Translate

lauantai 27. marraskuuta 2021

Joulu ja ostohysteria ei innosta

Tänään avattiin Helsingissä Tuomaan markkinat Kauppatorilla. Uskomatonta miten pitkällä tämä vuosi on ja miten lähellä joulu on! 😱 Luntahan täällä etelässä ei ole, joten ainoa "merkki" siitä että on tämä vuodenaika, oli kirpeä pakkanen joka tänään sai tarttumaan pipoon ja hanskoihin. Tuntuu että olen joka vuosi aina vaan myöhäisemmässä ja myöhäisemmässä kodin joulusisustuksen kanssa. En ole laittanut vielä mitään joulukoristeita enkä valoja, kynttilöitä olen kyllä polttanut. Mutta tuntuu että pitäisi tehdä jo kaikenlaista jouluun liittyvää, ainakin näin sisustusbloggaajana 😔. Joka  puolella on jo myynnissä koristeita sekä muuta jouluaiheista tavaraa kotiin. Instagram ja Facebook täyttyvät ihmisten jouluisista kuvista joissa on jo vaikka mitä upeita piparkakkulinnoja tai itse tehtyjä hilloja ja toffeeta näteissä lasipurkeissa. Vähintään pitäisi askarrella kranssi, henkaritähti tai jouluovi...  Niin, mutta kun ei innosta. Jotenkin tänä vuonna tuntuu että voisin skipata koko joulun. 


Myös tämä Black Friday hössötys tulee jo korvista 😖. OSTA, OSTA, OSTA, OSTA!! Ennen se oli vain perjantaina, nykyään monella yrityksellä Black Friday onkin Black Week, laajennettu koko viikon kestäväksi hulabalooksi. Radion ja tv:n joka toinen mainos koskee Black Fridayta, entä ihmiset joilla ei ole rahaa? Jotka juuri ja juuri selviävät kuukauden menoista hengissä? Kävin perjantaina ostamassa vain tiskiharjan Sellon Normal myymälästä ja tuli se sama tunne kuin monena vuonna aiemminkin, haluan pois! Ihmisten määrä, hälinä, kuumuus, ostohysteria, krääsä jota kukaan ei oikeasti tarvitse, ainoa syy minkä keksin siihen miksi pitäisi ostaa kaikkea on että Koronan vuoksi moni yritys on ollut vaikeuksissa ja heitä pitäisi tukea, mutta miksi silti ostaa turhaan, vain siksi että joku tavara on tarjouksessa? Tavaraa saa aina, ei se lopu kesken ja jos ostat vaikka uudet keittiön tuolit kerran 5 vuodessa, loppujen lopuksi hinta ei ole se ainoa kriteeri millä teet ostopäätöksen, vaan myös laatu ja kestävyys. Halpa voi tulla lopulta kalliiksi. Ja jos mitään ei tarvitse ja ostaa silti "koska säästää", niin tuhlaamistahan se silti on eikä säästämistä? 


Mitä tapahtui perinteille, kuten että ennen kuusi tuotiin tupaan aattoaamuna ja lapset koristelivat sen? Jos joku tavara oli rikki, niin sitten vasta hankittiin uusi? Nyt hankitaan uutta koska "pitää olla uusin versio" tai "tekee mieli shoppailla jotain". Ei siksi että vanha ei toimisi tai siinä olisi jotain muuta vikaa. Toki osa näin vielä tekeekin ja olihan samana päivänä myös "älä osta mitään päivä". Tuntuu vain että joka vuosi joulu vain kaupallistuu ja aikaistuu lisää ja lisää, joulukalenteritkin ovat nykyään jo satasien arvoisia elämyksiä, on jo vähän noloa sanoa ostaneensa euron suklaakalenterin... itse tyydyn kirkon maksuttomaan kuvakalenteriin jossa on jokin mietelause jokaiselle päivälle 😊. Sitä odotan joka vuosi.


Tiskiharja jonka ostin on puinen, siksi että haluan välttää jatkossa muovia ja muutenkin se on kauniimpi sisustuksellisesti kuin muoviharja, ne ovat aina niin räikeän värisiäkin. Ei ole ollut edes varaa mihinkään Black Friday houkutuksiin. Rahani ja aikani ovat nimittäin viime aikoina menneet keittiöremonttiin, siksi on tullut taukoa bloggaamisestakin. Esittelen koko keittiöni rempan ihan pian, jonka yhteydessä myös kerron lisää tiskiharjasta ja muusta keittiön sisustuksesta. Olen siis kuluttanut koko marraskuun hioen ja maalaten keittiön kaappeja, opettelin myös käyttämään poraa, ei ole ennen tarvinnut, nyt osaan! 💗. Remontointi on hyvä harrastus, koko ilta töiden jälkeen kuluu kuin siivillä ja työmurheet unohtuu 😁. 

Kellertävä puu, nuppi vetimet ja "peruskaakelit"... uudistin ne kaikki!

Tosiaan seuraavassa jutussa enemmän keittiöstä, mitä uudistin, miten, mistä hankin tarvikkeet ja mitä ne maksoivat. Runsaine kuvineen tietenkin! Onneksi remppa alkaa nyt olla valmis, jospa sitten saan haettua joulukoristeetkin kellarista ja jaksan laittaa jotain somistetta kotiin. Mukavaa viikonlopun jatkoa, pysykää terveinä! 💗 Näen muuten tuossa viimeisessä jääkuvassa naisen kasvot keskellä, jolla on silmät kiinni. Näkeekö joku muu? Ehkä hän on lumikuningatar 👸













tiistai 26. lokakuuta 2021

3 ideaa edullisiin Halloween koristeisiin

Olin taas jo luopumassa koko Halloweenin juhlistamisesta tänä vuonna, kun tuntui etten keksi kertakaikkiaan mitään ideoita kotiin sen tiimoilta. Jostain syystä en halua vain marssia kauppaan ja ostaa Halloween koristeita, ehkä juuri siksi että olen niin paljon sen juhlan kaupallisuutta vastaan. Mutta kun syyslomani alkoi, pystyin taas ajattelemaan vapaasti ilman työstressiä ja kiireitä ja sainkin muutaman kivan idean! 😃. On käsittämätöntä miten luovuuteni on yleensä aivan kadoksissa arjen keskellä.

Taikataikinasta on moneksi!👍. Olen aiemmin tehnyt siitä joulukoristeita kuuseen, nyt ajattelin kokeilla jos pienet Halloween koriste kurpitsat onnistuisivat siitä. Ja onnistuivathan ne 😊. Käytin Marttojen perus ohjetta. 

3dl vehnäjauhoja

1,dl suolaa

1,5dl vettä

1 rkl öljyä

Sekoita jauho ja suola. Lisää vesi ja öljy. Vaivaa taikina tasaiseksi massaksi. Jos se murenee lisää hieman vettä, jos se on vastaavasti limaista lisää hieman jauhoja. Anna taikinan levätä tunnin ajan ennen muovailua. Kun kuivatat tuotoksia, sen voi tehdä ihan huoneenlämmössä, tai uunissa +125`c tunti. Isot työt on parempi kuivattaa uunissa, kestää muuten niin kauan. 

Taikinasta muotoillaan ensin palloja jotka laitetaan joko muovipussiin tai elmukelmuun kuten minä tein. Halusin tehdä hieman eri kokoisia jotta niistä saa kivan asetelman. Kurpitsan muotoa tulee päälle pingotetuista kuminauhoista. Minulla ei ollut niitä joten käytin lankaa. Ne olivat näin paketissa yön yli, jonka jälkeen poistin kelmut ja laitoin ne uuniin kuivumaan. 

Muoto vähän pullistui ulos kun ne olivat uunissa, mutta jos haluatte kunnon muotoiset kurpitsat, neuvon että laittakaa lanka suoraan palloksi muotoillun massan päälle ( ilman kelmua ) ja irroittakaa vasta kun kurpitsat tulevat uunista niin muoto pysyy paremmin. Näitähän ei paisteta missään kuumassa, niin normaali villalanka varmasti kestää kuumennuksen eikä syty siitä. Eikä paistaminen välttämättä ole lainkaan tarpeen, nämä kuivavat myös huoneenlämmössä. Nää on taas näitä "älkää tehkö kuten minä teen vaan kuten minä neuvon" 😂. Toimin koekaniinina puolestanne!  

Väriä saa helposti spray pullosta. Myös kalkkimaalit käyvät hyvin näiden maalaukseen. Käytin minulla varastossa olleita spraypullojen jämiä, harmaata, kromia, oranssia ja kuparia. Tuli aika kivan sävyisiä, myös vihreä ja keltainen käyvät mainiosti, niitä värejä esiintyy myös oikeissa pikku kurpitsoissa. 

"Verinen pöytäliina" on super nopea ja helppo tehdä. Tarvitset vain jonkun vanhan valkoisen pöytäliinan, kaitaliinan, tabletin tai vaikka lakanan, sekä punaista väriä. Se voi olla elintarvikeväriä, kangasväriä tai vaikka mehutiivistettä. Itse ostin Flying Tigerista tekoverta pullossa 2€. Väri roiskitaan kankaalle luovasti ja kuivumisen jälkeen liina on valmis! Painelin siihen myös hyytäviä kämmenen jälkiä.. 🖐. Voit säästää sen seuraavaa vuotta varten, tosin sitä ei voi pestä, muuten "veri" häviää 😅. 

Kolmas ideani on sipuleista tulevien verkkopussien käyttö hämähäkinverkkoina. Ne pingotetaan rautalangasta muotoiltuun renkaaseen. Ja tottakai niissä täytyy olla hämähäkkejä! 😊. Ne maksoivat Flying Tigerissa 1€. Eli eivät tulleet kalliiksi nämä koristelut! Liimasin ne verkkopusseihin kuumaliimalla.


Edullisestikin saa siis jotain kivaa Halloweeniksi 😊. Muistakaahan myös lukea viime vuoden Halloween postaukseni, jossa oli ideoina mm. suklaasuukkokummitukset ja ruumisarkku lautasliinat. Käytin nytkin näitä samoja Pirkka lautasliinoja, paketista oli vielä yli puolet jäljellä. Ja jos sinulla ei ole mustia astioita, ei niitä kannata yksiä juhlia varten ostaa, näitä on kätevä laittaa lautaselle tai leipäkorin pohjalle tuomaan hämyisää tunnelmaa. 

Tunnelmallista Halloweenia kaikille!

Olen riemukseni taas saanut seurata tv:stä Mestaritekijä -ohjelman uutta kautta, jossa on kyllä joka kerta niin mahtavia ideoita että olen ihan hämmästynyt! 😀 Olen myös suuri Flip or Flop -fani, jonka uusinnat alkoivat taas Frii -kanavalla aamuisin ja iltapäivisin 💗. 

Nämä koristeet annan tyttärelleni jatkokäyttöön, on kiva ilahduttaa myös muita tekeleillään ja varsinkin opiskelijoilla kun raha on tiukassa, upeat ja ilmaiset koristeet ovat varmasti bileisiin tervetulleita. Toivon että sinä lukija muistat kurkata myös vanhempia juttujani, joita löytyy jopa vuodesta 2015 saakka 😉. Blogistani saat aina ilmaiseksi inspiraatiota moneen tarpeeseen, edullisia ja helposti toteutettavia ideoita! 

Hauska juttu on aina täällä jutun lopussa, joka kannustaa lukemaan koko artikkelin. Se on ikäänkuin sokeri pohjalla. Loppukevennys 😊. Tällä kertaa se liittyy hassuun ajatukseen joka minun mieleeni tuli kun nuo kurpitsanyytit olivat pöydällä tehtynä odottamassa kuivumista. 

Minulle tuli nimittäin uusi liesi keittiöön 70 -luvun romun tilalle ja Gigantin kuljettaja toimitti ja asensi sen myös paikalleen. Katsoin nyyttejä ja totesin että " ei hemmetti", nehän muistuttavat ihan uutisissa näytettyjä kuvia tullissa kiinni jääneistä methamfetamiinipaketeista...! 😂 Joten katsoin parhaaksi viedä ne toiseen huoneeseen kuivamaan siksi aikaa 😅. Ihminen joka ei itse askartele, ei välttämättä tajua mitä ne ovat. Samoin verinen lakana oli aika karmea, se oli piilossa kylpyhuoneessa kuivumassa, onneksi kuskille ei tullut vessahätä! 😆

Muuten olisi voinut olla kohta poliisi oven takana, kun "siellä on huumeita ja tapettu joku" 😆. Juu ei, ihan vaan olen viattomasti askarrellut tässä 😇. Pöytäliinan teko oli sitäpaitsi hauskaa kun kyseessä oli vain väriaine, en olisi kyennyt käyttämään siinä edes mitään eläimen verta, vaikka sitä pakasteessa ruoan laittoon myydäänkin... 



torstai 21. lokakuuta 2021

Makuuhuoneen struktuuri seinä

No nyt, vihdoin eka remontti juttu uudesta asunnostani! 😀 Mietin että mitä teen makuuhuoneen seinälleni, joka paljastuikin tapetin alta varsinaiseksi perunapelloksi 😞. Se oli siis tapetoitu kangastapetilla joka oli kyllä ihan siisti mutta en pitänyt siitä, se oli nuhjuinen ja "ei minkään värinen", lähinnä kellertävä. En tiennyt että alla oli tosi paljon vanhoja paikkausjälkiä ja muita epätasaisuuksia. Pelästyin ensin että koko seinä pitää tasoittaa kauttaaltaan, eikä uudelleen tapetointikaan kiinnostanut, ( seinä on nimittäin myös iso ja osa siitä jää vaatekaapin yläpuolelle ), mutta sitten keksin idean! 😃. Peitin suurimmat naulanreiät ja muut epätasaisuudet.. ja... tadaa:


Eikös sanota että sitä mitä ei voi peittää, pitää korostaa? 😊 Päätin tehdä siitä ns."struktuuriseinän", eli tehdä siihen epäsymmetrisiä ja vapaalla kädellä muotoiltuja kuvioita, jolloin elävässä pinnassa pienet epätasaisuudet eivät niin haittaisi. 

Kangastapetin kuosi

Lähtötilanne



Tapetti on poissa ja kolot paikattu

Hankin Tikkurilan Hienon struktuurimaalin K-raudasta, hinta oli kyllä suolainen, onneksi purkki juuri ja juuri riitti koko seinään. Maali siis levitettiin ensin telalla ja sitten samantien muotoiltiin. Keksin ihan oman metodin kuviointien tekoon, rypistetty leivinpaperi pallo! Sillä painelin seinää ja hyvin toimi! 😁. Maali on nimittäin paksumpaa kuin normaali maali ja jämähtää aika äkkiä. Etenin siis seinää eteenpäin yksi osio kerrallaan ja painelin kuviot samantien. 



Kun koko seinä oli valmis ja tämä kerros oli kuiva, vuorossa oli varsinainen maalaus. Sen tein Rustan harmaalla, hieman vihreään taittuvalla Soft Shadow sävyisellä maalilla. 


Sen jälkeen seinä maalattiin vielä hopean sävyisellä Taika Stardust efektilasyyrillä, joka tuo myös pintaan elävyyttä ja erottuu varsinkin valon ja valaistuksen osuessa siihen. Maalissa on kimalteita.



Yöpöytä on sama Ikean Hemnes kuin ennenkin. Marmorilamppu on Tori.fi löytö, sain itse asiassa kaksi lamppua yhteensä 8 eurolla, toinen meni toistaiseksi kaappiin jemmaan. Huippulöytö! Marmoria olevat tuikut ovat myös kierrätyslöytö, ne on ostettu Lommilan Akseli kirppikseltä, pienempi oli 2€ ja isompi 3€ 😊



Vaaleanpunaista turkista olevat tyynyt ovat Jyskistä: 7,50€ / kpl. Marimekko tyynynpäällinen on aiemmin Kierrätyskeskuksesta tehty löytö: 3€. 



Lattialla on pehmeä luonnonvalkoinen nukkamatto, joka on sama kuin ennenkin, se oli edellisessä asunnossa olohuoneessa. Vehreyttä tuo huonekumipuu, jonka hankin nurkkaan, se on toistaiseksi niin pieni että tarvitsi jakkaran alleen, jos se kasvaa isoksi siirrän sen lattialle. 


Olen niin iloinen että sain viimein tuon seinän valmiiksi, se oli jo viedä koko iloni remontointiin! 😔 Huoneesta tuli rauhallinen ja seesteinen, nukun varmasti hyvin tuolla 💗. Rakastan noita vaatekaappien yläpuolella olevia lasiosia, joiden ansiosta valo kulkee asunnon läpi ( tämä on läpitalon asunto ). On ihana herätä viikonloppuaamuisin lempeään auringonvaloon joka alkaa nousta olohuoneen puolelta 😍. Seuraavaksi alan laittaa keittiötä ja olohuoneen esittelykin on vielä tekemättä, eli pikkuhiljaa tämä tästä etenee. 


Hauska juttu tällä kertaa liittyy yhteen netissä olevaan videoon. Katsoin nimittäin You Tubesta Tikkurilan ohjevideoita seinän maalaukseen tuolla Stardustilla, enkä meinannut pystyä pitämään pokkaa kun siihen on värvätty jostain niin pesunkestävä brittimies selostamaan että ei todellakaan ole kyse jostain suomalaisesta miehestä joka vain selostaa vaiheet englanniksi 😅. Aksentti on niin korviin pistävä että kuulostaa ihan hassulta tuo "Taika stardust" huh..huh! 😂. Sitä en osaa sanoa mistäpäin englantia hän on mahdollisesti kotoisin, mutta kyllä vääntää ja kääntää..! Kuunnelkaapa huviksenne!😁

Toivottavasti sait inspiraatiota omaan remonttiin tai makuuhuoneen sisustukseen, minä nimesin tuon "kuuseinäksi", kun sen pinta muistuttaa vähän kuun pintaa. Michael Jacksonilla oli "Moonwalk", mutta minulla onkin "moonwall"! 😁 Heippa seuraavaan kertaan!