Nyt se on viimein totta! 😀 Yksi suuri unelma ja tavoite josta olen aina haaveillut toteutui eilen 💗. Olen aina asunut vuokralla, joka on ollut blogini suhteenkin rajoittava tekijä, en ole voinut tehdä mitään remontteja tai pysyviä muutoksia asunnoissa, joka on vaikuttanut juttujen tekoon, nyt on oma tupa ja oma lupa! 😁 Tämä on pitkä juttu, koska asunnon hankintakin oli pitkä ja moniulotteinen juttu....
Alunperinhän siis haaveilin omakotitalosta, ( ja toki edelleen jos vaikka voittaisin lotossa ), mutta se haave kaatui nyt lainani määrään. Sillä summalla en saanut mitään edes pk -seudun liepeiltä, hinnat ovat niin korkeita. Lisäksi pankki vaati että kohde on kuntotarkastettu. Eli ei olisi pitänyt olla mitään vakavia ongelmia tai korjauskehoituksia, mutta hinta alhainen. Mahdoton yhtälö!! Ja mitä nyt vanhoissa taloissa ei ole!? Yksi talo jota ehdotin olisi kelvannut minulle, mutta pankki ei oikein lämmennyt sille. Katto olisi pitänyt remontoida, keittiö oli alkeellinen ( sisään tuli vain kylmä vesi kaivosta ) ja muutenkin se oli periaatteessa 80 -luvun loma-asunto, joka oli vain muutettu ( haettu lupa ) ympärivuotiseen käyttöön. Tämä olisi sijainnut Lohjalla, lähellä Hiidenvettä. En tiedä onko enää myynnissä, en ole katsonut.. Vähän ärsytti tämä seikka että pankki oli mukana päättämässä mihin muutan, tavallaan antoi "luvan", minkälaisen talon tai asunnon "saan" ostaa, vaikka kyse on minun rahoistani ja minun lainastani. Eikö ihmisellä tuli olla oikeus asua vaikka prkl sähköttömässä punaisessa tuvassa pellon laidalla saunoen ulkosaunassa ja käyden vessassa huusissa jos vain itse on onnellinen?!? 😂Siis näin karkeasti sanottuna. Ei noin alkeelliset olot olleet minunkaan unelmani, mutta pointti oli se että ihmisten käsitys siitä minkälainen asunto kelpaa, on hyvä, siisti tai tarpeeksi remontoitu ym.. vaihtelee paljon riippuen ihmisestä. Toiselle riittää vähempi, kun taas toiselle esimerkiksi astianpesukoneen, saunan tai autotallin puuttuminen on deal breaker.
Tämä monta vuotta sitten ostettu sisustustarra on edelleen paketissa, onneksi en laittanut sitä tähänkään asuntoon! 😊 Seuraavaan laitan, johonkin kivaan kohtaan asuntoa. Tuon tekstin voi käsittää vähän eri tavoin, tiedän että sen sanoma on että "älä tavoittele kuuta taivaalta, vaan arvosta sitä mitä sinulla on, niin huomaatkin että sinulla on jo kaikki mitä tarvitset". Itse haluan käsittää tuon paremminkin niin että "kaikkien unelmiesi saavuttamisen salaisuus on, että uskot niiden olevan vielä joku päivä totta". Eli on vain ajan kysymys koska saat sen oman asunnon, upean työn jne... 😉 Tuo on toiminut yhtenä motivaatio lauseenani.
Kaupunkijulisteet Nensa.fi |
Kävin katsomassa asuntoa ja tähän liittyy tämän postauksen hauska juttu! Olin nimittäin kaikkien aiempien kohteiden kanssa tehnyt niin että olin tulostanut asunnon esitteen paperille ennen näyttöä, jotta voin sitten säilyttää sen muistona jos kauppa syntyy, olin hehkuttanut ystäville että menen katsomaan yhtä asuntoa, jee! Olin alkanut jo suunnitella sisustusta ja katsellut nettikaupoista uusia hankintoja kun sitten aina tulikin pettymys, asunto ei ollutkaan livenä sellainen kuin olin odottanut. Yksikin haisi ihan kamalasti tupakalle ja vaikka oli rivitalo pääty, vieressä olikin parkkialue josta kaikki kulkivat! Se siitä rauhasta. Tai sitten asunto meni kaupaksi jollekin toiselle ja poistui markkinoilta. Nyt en edes tallentanut asunnon myynti-ilmoitusta puhelimeeni, ajattelin että kaikki suunnittelu etukäteen tuottaa pahaa onnea. Olen muutenkin vähän taikauskoinen. Tiesin sinne menevän bussin 555 Keilaniemestä, mutta enpä ollut katsonut tarkemmin aikataulusta, että lauantaisin bussi ei lähdekään Keilaniemestä, vaan Leppävaarasta! Linja on lyhyempi. Joten odottelin bussia Otaniemessä ja katsoin aikataulua, kunnes hätäännyin, "ei voi olla totta, miksi en ottanut paremmin selvää aikatauluista, nyt myöhästyn näytöstä"! No, pääsin sitten toisella bussilla Leppävaaraan ja juoksin, mutta en ehtinyt juuri lähteneeseen 555B bussiin. Oli pakko soittaa välittäjälle että myöhästyn ja ottaa taksi. Taksissa yritin etsiä asunnon ilmoitusta netistä kiireessä kun en muistanut vielä ulkoa osoitetta, taksikuski vain nauroi että pitäisi sitä nyt sentään tietää että mihin on matkalla 😅.. yritin sepustaa olevani taikauskoinen ja meneväni katsomaan yhtä myytävää asuntoa jne.., mutta kuski oli ulkomaalaistaustainen, joten en tiedä mitä hän ymmärsi tai ei, muuta kuin että kiire on jonnekin ja kyydissä on joku höyrypää nainen joka selittää taioista ja uskomuksista! 😂 Olin onneksi lopulta myöhässä vain n.10 minuuttia. On muuten jännä juttu että monesti hyviin juttuihin liittyy myös epäonnea, muistan kun sain nykyisen työpaikkani, niin juuri ensimmäisen työpäivän aamuna bussi hajosi ja myöhästyin, mikä oli noloa. Siis että sattuikin! Juuri ensimmäisenä aamuna! Työpaikkani on ollut muuten siis mieleinen, olen tykännyt työstä ja ihmisistä siellä, alku oli vain vaikea 😊.
Olen aina ajatellut että se sanonta "kyllä sen tuntee mikä asunto tuntuu omalta", on vain klisee ja jonnin joutavaa löpinää, mutta aiemmissa asunnoissa olen myös heti ollut että "enpä tiedä","ei vaikuta oikein hyvältä","olen vähän pettynyt". Mutta tästä tuli heti hyvä fiilis, yllätyin iloisesti monestakin asiasta. Bussipysäkit ovat lähellä. Talossa on hissi. Huoneiden seinissä oli ylhäällä lasiosa, josta valo kulkee läpi asunnon, koska on läpitalon huoneisto. Säilytystilaa oli hyvin. Lasitettu parveke. Ja ruokakauppa samalla kadulla, mitä luxusta! Myös kuntosali ja Myyrmanni on lähellä. Keittiö oli tilava, eikä mikään koppi, vaikka ei ollutkaan avokeittiö. Ja kaapit, kuvissa näyttivät vähän vanhoilta ja epämuodikkailta, mutta uusilla vetimillä saan jo niitä piristettyä. Uskon myös että muodissa kun kaikki menee ympyrää, puu ja aidot materiaalit ovat varmasti taas tulossa pinnalle valkoisten korkeakiilto ovien jälkeen. Taitavat olla tulleet jo 👍 Ja kuten aina sanotaan, sijainti, sijainti, sijainti! Tuossa se on hyvä, kaikki on lähellä. Asunto oli hyvä sijoitus kaiken kaikkiaan. Valitettavasti minulla ei ole vielä kuvia edes itse asunnosta tyhjänä, vasta kun saan avaimet ja pääsen käymään siellä uudelleen ekaa kertaa omistajana 💗.
Olen ihan kypsä muuttamiseen 😖 onneksi nyt muutan vikaa kertaa... |
Olen onneni kukkuloilla, edessä on nyt tietenkin pakkaamista ja muutto, mutta sitten ihana raikas, kuulas ja kaunis syksy ihka omassa kodissa, jota saan nyt laittaa ja sisustaa juuri mieleisekseni 💗😃 Aah, en malta odottaa! Tämä on ollut muutenkin paras vuosi elämässäni 10 vuoteen! Kaikki vain loksahtaa paikoilleen. Ja jostain syystä minulla on voimia ja motivaatiota muuttaa nyt isoja asioita. Uskon että asiat eivät tapahdu vain vahingossa, kyllä niiden eteen täytyy tehdä kovasti töitä ja määrätietoisesti suunnitella ja edetä kohti tavoitetta. Pitää olla rohkea! Otin myös oman työni ohella keikkatöitä siivous alalta, jotta saan rahaa asunnon remontteihin, sekä hiljalleen taas säästötilille säästöjä. Ilman säästöjä on kamala olla, aina kannattaa olla pieni kassa jemmassa!
Haluan kiittää asunnon välityksestä ja kauppaan liittyvien seikkojen valmisteluista vastannutta Petra Forsiusta ( Forsia Housing ), ammattitaitoisesta työstä ja mukavasta sekä avoimesta kommunikaatiosta, kaikki meni tosi hienosti! Voin suositella häntä lämpimästi kaikissa asuntokauppoihin liittyvissä asioissa😊 Tulossa siis aivan ihania sisustusjuttuja, mutta vasta sitten syksymmällä, nyt yritän saada edes jotain juttua aikaiseksi täältä muuton keskeltä, sekä ehtiä lomailemaankin edes vähän, pysykäähän kuulolla! 😉