Translate

tiistai 26. lokakuuta 2021

3 ideaa edullisiin Halloween koristeisiin

Olin taas jo luopumassa koko Halloweenin juhlistamisesta tänä vuonna, kun tuntui etten keksi kertakaikkiaan mitään ideoita kotiin sen tiimoilta. Jostain syystä en halua vain marssia kauppaan ja ostaa Halloween koristeita, ehkä juuri siksi että olen niin paljon sen juhlan kaupallisuutta vastaan. Mutta kun syyslomani alkoi, pystyin taas ajattelemaan vapaasti ilman työstressiä ja kiireitä ja sainkin muutaman kivan idean! 😃. On käsittämätöntä miten luovuuteni on yleensä aivan kadoksissa arjen keskellä.

Taikataikinasta on moneksi!👍. Olen aiemmin tehnyt siitä joulukoristeita kuuseen, nyt ajattelin kokeilla jos pienet Halloween koriste kurpitsat onnistuisivat siitä. Ja onnistuivathan ne 😊. Käytin Marttojen perus ohjetta. 

3dl vehnäjauhoja

1,dl suolaa

1,5dl vettä

1 rkl öljyä

Sekoita jauho ja suola. Lisää vesi ja öljy. Vaivaa taikina tasaiseksi massaksi. Jos se murenee lisää hieman vettä, jos se on vastaavasti limaista lisää hieman jauhoja. Anna taikinan levätä tunnin ajan ennen muovailua. Kun kuivatat tuotoksia, sen voi tehdä ihan huoneenlämmössä, tai uunissa +125`c tunti. Isot työt on parempi kuivattaa uunissa, kestää muuten niin kauan. 

Taikinasta muotoillaan ensin palloja jotka laitetaan joko muovipussiin tai elmukelmuun kuten minä tein. Halusin tehdä hieman eri kokoisia jotta niistä saa kivan asetelman. Kurpitsan muotoa tulee päälle pingotetuista kuminauhoista. Minulla ei ollut niitä joten käytin lankaa. Ne olivat näin paketissa yön yli, jonka jälkeen poistin kelmut ja laitoin ne uuniin kuivumaan. 

Muoto vähän pullistui ulos kun ne olivat uunissa, mutta jos haluatte kunnon muotoiset kurpitsat, neuvon että laittakaa lanka suoraan palloksi muotoillun massan päälle ( ilman kelmua ) ja irroittakaa vasta kun kurpitsat tulevat uunista niin muoto pysyy paremmin. Näitähän ei paisteta missään kuumassa, niin normaali villalanka varmasti kestää kuumennuksen eikä syty siitä. Eikä paistaminen välttämättä ole lainkaan tarpeen, nämä kuivavat myös huoneenlämmössä. Nää on taas näitä "älkää tehkö kuten minä teen vaan kuten minä neuvon" 😂. Toimin koekaniinina puolestanne!  

Väriä saa helposti spray pullosta. Myös kalkkimaalit käyvät hyvin näiden maalaukseen. Käytin minulla varastossa olleita spraypullojen jämiä, harmaata, kromia, oranssia ja kuparia. Tuli aika kivan sävyisiä, myös vihreä ja keltainen käyvät mainiosti, niitä värejä esiintyy myös oikeissa pikku kurpitsoissa. 

"Verinen pöytäliina" on super nopea ja helppo tehdä. Tarvitset vain jonkun vanhan valkoisen pöytäliinan, kaitaliinan, tabletin tai vaikka lakanan, sekä punaista väriä. Se voi olla elintarvikeväriä, kangasväriä tai vaikka mehutiivistettä. Itse ostin Flying Tigerista tekoverta pullossa 2€. Väri roiskitaan kankaalle luovasti ja kuivumisen jälkeen liina on valmis! Painelin siihen myös hyytäviä kämmenen jälkiä.. 🖐. Voit säästää sen seuraavaa vuotta varten, tosin sitä ei voi pestä, muuten "veri" häviää 😅. 

Kolmas ideani on sipuleista tulevien verkkopussien käyttö hämähäkinverkkoina. Ne pingotetaan rautalangasta muotoiltuun renkaaseen. Ja tottakai niissä täytyy olla hämähäkkejä! 😊. Ne maksoivat Flying Tigerissa 1€. Eli eivät tulleet kalliiksi nämä koristelut! Liimasin ne verkkopusseihin kuumaliimalla.


Edullisestikin saa siis jotain kivaa Halloweeniksi 😊. Muistakaahan myös lukea viime vuoden Halloween postaukseni, jossa oli ideoina mm. suklaasuukkokummitukset ja ruumisarkku lautasliinat. Käytin nytkin näitä samoja Pirkka lautasliinoja, paketista oli vielä yli puolet jäljellä. Ja jos sinulla ei ole mustia astioita, ei niitä kannata yksiä juhlia varten ostaa, näitä on kätevä laittaa lautaselle tai leipäkorin pohjalle tuomaan hämyisää tunnelmaa. 

Tunnelmallista Halloweenia kaikille!

Olen riemukseni taas saanut seurata tv:stä Mestaritekijä -ohjelman uutta kautta, jossa on kyllä joka kerta niin mahtavia ideoita että olen ihan hämmästynyt! 😀 Olen myös suuri Flip or Flop -fani, jonka uusinnat alkoivat taas Frii -kanavalla aamuisin ja iltapäivisin 💗. 

Nämä koristeet annan tyttärelleni jatkokäyttöön, on kiva ilahduttaa myös muita tekeleillään ja varsinkin opiskelijoilla kun raha on tiukassa, upeat ja ilmaiset koristeet ovat varmasti bileisiin tervetulleita. Toivon että sinä lukija muistat kurkata myös vanhempia juttujani, joita löytyy jopa vuodesta 2015 saakka 😉. Blogistani saat aina ilmaiseksi inspiraatiota moneen tarpeeseen, edullisia ja helposti toteutettavia ideoita! 

Hauska juttu on aina täällä jutun lopussa, joka kannustaa lukemaan koko artikkelin. Se on ikäänkuin sokeri pohjalla. Loppukevennys 😊. Tällä kertaa se liittyy hassuun ajatukseen joka minun mieleeni tuli kun nuo kurpitsanyytit olivat pöydällä tehtynä odottamassa kuivumista. 

Minulle tuli nimittäin uusi liesi keittiöön 70 -luvun romun tilalle ja Gigantin kuljettaja toimitti ja asensi sen myös paikalleen. Katsoin nyyttejä ja totesin että " ei hemmetti", nehän muistuttavat ihan uutisissa näytettyjä kuvia tullissa kiinni jääneistä methamfetamiinipaketeista...! 😂 Joten katsoin parhaaksi viedä ne toiseen huoneeseen kuivamaan siksi aikaa 😅. Ihminen joka ei itse askartele, ei välttämättä tajua mitä ne ovat. Samoin verinen lakana oli aika karmea, se oli piilossa kylpyhuoneessa kuivumassa, onneksi kuskille ei tullut vessahätä! 😆

Muuten olisi voinut olla kohta poliisi oven takana, kun "siellä on huumeita ja tapettu joku" 😆. Juu ei, ihan vaan olen viattomasti askarrellut tässä 😇. Pöytäliinan teko oli sitäpaitsi hauskaa kun kyseessä oli vain väriaine, en olisi kyennyt käyttämään siinä edes mitään eläimen verta, vaikka sitä pakasteessa ruoan laittoon myydäänkin... 



2 kommenttia:

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...