Translate

perjantai 11. marraskuuta 2022

Dejavù Lama

Ajattelin nyt kirjoittaa pitkästä aikaa kolumnin. Aiheesta köyhyys. Tai itseasiassa talousvaikeudet. Köyhyys on nimittäin isompi ja laajempi käsite. Se voi olla ohimenevä tilanne, tai vähävaraisuus voi olla jo vanhempien kautta saatu perintö, aivan kuin joillakin "kultalusikka suussa syntyminen". Ihmiset käsittävät köyhyyden myös eri tavalla, jollekin voi olla katastrofi ettei pysty tässä kuussa ostamaan sitä pehmeämpää vessapaperia ja kahvia mitä on tottunut juomaan, toiselle päivät jolloin kahvi on loppu ja tili on tyhjä ovat ihan normaaleja, sitten juodaan teetä jos sitä kaapissa on, tai vain lasi halvinta appelsiinimehua.


Todellinen köyhyys on vielä ihan eri kaliberissa. Ruokajonossa käymistä, vaatteiden hakua Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, sitä että ei ole varaa ostaa lääkkeitä joita tarvitsisi, jopa nukkumista kaverien luona tai rapuissa jne.. Onneksi tästä äärimmäisestä köyhyydestä minulla ei ole kokemusta, mutta talousvaikeuksia minulla on ollut. Aina. Säännöllisesti. Minun köyhyyteni on aaltoillut kuin meri. Tai Korona 😅. Odotan kauhulla seuraavaa aaltoa. En siis Koronaa vaan köyhyyttä. 


Lapsena meillä oli kaikki mitä tarvitsimme, mutta emme olleet varakkaita. Emme koskaan matkustelleet ulkomailla enkä harrastanut laskettelua tai ratsastusta. Mummoni osti meille kyllä paljon leluja esimerkiksi ja tilasi Aku Ankka lehden. Aina oli ruokaa ja ihan kivat vaatteet. Mutta sitten isäni perusti oman rakennusalan yrityksen ja ns."kulta-aika" alkoi. Asuimme omakotitalossa, sain aina aamuisin kyydin kouluun autolla, isäni osti esimerkiksi kokonaisen korin kaljaa ja lohta, viiniä, saimme kaikenlaisia vanukkaita ja muroja sekä limua ym.. extraa. Koska oli varaa. Meillä oli vene ja kesäisin mentiin merelle. Sain myös kanin ja oman pianon. Käytiin paljon matkoilla, hotellit ja leirintäalueet tulivat tutuksi.


Kulta-aika jatkui vielä jonkin aikaa sen jälkeen kun olimme muuttaneet Kauniaisiin. Meillä oli uudehko Volvo ja harrastin tanssia Åke Blomqvistin opetuksessa. Sain myös koiran ❤️. Mutta sitten tulikin ilmiö nimeltä lama. Isäni yritys meni konkurssiin niinkuin monen muunkin tuohon aikaan 90 -luvulla 😪. Muutimme Pitäjänmäelle. Koulussa minua kiusattiin kun en omistanut Lewis farkkuja enkä harrastanut mitään muuta kuin piirtämistä ja kirjaston Neiti Etsivä kirjojen lukemista 😓. Asiaa pahensi vielä kun sain silmälasit 15 vuotiaana ja olin vähän pyöreä. Kirpputorit tulivat tutuiksi. Isäni möi siellä tavaraa saadakseen rahaa ja itse tein löytöjä edullisesti, tosin möin myös omat Barbiet ja My Little Ponyni, jota kadun vielä tänä päivänäkin. Kirppis rakkauteni on jatkunut kyllä tähän päivään asti ❤️. Se oli silloin keino selviytymiseen, nykyään rakas harrastukseni ja tapa säästää ostamalla kaikki mitä pystyn käytettynä.

Tipsu

Pikkuhiljaa kuitenkin pääsimme taas jaloillemme. Isä maksoi tosin pitkään ulosottovelkaa. Niin kauan kunnes pääsi eläkkeelle. Tässä oli välissä monta vuotta kun aikuistuin, joten kelataan vuoteen 2008 kun avopuolisoni kuoli, jolloin maailmani mullistui. Jäin yksin lapsen kanssa ja minulla ei juurikaan ollut säästöjä kun kaikki oli mennyt yhteiseen asuntoomme. Asunto piti myydä ja vaikka tiesin rahaa olevan tulossa siitä, oli aikaväli kun tiesin tasan tarkkaan päivän jolloin jäisimme asunnottomiksi, kun asunnon kauppa tehtäisiin. Ja minulla ei ollut rahaa. Silti emme saaneet vuokra-asuntoa kaupungilta. Möin kirjoja ja dvd-levyjä divariin jotta saimme rahaa ruokaan. Viime tingassa bongasin vapailta markkinoilta yksiön samalta pihalta, jonne sitten muutimme. Tein töitä kaupassa aamuisin ja iltaisin sekä viikonloppuisinkin joka oli fyysisesti raskasta. Henkisesti oli raskasta mieheni menettäminen ja adhd -tytön yksinhuoltajuus. Pikkuhiljaa sain vähän rahaa säästöön. Elämä sujui ok, sain jopa hankittua remontoitavan ja siksi halvan rintamamiestalon Kouvolasta kesäpaikaksi 😊.


Vuonna 2015 jälleen tapahtui taas muutos, kun muutimme pois silloisen miesystäväni luota ja minulla ei taaskaan ollut säästöjä juuri ollenkaan. Parisuhteessa ei aina elämä ole halvempaa kuin yksin, jos toisella on erilainen elämäntyyli ja ruokavalio, auto ym.. ja hän odottaa sinun silti osallistuvan kustannuksiin yhtälailla vaikka palkkasi olisi paljon pienempi. Piti äkkiä saada kasaan asunnon takuuvuokra joka oli 2kk vuokra. Joulu oli tulossa. Olin myös juuri vaihtanut työpaikkaa eikä ensimmäinen palkka ollut vielä tullut. Sain kun sainkin takuuvuokran kasaan, mutta sinä jouluna jouduin tilaamaan kaikki lahjat Ellokselta velaksi, laskulle. Muuten tyttäreni ei olisi saanut yhtään joululahjaa. Hän oli teini, lahjaksi ei olisi oikein riittänyt villasukat ja teemuki 😁. Olimme kuitenkin muuten onnellisia. Kaduin myöhemmin velaksi ostamista, koska maksoin niistä lahjoista kalliin hinnan korkojen muodossa. Mutta taas aloin säästää uudelleen vielä suurempia unelmia varten. 


Kelataan taas eteenpäin, tähän päivään. Hankin asuntoni reilu vuosi sitten, johon menivät jälleen ihan kaikki säästöni. Möin myös osakkeet ja rahastoni, jopa korut Panttilainaamoon jotta sain kasaan kaikki varainsiirtoverot, lainan perustamispalkkion, muuton hinnan, sun muut. Ok. Periaatteessa ulkoa katsottuna minulla on nyt oma asunto, citymaasturi, pukeudun siististi, käyn kuntosalilla ja opiskelen. Hampaideni oikomishoito maksaa eSmile klinikalla 390€ kuukaudessa. Teen töitä vain 5 tuntia päivässä. Kuulostaa luxus elämältä? Olen siis rikas? Todellisuudessa olen veloissa korviani myöten. Elän joka päivä yli varojeni. Asunnosta velkaa on 84 tuhatta, lisäksi autoni on V6 joka vie todella paljon bensaa ja vakuutus sekä autovero saa aina minut ahdistumaan. Koko tämän hetkinen elämäni ei onnistuisi jos en olisi saanut pientä perintöä isältäni joka menehtyi tämän vuoden alussa. Eli taas tullaan isääni. Miten tärkeä hän on ollut minulle aina 💔😔. En haluaisi käyttää rahaa joka ei ole minun, jota en itse ole ansainnut, tunnen siitä valtavaa syyllisyyttä. Mutta valmistun todennäköisesti jo ensi Tammikuun loppuun mennessä, jonka jälkeen hankin taas normaalin 8 tunnin työn ja aion myydä autoni pois. En halua elää kädestä suuhun taas kun rahat loppuvat. Tällä kertaa en aio päästää niitä loppumaan! 


Olisin koko ajan halunnut tehdä 8 tunnin työpäivää, mutta lasten iltapäiväkerho-ohjaajan työaika on kaikissa kerhoissa yleensä vain 5 tuntia päivässä. Enkä ole saanut tarpeeksi tiskaus keikkoja ravintoloihin joita olen yrittänyt tehdä tässä ohella. En siis ole tahallani laiska. Enkä saa minkäänlaisia tukia Kelalta. Siitä olen ylpeä. En ole myöskään joutunut ottamaan opintolainaa. Siksi yritän kiirehtiä valmistumistani. Olen kohta valmis lasten ohjaaja 💪.

Liikuntarata lapsille 😊


Viime aikoina ruoan hinta on noussut, samoin sähkö ja bensa. Yrityksiä kaatuu ja ihmisiä jää työttömiksi. Monelle tulee tuttu tunne, tämä kituutus on käyty jo läpi aiemminkin, 90 -luvun lama. Mitä olemme siitä oppineet? Only the strongest survive. Pitää sopeutua, olla säästäväinen, ahkera, muuttaa ja muuttua, kouluttautua, luopua totutuista eduista. Tehdä kaikkensa. Lopulta nousemme taas kuin feeniks linnut. Ja ei saa jäädä yksin! Ei ole häpeä pyytää apua 💗. Osa viime laman uhreista päätyi jopa päättämään päivänsä  😢. Olen siis ollut köyhä jo monta kertaa, laskut ovat olleet rästissä, mutta aina lopulta on selvitty. Ja jopa menestytty. Käärinliinoissa ei kuitenkaan ole taskuja... eli elä NYT!

Kiitos jos jaksoit lukea, t. Kristiina 😊 ps. sain tiskaus keikkoja, eli valoa on taas tunnelin päässä!



torstai 3. marraskuuta 2022

Puolukka-kinuski tuorejuusto kakku

Rakastan tuorejuustokakkuja! 💗 Niitä on helppo tehdä ja ne ovat herkullisia. Nyt kokeilin ihan uutta reseptiä, ajattelin että hapan puolukka ja makea kinuski sopivat hyvin yhteen ja oikeassa olin, tästä tuli todella herkullinen kakku 😋. Kakkuun ei lisätä erikseen sokeria, vaan makeus tulee toffee kastikkeesta. 


Ongelma minulla on ollut aina se että en ole saanut mun tuorejuustokakuista kauhean näyttävän näköisiä. Tajusin että iso syy tähän on ollut se että irtopohjavuokani on ollut halkaisijaltaan liian suuri, ( 24cm ), jolloin massa on tietenkin jakaantunut liian suurelle alueelle, jättäen kakun matalaksi lättänäksi. Citymarketista löysin 20cm halkaisijaltaan olevan Heirol merkkisen irtopohjavuoan, jossa on extra korkeat reunat, eli näyttävien juustokakkujen teko onnistuu nyt hyvin tällä! 😊 Hinta oli 16,99€, joka oli tietenkin vähän korkea mielestäni, ( koska olen pihi ) 😂 mutta minulla oli 5€ Plussa pisteitä, joiden ansiosta sain alennusta. 


Nyt kakussa on vähän enemmän korkeutta ja näyttävyyttä, koska massa jakautuu pienemmälle alueelle. Tosin siitä ei vieläkään tullut niin korkea ja näyttävä kuin olisin halunnut, joten ensi kerralla teen täytettä tuplasatsin. Tavoite on sellainen kakku joita näkee myynnissä ihanissa Deli -puodeissa ja ammatti kondiittorien leivonta blogeissa. Puolukoita on ollut metsät pullollaan, siinä olisi pystynyt säästämään, mutta itse turvauduin kaupan puolukoihin kun täällä cityssä ei metsiä niin kauheasti ole ja olen myös ollut aika kiireinen. Pitäisi lähteä vähän kauemmas ja siihen taas menee bensaa ja aikaa. 

Syys herkku...

Olen aina tykännyt enemmän leipomisesta kuin ruoanlaitosta. Kyllä ruokaakin on kiva laittaa joskus viikonloppuna kun ei ole kiire ja ulkona on vaikka huono ilma. Olen alkanut innostua vähän enemmän siitäkin. Mutta arkena se on vähän sellainen välttämätön paha. Tähän liittyi myös aiemmin ammattini, koska olin päivät keittiössä ja pyörittelin perunoita, riisiä, kastikkeita ja salaattia sekä tiskasin niiden astioita niin ei paljon huvittanut enää kotiin tullessa alkaa tehdä samaa hommaa. Suutarin lapsella ei ole kenkiä 😁. 

Olen aina luullut että kakun päälle tehtävä kinuski on todella vaikeaa, pitää paahtaa sokeria kattilassa ja lisätä voita ja sitten se palaa.. En tiennyt että kinuskipäällysteen voikin tehdä ihan valmiista kinuskikastikkeesta helposti, ei pala ja aina onnistuu! 😀 Tällä kiille systeemillä on helppo tehdä myös perinteinen kinuski täytekakku. Tässä resepti jota käytin:

PUOLUKKA-KINUSKI TUOREJUUSTOKAKKU

Pohja: 

200g piparkakkuja, kaurakeksejä tai digestive kekesejä

100g voita

Keksit murskataan hienoksi ja sekoitetaan sulatettuun hieman jäähtyneeseen voihin ja painellaan vuoan pohjalle. 

Täyte: 

5kpl liivatelehtiä

2dl kuohukermaa

200g kinuski tuorejuustoa

200g vaniljarahkaa

1 plo Dr.Oetker toffeekastiketta

0,5dl vettä

2dl puolukoita

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n.10 minuutiksi. Vaahdota sillä aikaa kerma. Lisää siihen tuorejuusto, kinuskikastike sekä vaniljarahka ja sekoita. Kiehauta vesi ( 0,5dl ) ja lisää puristetut liivatteet sekaan. Sammmuta heti liesi ja sekoita hyvin. Lisää liivatevesi massan joukkoon ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen ja lopuksi lisää massaan puolukat esim.nuolijalla varovasti sekoittaen. Kaada massa pohjan päälle ja tasoita vähän pintaa. Laita jääkaappiin 3-4 tunniksi. Itse pidin yön yli. 

Kiille:

3kpl liivatelehtiä

1 plo Dr.Oetker toffeekastiketta

1dl vettä

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan n.10 minuutiksi. Kaada toffeekastike kulhoon. Kiehauta kattilassa vesi ja lisää joukkoon puristetut liivatteet. Sekoita koko ajan, lisää liivatevesi toffeekastikeen joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada kakun päälle ja siirrä taas jääkaappiin yön yli. Koristele ennen tarjoilua puolukoilla 😊

Ja loppuun sokerina pohjalla.. 

MINI-DIY : Tuunaa Ikean halpis maljakko

Tämä perus karahvi maksaa Ikeassa 1,50€. Ajattelin että siitä voisi tehdä jotain kivaa itse. Minulla oli jäänyt muutamia kynsilakkoja joita en käytä enää, koska värit olivat liian räikeitä ja outoja ainakin näin keski-ikäisen naisen kynsiin. Käytin ne tuunaukseen! 😊




Tuli todella upea ja uniikki maljakko jollaista ei ole kellään muulla! Samalla hyödynsin kynsilakat joita ei tullut käytettyä. Kun tätä tuunausta tekee muistakaa kunnon tuuletus, paras paikka tämän tekoon olisi lasitettu parveke, omakotitalon veranta tai autotalli tmv.. tulee meinaan aika käry tällaisesta määrästä kynsilakkaa! 😁 Annoin maljakon kuivaa yön yli.


Mukavaa loppuviikkoa kaikille!





perjantai 28. lokakuuta 2022

Koti parempaan järjestykseen

Mikään minimalisti en ole, mutta olen vähentänyt kaikenlaisen sisustustavaran ostamista tosi paljon. Ennen melkein joka kirppis reissulta tai Ikean käynniltä mukaan tarttui yhtä sun toista. 


Vaatteita minulla on sen sijaan vaikka kuinka paljon ja koska olen pihi niin saatan ostaa Ale -myynnistä jo varastoon valmiiksi esimerkiksi alusvaatteita tai kesä vaatteita jo seuraavaa kesää varten, joka on tietysti järkevää, mutta jos kaapit ovat liian tukossa ei enää löydä mitään. Siispä ajattelin pistää vaatekaappini järjestyksen uuteen uskoon ja se onnistui kivasti Jyskistä löytämieni edullisten korien avulla, jotka kaiken lisäksi olivat kauniitakin 😊 Nämä olivat vain 5€ / kpl. Hyvä ja edullinen lahjavinkki myös pukinkonttiin, uskon että monella ihmisellä on tarvetta koreille jossain kohtaa kotiaan 😉.

Jysk 5€ / kpl

Olin antanut kokonaisen ison vetolaatikon pikkuhousuille, koska ajattelin että niitä on siitä helppo ottaa ja näkee paremmin mitä etsii, mutta se aiheutti sen että paidoille ja housuille ei jäänyt tarpeeksi hyllyjä. Nyt ne ovat korissa ja hylly vapautui paidoille. Myös sukat olivat olleet vain tungettuna ylemmille hyllyille ilman määrättyä paikkaa. Ne saivat toisen korin. Kaappiin oli kertynyt myös joitain sinne kuulumattomia tavaroita.

Kaappi ennen

Kaappi jälkeen! 

Hankin vielä kolmannenkin samanlaisen korin, koska minulla on myös kesätoppeja, joita käytän talvellakin neuletakin alla, mutta niiden ei myöskään tarvitse viedä kokonaista vetolaatikkoa kun mahtuvat pienempääkin tilaan. Laitoin ne alas. Hyvä tuli! Hyllyt voisi vielä nimetä vaikka laittamalla reunaan tarran Dymo -kirjoittimella, esim."HOUSUT", mutta minun kirjoittimeni meni jotenkin epäkuntoon jo tässä aiemmin, joten se ei nyt ollut mahdollista 😓. Helpottaa aamulla kiireessä löytää tarvittavat vaatteet kun kaikki ovat selkeästi omilla paikoillaan. 

Myös henkareilla olevien vaatteiden kaappini oli aika tukossa. Minulla on paljon ihania vaatteita joita en halua hävittääkään, mutta halusin vähän väljemmin ne sinne jotta ne mitä käytän aktiivisesti on helpompi ottaa ja esimerkiksi juhlavaatteet eivät jokainen vie omassa henkarissaan tilaa tangolta. Tähän auttoi Prismasta ostamani tilansäästäjä henkarit 😊. Paketti jossa on 5 henkaria ja pidike maksoivat 4,95€. Täytyy ostaa myöhemmin toinenkin setti!

Prisma 4,95€


Kaappi ennen 

Kaappi jälkeen! 

Myös yksi parempaa järjestystä kaivannut kohta kotonani oli keittiö. Ongelma on ollut esimerkiksi sipulit jotka myydään niissä verkkopusseissa. Ennen laitoin sen pussin vaan suoraan jääkaapin vihanneslokeroon ja seuraus oli se että pussista tuli paljon roskaa laatikkoon, sipulin kuoria siis. Otin yhden leivontakulhon käyttöön sipuleille, tyhjennän nykyään ne siihen, verkkopussista pois. Ei enää sotkua ja niitä on siitä helppo ottaa käyttöön. Tähän käy tietenkin mikä kulho vaan, vaikka lasinen, keraaminen, tai ihan elintarvikepakkaus joka on pesty. Kierrätys kunniaan! 👍


Mausteiden kohdalla suosin pusseja, koska ne ovat paljon halvempia kuin lasipurkit. Jos ne ovat vain hyllyllä levällään sotku on varmaa ja hermot menee niitä etsiessä ja pussi saattaa tippua alas, pahimmillaan hellan ja keittiötason väliin. Niille olen hankkinut omat rasiat joissa ne pysyvät pystyssä. Nuo läpinäkyvät eivät maksaneet mitään Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolla. Keskellä on hiiva ja leivonta mausteet myös omassa rasiassaan. Ikeasta hankin valkoisen laatikoston johon menee taas hyvin liemikuutiot sekä ne purkkimausteet joita minulla on. 


Joku saattaa ajatella että onpas kauheasti mausteita, kaksi hyllyä niille!? Mutta minä tykkään käyttää paljon erilaisia mausteita, lapsuuden kodissani käytössä oli vain suola, pippuri ja curry, eli olen vasta aikuisena opetellut maustamaan paremmin ruokia.


Pitkästä aikaa tässä postauksessa on mukana myös pieni sisustus idea, jonka laitan vaihtoehtoisesti jos ei ole hauskaa juttua, eli: Mini -Diy! 

MINI DIY: TUUNAA KUKKARUUKKU VYÖLLÄ 



Eli tarvitset ylimääräiseksi jääneitä vöitä ( joko lihomisen takia tai että lapsi on kasvanut isommaksi ) 😄😅 tai sitten voit etsiä vanhoja vöitä vaikka Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta kuten minä tein. Mitään liimaa tai muuta kiinnitystä ei tarvita, vyö kiristetään vain sopivaan pituuteen ja valmis! Reikiä joudut varmasti tekemään lisää, mutta se on helppoa. Hyvin nopea tapa piristää tylsiä valkoisia perus kukkaruukkuja 😊. 

Tässä kaikki tällä kertaa, mukavaa viikonloppua myös sinne! 👍🌞