modan mustia leggingsejä, jotka olivat kokoani ja ovat aina tarpeellisia. Googletin tietoa vadista, mutta en löytänyt mitään. Myynnissä on nytkin vaikka kuinka paljon juuri niitä ruskeita, kirkkaita ja sininen-kirkas, sekä vihreä-kirkas yhdistelmiä, mutta ei yhtään tällaista samanlaista. Kun näitä Humppilan vateja ja kulhoja on pitkään ollut paljon markkinoilla ja on sanottu etteivät ne ole arvokkaita, moni on hävittänyt omansa, tai pitänyt niitä surutta arkikäytössä, jolloin ne ovat ehkä vaurioituneet. Eli ei näitä välttämättä enää kohta ole niin paljoa, uskon että tämä on jo nyt harvinainen, saati sitten tulevaisuudessa, jes! 😀 Käyttöön se ei todellakaan tule, vaan hyllylle turvaan, yhdeksi rakkaimmista sisustus aarteistani 💗 En aio alkaa kerätä arvolasia sen enempää, muutossa esimerkiksi nämä ovat painavia ja hankalia kuljettaa, mutta on kiva omistaa edes yksi erityinen, kaunis esine. 



Nyt minulla on hauska juttu! 😁. Näin yksi päivä eräässä Facebookin ryhmässä kuvan ihanasta ja trendikkäästä teepannusta, jonka tyylistä olen pitkään etsinyt. Katsoin vain kommentit joissa oli jo monta kiinnostunutta. Laitoin "jono", sen kummemmin ilmoitusta katsoen, olin töissä tauolla ja oli kiire takaisin töihin, oletin etten pannua saa kuitenkaan. No, kas kummaa, edelliset olivatkin luovuttaneet ja pannun ilmoituksen laittaja pisti minulle viestiä että koska pääsen hakemaan? Pääsinkin samana päivänä, töiden jälkeen. Ajattelin että ihanaa, kerrankin sain jotain kun näissä roskalava ryhmissä on aina niin kova kisa ja ikinä ei mitään ehdi saada. Kun saavuin paikalle, nainen toi pannun minulle alas asti, ( kun asui kerrostalossa ). Alkoi kovasti selittämään että "tätä ei ole koskaan käytetty" ja "laitoin kannen ja pannun väliin talouspaperia ettei kilise ja mene rikki". Lisäsi myös "ai niin, kissatalous, toivottavasti se ei haittaa..."? Ajattelin että no kylläpä hän kovasti näkee vaivaa ilmaisen pannun tähden.. 😅 Sanoin vaan että "ei haittaa, toivottavasti saan tämän ehjänä kotiin saakka, kiitos paljon"! Ja lähdin kävelemään. Samassa hän huusi perääni, "entäs se maksu"? Olin aivan äimän käkenä, kysyin vain että "eikös tämä ollut roskalavalla"? "Ei, 5€".. Olin todella pahoillani ja kaivoin lompakkoani, onneksi minulla oli se 5€ käteistä. En ollut huomannut että pannulla oli hinta, ne on nykyään merkattu niin pienellä ilmoituksen alaosaan että kommenttien määrän perusteella katsoin vain jotenkin sen olevan ilmainen. Voi kauheeta! 😁 Noloa, mutta nyt jo naurattaa! Lähdin vaan pokkana kävelemään.. "Kiitos paljon"!! 😆 Myyjä kyllä ymmärsi kun selitin että olen mukana niin monissa eri ryhmissä että menen niissä jo sekaisin... 


Mukavaa viikonloppua kaikille! Happy weekend everyone! t. Kristiina 💗

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Tuunaa, korjaa ja säästä

Aina ei tarvitse ostaa uutta tavaraa, vaan omia vanhoja tavaroita voi muokata tai kunnostaa uuteen uskoon. Näin rahaa säästyy ja saat silti pientä piristystä kotiin ja vaatekaappiin. Jopa tavarat jotka ovat ns."roskiskamaa" saattavat vielä pelastua. Tässä jutussa muutama esimerkki tänä keväänä tekemistäni tuunauksista ja "tavaroiden pelastuksista". 

Turkkilaisesta ja Kreikkalaisesta jogurtista jää yli kivoja muoviämpäreitä. Lapsiperheessä ne päätyvät usein hiekkalaatikolle tai vesileikkeihin, mutta niistä voi myös helposti askarrella Boho -henkisen suojaruukun viherkasville tai kukalle. Tarvitset vain paksumpaa narua ja kuumaliimapyssyn. Poista kahva ja liimaa narua tiiviisti ylös saakka. Yritä saada narun alku -ja loppupää jäämään samalle puolelle purkkia, jotta sinulle jää toiselle puolelle ruukkua ns."parempi puoli". Sen huonomman puolen josta naru alkaa ja loppuu, voi kääntää seinää vasten. Ihan vesisateeseen en tätä suosittele laitettavan, mutta varmasti lasitetulla parvekkeella kestää kyllä hyvin kosteutta, kuumaliima on niin vahvaa. 



Plantagenissa tämä ruukku maksaisi varmasti 10€ 😉

Facebookin roskalava -ryhmästä ilmaiseksi saadut Converset piristyivät kummasti ihmesienellä puhdistamalla ja hankkimalla niihin uudet nauhat. Converset ovat uutena todella kalliita ja näin sain itselleni merkkikengät, jotka olivat ensinäkemältä aika huonon näköiset. Pohjathan näissä oli aivan hyvät. Onneksi niiden lahjoittaja antoi ne, kiitos hänelle 💗 Nämä ovat ns. talvi-converset joissa on lämmin karvavuori. Ensi syksynä ihanat...

Ennen 

Jälkeen!


Valkoinen, mitäänsanomaton sohvatyynynpäällinen muuttuu hetkessä trendikkääksi ja kiinnostavaksi, kun ompelet siihen nyt kovasti muodissa olevat kasvot. Tämä valmistuu vaikka telkkaria katsellessa! Tarvitset vain parsinneulan, mustaa villalankaa ja jonkinlaisen hahmotelman siitä minkälaiset kasvot haluat. Katsoin mallia Rustasta ostamastani kestokassista ja lisäsin siihen vain vähän omaa näkemystä. Voit luonnostella kasvot ensin tyynynpäälliseen lyijykynällä. 


Jos huomaatte valmiissa tyynyssä ruskehtavia pieniä tahroja, ne ovat ruosteista vettä joka tuli silitysraudasta, kun päätin silittää tyynynpäällisen vielä ennen kuvan ottamista 😢 Minulla on siis Lidlistä ostettu höyrysilitysrauta, en ole tiennyt että sinne ei saa jättää vettä sisään silloin kun ei silitä. Olen kyllä silittänyt verhoja vasta pari kuukautta sitten, että ei se vuosia ole kaapissa vedet sisällä seissyt. Tai sitten tää johtuu vaan Lidl laadusta... voihan itku. Ja tein noin kovan työn ja tyynystä tuli kiva.. 😓 No, täytyy toivoa että tahrat lähtevät pesussa pois!

Seuraavaan kierrätysideaan käyvät vanhat t-paidat tai muut pehmeää puuvilla trikoota olevat vaatteet. Nimittäin niistä voi helposti ommella siivousliinoja ja taas säästyy rahaa! Minulla oli esimerkiksi paitoja jotka olivat liian pieneksi jäämisen lisäksi väreiltään haalistuneita ja mm.yhden paidan sauma oli purkaantunut. Tällaisia ei ota vastaan edes Uff tai Kierrätyskeskus. Silloinkaan niitä ei kannata heittää roskiin, vaan ottaa vielä hyöty irti, näitähän voi myös pestä koneessa, eli ne palvelevat vielä näinkin 😊Kun leikkaat alhaalta paidan kahtia voit käyttää hyväksi valmiit saumat niin et joudu ompelemaan niin paljoa.




Raidallinen kangaskori on Kierrätyskeskuksesta 1€!

Pahoittelen taas poikkeuksellisen pitkää blogitaukoa, omassa elämässäni on ollut meneillään nyt niin paljon asioita että sisustaminen on ollut toissijaista. Vappukin tuli ja meni, mutta siitä ei oikein blogiin riittänyt juttua, en tehnyt itse simaa tai munkkeja, ystävän kanssa käytiin piknikillä mutta kylmä oli, muuten kivaa, kuten aina hänen kanssaan 😎 Onneksi Korona alkaa Suomessa helpottaa, kesäloma lähestyy ja muutenkin ilmat alkavat lämmetä! Ekat kahvit olen juonut jo terassilla. Perinteistä hauskaa juttuani ei nyt ole, mutta toivon että sait jonkun hyvän kierrätys tai sisustus idean 😊 Heippa! t. Kristiina...