Translate

maanantai 7. lokakuuta 2019

Autumn Wibes

Luonto on tänäkin syksynä taas äärimmäisen kaunis! Kaikki ruskan värit, sateenropina ja aamuinen sumu ovat asioita joista nautin joka päivä. Jotain syksyistä olen laittanut myös kotiin. Olen ostanut kaupasta muutaman pienen ja edullisen syys -aiheisen tavaran sekä tehnyt ihania kirppislöytöjä :)


Matinkylän Kirpputori Ankkurinapista löytyi tämä vaahteranlehden muotoinen teräsvati, se maksoi vain: 1€! Mahtava löytö, täydellinen syysasetelmien pohjaksi! ;)



Hennes & Mauritz Home -sarjan sienipyyhe josta vinkkasin aiemmin täällä blogissani, sai paikan keittiön seinältä. En laittanutkaan sitä kehyksiin, vaan seinävaatteeksi, kepistä roikkumaan. Aivan ihana ja jotenkin nostalginen vaikka uusi tuote onkin. Syyslehtien muotoiset keraamiset kipot ovat Partyliten, ostin ne Myyrmäkihallin kirppikseltä: 2€ / 3 kpl yhteensä.



Kaikenlaiset oksat ja heinät ovat tänä syksynä todella in ja niitä kannattaakin kerätä luonnosta ilmaiseksi kotiin, koska huomasin että kaupassa myytävät valmiit koristeoksat maksavat aika paljon..



Olen sellainen hassu täydellisyyden tavoittelija että minua häiritsee kun noita karvatyynyjä on sohvalla vain yksi :D Eli täytyy ostaa pari sille. Näin Jyskissä vastaavanlaisia aika edullisesti. Oli pakko laittaa tännekin muutamia valokuvia mitä olen napsinut kävelylenkeillä kaikkein kauneimmista ja erikoisimmista puista sekä pensaista..

Kirsikkapuun punaista hehkua..!


Viinirypäle köynnös! :o

Syksy on ollut itselleni aina uudistumisen aikaa, kaikkia uusia harrastuksia ja muita juttuja on alkanut aina syksyisin, olen myös aloittanut muutamassa työpaikassa juuri syksyllä, kuten nytkin. Siirryn nimittäin marraskuun alussa töihin Espoon puolelle, joten työmatkani lyhenee ja ennenkaikkea helpottuu kovasti, ihanaa! Saan nukkua aamulla pidempään ja olen aiemmin kotona takaisin :) Kun työ on kuitenkin ihmiselle välttämätön paha, jos ei aio olla työtön, miksi matkustaa kauas, monella eri liikennevälineellä vaihtaen, kun työpaikkoja on lähempänäkin! Onneksi ikäni ei ollut ( vielä ) este, saa nähdä vaikeutuuko työn saanti sitten kun täytän 50. Huh, huh.. en kyllä halua edes ajatella sitä ikää vielä ;) Enkä todellakaan jaksa vaihdella työpaikkoja enää jos seuraava paikka on kiva, onhan se työnhaku aina myös raskas prosessi, kaikkine haastatteluineen, puheluineen, paperihommineen ja sitten vielä se uuden oppiminenkin vie veronsa ja vaatii keskittymistä. Mutta nyt oli oikea aika.

Olisin mielelläni ilmoittanut teille että lähden opiskelemaan sisustussuunnittelijaksi, mutta se unelma saa nyt toistaiseksi olla. Katsotaan, jos olisi mahdollista opiskella työn ohella ja jos tulisi joku uusi edullinen koulutus, voisin harkita asiaa taas. Yksityiset sisustusalan koulut maksavat nimittäin jopa 3000€ näin aikuisopiskelijalle, edullisempia ammattikoulujen linjoja on vain vähän täällä pk -seudulla. Yksi unelmani olisi oma kahvila jossa olisi myös kierrätetyistä materiaaleista valmistamieni Diy -lahjatavaroiden myymälä. Näin saisin yhdistettyä ammattini ja sisustamisen! Pidän muutenkin paljon enmmän leipomisesta kuin ruoanlaitosta. Kahvilan sisustukseenkin minulla olisi ne vanhat kahvipurkit rekvisiitaksi 💗 Mutta... unelmat on unelmia.. kaikki eivät aina onnistu ja toteudu. Ja yrittäminen on pelottavaa. "Näillä mennään"... opiskelen omatoimisesti.. :)


Hyvää syksyn jatkoa kaikille, kuten kuvistakin näkyi, harmaa ankeus ottaa pian voiton väreistä, kun kaikki kauniit lehdet tippuvat alas ja pimeä tulee yhä aiemmin. Nyt menen sytyttämään nuo kynttilät ja katsomaan Masterchef Australiaa.. kiitos kun poikkesit blogiini :)

perjantai 27. syyskuuta 2019

Helppo ja nopea American Apple Pie

Omenapiirakoissa on monia eri versioita ja myös paikkakuntakohtaisia eroja. Jossain päin suomea piirakka tehdään pullapohjaan, jossain taas ihan perinteiseen piirakkataikinapohjaan. Puhumattakaan makuasioista, mikä nyt sitten on kenenkin mielestä juuri se oikea tapa! :) Minun tapani on ollut käyttää murotaikinaa, mutta nyt päätin kokeilla kunnon amerikkalaista omenapiirakkaa! Tässä piirakassa omenat kypsyvät suorastaan hilloisen makeiksi taikinakannen alla, ja saavat makua mm.sitruunankuoresta, muskottipähkinästä ja fariinisokerista. Ja kun nykyään on monenlaisia valmiita taikinoita, päätinkin helpottaa ja nopeuttaa leivontaa, tämä valmistuu vaivatta! ;)


Ostin 2kpl Myllyn Paras pyöreää piirakkataikinaa ( makeaan leivontaan ). Toinen painellaan piirakkavuoan pohjalle, jonka päälle levitetään omenaseos. Vuokaa ei tarvitse edes voidella! Toinen tulee päälle kanneksi. Tässä tarkempi resepti kuvien kera:

American Apple Pie

2 Valmista Myllyn Paras piirakkapohjaa makeaan leivontaan
800g Omenoita
1 1/2 dl Fariinisokeria
1 1/2 rkl Maissitärkkelystä
2 1/2 tl Kanelia
1 pienen sitruunan kuoriraaste
Teelusikan kärjellinen muskottipähkinää

Laita uuni lämpenemään 200`c. Painele sulanut taikinapohja piirakkavuoan pohjalle. Kuori omenat ja leikkaa ne kuutioiksi. Mittaa joukkoon mausteseoksen ainekset ja sekoita hyvin. Levitä omenaseos nyt pohjan päälle. Kaulitse toinen piirakkapohja vuoan kokoiseksi ja levitä päälle. Tässä voi käyttää kiepauttamiseen apuna leivinpaperia jonka päällä teet kaulitsemisen. Koristele esimerkiksi taikinahyrrällä tai pistelemällä kuvioita haarukalla. Voitele pinta kananmunalla. Paista n. 45 - 50 minuuttia. Herkuttele vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera! :)







Älkää olko huolissanne, tästä ei ole tulossa mitään leivontablogia, minulla vain kotiin liittyy sisustamisen lisäksi niin vahvasti hyvä ruoka ja leipominen, että välillä tekee mieli jakaa jotain ideoita tännekin :) Ja uskon että moni sisustaja on ihan samanlainen, henkeen ja vereen "koti-ihminen". Sitäpaitsi leipomisesta tulee kotiin aivan ihana tuoksu ja sehän on tavallaan sisustamista!

Piirakkataikina on toki helppo tehdä itsekin ja tietysti edullisempi niin, tehtynä alusta asti, mutta aina ei jaksa vääntää. Kun töissä harva se päivä leipoo, kotona täytyy ottaa vähän rennommin. Miten se nyt on, suutarin lapsella ei ole housuja.. ;) Sitäpaitsi jos saat omenia jostain, ( monellahan niistä on ihan ylitarjontaa näin syksyllä ), ei tämä kalliiksi tule muiden ainesten osalta.


Eli jos et ole koskaan kokeillut tätä omenapiirakan versiota, suosittelen! Ihanan mausteinen täyte ja viileä vaniljajäätelö ovat täydellinen yhdistelmä. Saa nähdä mistä teen jutun seuraavaksi, sisustusrintamalla on ollut vähän hiljaista. Kotiin en ole joutunut ( enkä halunnut )  ostaa aikoihin mitään, koska en ole halunnut shoppailla turhaan vain jotain koska "on syksy" ja "koska pitää päivittää koti syksyyn". Odotan joulua, silloin on kiva laittaa kaikenlaista. Palaillaan, on minulla muutama Diy -projekti meneillään, jospa tekisin ihan oikeasti taas sisustus jutun.. etten joudu ihan hakoteille.. :D


maanantai 23. syyskuuta 2019

10 sisustus kysymystä ja vastausta

Tein taannoin blogihaasteen, jossa vastasin 33 sisustus kysymykseen. Se oli monipuolinen tietopaketti ja varmasti teille lukijoille myös silmiä avartava, koska pääsin kertomaan vähän enemmän itsestäni, kun yleisesti ottaen en halua omia kuviani tai yksityisasioitani paljon täällä blogissa esitellä. Koska se oli niin monesta kysymyksestä huolimatta vain pintaraapaisu, jatketaan samalla linjalla! Aloitetaan siis...



1. Työn alla nyt?

Tällä hetkellä minulla on monta rautaa tulessa, kuten monesti on :) Tekeillä on mm. antiikkipenkin verhoilu, ovistoppari, syyskattaus, olohuoneen sisustamisen jatkaminen, syyskranssi, itse maalattu abstraksti taulu ja keramiikka paloilla päällystetty pannunalunen. Ensimmäiseen ja viimeisimpään ideaan minulla ei ole vielä sitä itse pohjaa jonka aion tuunata, mutta pitää hankkia jostain kun tulee vastaan. Onhan siinä jo aika monta ideaa! Ja kohta saakin jo aloittaa joulupuuhastelut... Ihanaa! :)

Tämä ihana sinapinkeltainen kangas odottaa pääsyä penkin verhoiluksi: UFF: 5€.

2. Miten sisustaisin jos en asuisi vuokra-asunnossa?

Rohkeammin! Jos asuisin omassa asunnossa, minua kiinnostaisi tehdä jonkinlainen efekti / struktuuri seinä, esimerkiksi puupaloista, jolloin normaalisti tylsään eteiseen saa eloa! Myös rouhea "betoniseinä look" olisi hieno, sitten joku seinävalaisin siihen joka korostaisi betonin karkeutta. Keittiön välitilaan tulisi luonnonkiveä ja vetimet uusisin modernimpiin. Olohuoneen yhdestä seinästä tulisi tumma, esimerkiksi petroolin sävyinen, siihen tulisi peili, jonka taakse ( tai reunoihin ) tulisi led -valolistaa, jolloin se tulisi kauniisti esiin. Lattiaan laittaisin harmaan sävyisen tammi vinyylilankun, koko asunnon kattaen.
3. Jos voittaisin lotossa, alkaisinko sisustaa eri tavalla?

Jos voittaisin lotossa, ostaisin oman omakotitalon. Se on varma. Asunto menisi siis uusiksi, mutta itse sisustus tyylini juurikaan ei. Gigantin mainosta lainaten: "se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa". Sijoittaisin kyllä kaakeleihin, keittiön tasoihin, laadukkaisiin kodinkoneisiin, sohvaan ja sänkyyn. Sellaisiin perus juttuihin, joiden toivoo kestävän monta vuotta muutenkin. Mutta rakastan luonnonmateriaaleja, kirppiksiä, askartelua ja tuunausta. Itse tekeminen on minulle myös rentoutumista ja itseni toteuttamista. Tykkään näperrellä kaikenlaista!  Ja en vain tajua, mitä järkeä on maksaa vaikka jostain käyttötavarasta satasia?! Esimerkiksi astiat kuluvat ja voivat mennä rikki, olen itse vetänyt vuosia kaikki kattaukset Ikean perus astiastolla, jonka stailaan aina juhlaan eri tavalla uusin servetein, pöytäliinoin ja kynttilöin, ym..  Ei se kahvi maistu sen paremmalta Stockmannin kahvikupista ;) Samoin matto on minulle käyttötavaraa. Niihinkin saa uppoamaan paljon rahaa, vaikka kauniita ja kestäviä saa todella edullisestikin.

4. Miksi sisustan?

Niinpä! Hyvä kysymys, jota kysyn itseltäni aika usein! :) Onhan tämä välillä "jonkinlainen sairaus"..... :) Olen visuaalinen ihminen, sekä herkkä ihminen muutenkin. Ympäristö vaikuttaa minuun todella paljon. Koen että kauniissa ja itseäni miellyttävässä ympäristössä voin hyvin ja olen onnellinen. Nautin esimerkiksi siitä miltä sametti tai nahka tuntuu. Sisustus on osa persoonallisuuttamme. Tekemällä itse asioita saan toteuttaa itseäni, sisustus on myös harrastukseni. Jokaisella ihmisellä on joku asia mistä on todella kiinnostunut, se voi olla golf, lukeminen, tanssiminen, minulla sisustaminen :) Kun en pistä paljoa rahaa sisustamiseen ja kierrätän, samalla mukana on haastetta. Rakastan haasteita!

5. Viimeisimmät sisustus hankintani?

Viimeisin hankintani on Ikean Hemnes sivupöytä makuuhuoneeseen. Kallis sekin on normaalisti mokomaksi pikkupöydäksi ( 49,95€ ), mutta minä maksoin siitä vain: 29,95€, koska olin saanut jälleen lahjakortin kyselytutkimuksiin vastaamisesta. Valitsin tällä kertaa siis palkinnoksi lahjakortin Ikeasta. Pikku hankintoja on tullut tehtyä lisäksi nettikirppiksiltä, lähinnä Facebookin ryhmistä. Kastehelmituikkuja, punottu kori ym.. Lisäksi kuten olette varmasti huomanneet, olen tehnyt viime aikoina urakalla Diy -juttuja..


Kerään meren ja hiekan sävyjä :)


6. Hankintalistalla nyt?

Makuuhuoneeseen tarvitsen jonkinlaisia tauluja tai tauluhyllyn johon laitan kuvia. Seinät ovat nyt ihan autiot. Kunnon kankaiset lautasliinat, esimerkiksi pellavasta, ovat olleet jo pitkään listalla, niiden avulla kattaukset saavat ihan erilaisen tunnelman ja arvokkuuden. Uusi kahvinkeitinkin on ollut listalla jo pitkään, mutta en vieläkään ole raaskinut sijoittaa Moccamasteriin. Odotan kun tulee joku edullinen tarjous, niin ehkä sitten. Kynttilöitä täytyy hankkia syksyksi lisää, niitä kuluu kyllä :) Vanhoja kahvipurkkeja kerään myös, joten niitä katselen koko ajan jos jostain löytyy.



7. Mitä Diy -projekteja haluaisin vielä tehdä?

Haluaisin tehdä isompiakin esineitä, kuten huonekalujen verhoilua, maalausta ja muokkaamista, mutta tätä on rajoittanut se että minulla ei ole autoa. Toisaalta ei kyllä ole tilaakaan jossa voisin tehdä jotain, ilman vaaraa ympäristön sotkemisesta, lisäksi kun nuo projektit vievät aikaa, tilan pitäisi myös olla sellainen jonne esineen voi jättää odottamaan seuraavaa käsittelykertaa, ilman että se olisi koko ajan sitten tiellä. Joku autotalli, vaja tai muu lisärakennus olisi tuollaisiin operaatioihin täydellinen. Pienemmistä ideoista betonitöitä olisi kiva tehdä mökillä, ei kylläkään sellaista karmivaa lautturia joita on viime aikoina julkisuudessa nähty! Huh.. vähän liian karmivaa omaan makuuni :)  Sellainen Jack Daniels saippuapumppu tai pöytävalaisin olisi myös hauska tehdä!

8. Mitä sisustus tuotetta en halua meille?

Nyt ei kannata pahoittaa mieltään, jos minun inhokkini onkin sinun suosikkisi, nämä ovat niin makuasioita! Mutta ainakaan en ole tähän saakka lämmennyt mm. Hay:n valmistamiin "rautatuoleihin". Minusta ne ovat niin ankean ja kovan näköisiä, vaikka laittaisi jonkin taljankin takapuolen alle, niin kovia ne silti ovat. Olen niin mukavuuden haluinen että se menee huonekaluissa aina kyllä ulkonäön edelle! Alvar Aallon teräsvadit ovat myös sellaisia joiden korkeaa hintaa ja suosiota en oikein ymmärrä... minulle niistä tulee etäisesti mieleen sellaiset astiat mihin kirurgi laittaa leikkauksessa pois otetun elimen tai kasvaimen :) Minullakin on metallinen pyöreä tarjotin kynttilöille ja asetelmille, metalli on kyllä turvallinen materiaali, se on tärkeää, mutta omastani taisin maksaa kirppiksellä vain pari euroa ja sekin on kestänyt hyvänä jo vuosia! Ajaa ihan saman asian. Lokki valaisin, tupla-kupla valaisin.... niiden desing ei vain iske. Ryijyt tulivat uudelleen suosioon tässä taannoin, mutta ne ovat sellaisia pölynkerääjiä, että en halua sellaista seinälleni, kun tuntuu että olen herkkä kaikille epäpuhtauksille. Muumimukit, Mariskoolit ja Marimekon Unikko kuosi! Lundia huonekalut, hyllyt jne.. tulee joku päiväkoti mieleen. Kaikenlaiset ylimääräiset koristeet, kuten koriste-eläimet, pikku vaasit, olivat ne sitten posliinia tai muovia, saavat myös jäädä kaupan hyllylle. Voi apua, nyt kun oikein alan miettimään, itseasiassa on aika paljonkin asioita joita en halua kotiini, en pysty edes tässä niitä kaikkia luettelemaan! :o

9. Parasta tämän syksyn sisustustrendeissä?

Luonnonmateriaalien hyödyntäminen ja luonnon tuominen sisälle, osaksi kotia. Juuri se mitä olen itse tehnyt jo pitkään! Kierrätyksen arvostaminen. Mukavuus. Värien palaaminen ja tietty vapaus. Se että niin monenlainen sisustaminen on pinnalla ja tiettyä rajattua musta-valkoista tarkkaa tyyliä ei ole. Tärkeintä on sisustaa itselleen, juuri kuten haluaa. Emmehän pukeudukaan kaikki samalla tavalla...



10. Paras sisustus uutinen jonka olen kuullut viime aikoina?

Habitare messuilla sain tietää ihan uudesta tavasta tehdä kylpyhuoneen seiniä! Eli hitaan, raskaan, sotkuisen ja monivaiheisen laatoittamisen tilalle on tullut uusi vaihtoehto, Fibo seinälevyt. Niissä on vedeneristys ja saumat valmiina, kiinnitys tapahtuu kokonaisina levyinä suoraan jo olemassa oleviin seiniin. Wau! Ja levyjä voi leikata pienemmiksi tarpeen mukaan jotta ne saa sopimaan. Näitä levyjä myydään K-raudassa. Sisustus ala ja rakennustarvike valikoimakin kehittyy näköjään koko ajan, millaisia sisustuksia sitä pystytään vielä tulevaisuudessa oikein tekemäänkään! :o

Tällä kertaa minulla on hauska juttu! :)  Aloituskuvan kaunis oksa löytyi luonnosta, kävelylenkin varrelta. Päätin napata sen mukaan ja laittaa kuivakukaksi maljakkoon. Lähdin kävelemään oksan kanssa ja ihailin sitä, kunnes silmiini osui vihreä hämähäkki joka oli oksassa kiinni! SIIS VIHREÄ! Ja aika isokin vielä. Aloin tanssia oksan kanssa ja viuhtoa sillä kuin saunavihdalla ilmaa jotta hämähäkki irtoaisi.. :D No irtosihan se, mutta on varmaan ollut hauskan näköistä! Otin selvää netin ihmeellisestä maailmasta, että kyseinen laji on todella Viherhämähäkki. Hui.. en ollut koskaan ennen nähnyt suomessa vihreitä hämähäkkejä. Onneksi en tuonut sitä kotiin asti. No, aina sitä oppii uutta!

Viikot vierivät.. hyvä niin, mutta välillä ei meinaa pysyä mukana! Mutta eikö niin että se mitä ei ehdi tekemään, sitä ei tarvitsekaan ;) Mukavaa alkaneen viikon jatkoa kaikille! t. Kristiina