Translate

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Meriaiheinen kattaus

No niin, nyt pääsemme ensimmäiseen varsinaiseen sisustus juttuuni! Päätin tehdä kattauksen meri teemalla, koska rakastan merta ja kaikkea siihen liittyvää kuten kiviä, simpukoita, veneilyä, meren tuoksua ja tietysti kalaruokaa.



Osa pöydän tavaroista minulla oli ennestään, mutta loput metsästin tänään muutamasta paikasta. Suunnistin ensimmäisenä paikkaan, josta voi saada jopa ilmaiseksi tavaraa jos hyvä tuuri käy, eli kierrätyskeskukseen! Pyörin hyllyjen välissä aikani katsellen tavaroita ja pikkuhiljaa alkoi silmiin osua kattaukseen sopivaa materiaalia, halvalla tietysti. Snapsilasit kuuluvat ainakin rapupöytään, mutta jos aikuisten kesken vietetään iltaa miksei muulloinkin. 0,30€/kpl eli puoli ilmaisia! Sitten silmiini pistivät hauskat kevyet tuopit joista voi juoda niin vettä, limua kuin oluttakin. Hauskat ja merihenkiset siksi että jokaisessa tuopissa oli kuva erilaisesta merisolmusta. 0,50€/kpl eli jälleen ei hinnalla pilattuja. Löysin myös metallivadin parilla eurolla ja punotun nyörin sekä tummansinisen pellavaliinan myös 2€/kpl. Katselin vielä muuta itselleni, kunnes suuntasin tyytyväisenä kohti kassaa. Koko lasku vähän yli kympin! Aika hyvä mesta sanoisin ;) Sitten hurautin Selloon. Prismassa oli aivan ihana lyhty jonka kahva oli punottua köyttä, alle 8€...ja toisella puolella Citymarketissa oli remonttimyynti, josta löysin punaviinilasit 4€ kolmen kappaleen pakkaus. Punaviinilaseja on ollut tarkoitus ostaa muutenkin, eli joka tapauksessa olisin ottanut ne. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten yritän ottaa paljon niitä ja eri kuvakulmista ja vielä osata laittaakin ne tänne jotakuinkin onnistuneesti. Osa tarkkasilmäisistä saattaa huomata että pöytäliina on ryppyinen ja toki oikean juhlan kyseessä ollessa olisin  sen silittänyt, mutta olin nyt niin innoissani ekan postauksen kanssa että en malttanut odottaa! Yksityiskohdat ovat tärkeitä minulle joka voi kuulostaa hullulta, kun en välitä ryppyisestä pöytäliinastakaan, mutta esim. ilman kiviä metallilautanen olisi ollut kylmä.

Tervetuloa lukemaan ajatuksiani sisustuksesta!

Hei kaikille! Olen 37-vuotias ruokapalvelualalla työskentelevä nainen ja asun kahdestaan pian 17-vuotta täyttävän tyttäreni kanssa. Olen aina ollut kiinnostunut kauniista tavaroista ja arvostan siistiä ja sopivasti modernia kotia jossa on hyvä olla ja asua. Todenteolla innostuin sisustamisesta vasta muutettuamme uuteen kotiimme 2014 joulukuussa. Keräilen muutamia juttuja, kuten vanhoja kahvipurkkeja ja Coca Cola tavaraa, muuten kuvailisin sisustustyyliäni aikalailla romantic-modern-coyntry..eli maalaisromanttinen modernilla twistillä. Tyttäreni ja minun yhteinen harrastus on kirpputoreilla käynti, josta teenkin usein mahtavia löytöjä pikkuhinnalla! Toivotan kaikki tervetulleeksi lukemaan blogiani ja saamaan uusia ideoita omaan sisustukseensa. Tämä blogi on kaikille tarkoitettu, mutta etenkin niille jotka eivät halua pistää omaisuuksia kalliisiin huonekaluihin tai sisustustarvikkeisiin!