Translate

torstai 31. joulukuuta 2020

Korona vuoden positiiviset asiat ja uuden vuoden suunnitelmat

Olen joka vuosi samanlainen, kun muut ihmiset muistelevat mennyttä vuotta ja palaavat takaisin muistoihin, minä olen menossa täyttä höyryä eteenpäin! 😂 Tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee, mutta jos nyt vähän kuitenkin muistelisi... 😊


Korona vaikutti tänä vuonna monella tapaa elämäämme ja suunnitelmiimme, mutta muuten minulla oli hyvä vuosi. Parempi kuin pitkään aikaan 💗 Jos nyt mainitsen pari positiivista asiaa tästä kuluneesta vuodesta, niin viime Toukokuussa olin Kotivinkki lehden haastattelussa, joka oli yksi koko elämäni kohokohtia, vaikka en saanut siitä rahaa, eikä siitä seurannut sen kummempaa. Joku Danny varmaan nauraisi että "tyttö pääsi kerran lehteen ja on ihan pähkinöinä, mä oon seiskassa joka viikko". Mutta se oli kuitenkin kiva kokemus, ihana lauantai päivä, kun sain olla hetken niin kuin julkkis, valokuvaajan kanssa ja kaunis meikki sekä mekko päällä, edustaa itseäni ja kertoa siitä mitä teen, puhua edullisesta sisustamisesta ja säästämisestä. Ostin pari lehteä muistoksi, tuo oli yksi virstanpylväs blogiurallani 💗


 

Huomasin myös vuoden aikana saaneeni sydänystävän 💗 Aikuisena on vaikeaa löytää uusia ystäviä, kun kaikilla on omat vakiintuneet piirinsä. Mies / vaimo ja muutama ystävä jotka ovat olleet monella mukana elämässä jopa lapsuudesta saakka. Ei siihen rinkiin moni ota niin vain uusia tyyppejä, Suomalaiset ovat ujoja ja arkoja esimerkiksi juttelemaan naapurienkaan kanssa. Ja myönnän itsekin olevani kyllä hyvin skeptinen ja ajattelevani usein ensimmäisenä liian mukavista ihmisistä että  "mitäköhän tuokin haluaa"? Usein juttelut harrastuksissa tai töissä jäävätkin pintapuoliseksi small talkiksi, kuinka on kurja sää, Korona edelleen jyllää, koska sinulla on loma jne...

Tämä kaveri on erilainen. Tullaan juttuun niin hyvin että jäädään aina "suusta kiinni", voidaan puhua vakavista ja henkilökohtaisistakin asioista, monessa asiassa olemme kohtalontovereita,  mutta meillä on myös hauskaa ja huumori kukkii. Voin olla täysin oma itseni. Harvaan vieraaseen ihmiseen voin suhtautua kuin perheenjäseneen, mutta tämä ystävyys on erityislaatuista. Hän on niin iloinen ja suhtautuu kaikkiin ihmisiin avoimin mielin, ilman ennakkoluuloja, yksilönä, jota jaksan aina ihailla. Mahtava tyyppi kerrassaan!  😊💗 

Muuten kaikki on mennyt samaa rataa, minä en ole ollut etätöissä. Koko syksy meni kyllä kuin yhdessä hujauksessa ohitse. Liiankin äkkiä, aika vaan katoaa johonkin. Päivät ovat samaa rutiinia. Tuntuu että mitään ei jää käteen muuta kuin väsymys ja stressi. Odotan aina seuraavan päivän tai viikon olevan helpompi, mutta ei ne koskaan ole. Ei elämän tarkoitus voi olla vain tehdä töitä ja maksaa laskuja 🙄

Olen siis ainakin viimeiset 5 vuotta miettinyt mitä ihmettä teen elämälläni, kun en ole tyytyväinen moneenkaan asiaan siinä. Periaatteessa siis kaikki on hyvin, mutta en ole tyytyväinen. En jaksa tätä showta eläkeikään saakka! Työni on raskasta, on ollut aina, enkä saa siitä juuri mitään takaisin. En edes tarpeeksi rahaa. 

Siinä ei ole haasteita joissa olisin omassa elementissäni, eli saisin käyttää luovuuttani ja ihmissuhdetaitojani. Palkka ei ole työpaikkakohtainen ongelma, vaan tällä alalla kaikissa paikoissa on suunnilleen sama taulukkopalkka. Myös itse työ on kaikissa keittiöissä hyvin samanlaista. Ei auta vaihtaa työpaikkaa. Haluaisin vaihtaa alaa ihan kokonaan ja tehdä töitä vaikka vaan 6 tuntia päivässä. Ja jotain mielenkiintoisempaa työtä. Mutta tällä hommalla mennään toistaiseksi, en ole löytänyt vielä sitä uutta uraani.... 😉


Haluaisin myös piakkoin omakotitalon jostakin pk -seudun liepeiltä. Olen yrittänyt säästää rahaa taloon, tämä jatkuu nyt seuraavana vuonna. Talo saa olla vanha, uuteen minulla ei ole varaa. Haluaisin vaan parantaa elämänlaatuani. Hankkia koiran, kauniin puutarhan, mahdollisuuden grillata pihalla, katsella tähtitaivasta, saunoa, ottaa lasin kuohuvaa paljussa, NAUTTIA ELÄMÄSTÄ. Tuntuu että en nyt elä ja kohta olen vanha ja koko elämä on mennyt ohi ilman että koskaan elin. Siis sellaista elämää kuin oikeasti haluan elää. Emme elä ikuisesti 😢 Ehkä tässä iässä sitä alkaa muutenkin arvostaa enemmän luontoa ja elämyksiä, sitä että elää hetkessä ja saa puuhata kaikenlaista. Liiallinen kiire on ihmiselle pahaksi... 

Mitä tuo elämänmuutos sitten vaatisi? Ennen kaikkea rohkeutta. Vanhan talon osto on aina riski, mutta uuteen minulla ei ole tosiaan varaa. Ja se jonkinlainen työpaikkakin pitäisi olla jo tiedossa, en voisi muuttaa tyhjän päälle. Mutta mietin että olisihan vaihtoehtona ostaa talo nyt, ensialkuun kesäasunnoksi ja remontoida sitä pikkuhiljaa kuntoon, sekä etsiä sitä uutta kivaa työtä talon läheltä, kunnes muutan sinne sitten kokonaan. Lainan erä pitäisi vaan sopia niin pieneksi että selviäisin siitä nykyisen vuokrani ohella. Sitten kun muuttaisin sinne nostaisin maksuerän suuremmaksi kun vuokraa ei enää olisi. Ihanteellisinta olisi jos talo sijaitsisi vieläpä kohtuullisen lähellä junarataa tai bussipysäkkiä, sekä jotain ruokakauppaa, jolloin pärjäisin jopa ilman autoa.

Eli katsotaan, täytyy vaan tosiaan pistää vauhtia asioihin eikä jahkailla enää ainakaan toista 5 vuotta! 😁 Uskon että moni muukin Suomalainen hakee tällä hetkellä lainaa samoin aikein, kesäasuntoon josta tulisi jatkossa mahdollisesti pysyvä koti etätyön ansiosta. Mutta minulla siis se työ tulisi varmaan olemaan jatkossakin kuitenkin ihan fyysistä, kun vain keksin mikä olisi mukava työ ja lähellä sitä tulevaa taloa 😊 

Jännät ajat siis edessä... eikä pelkästään ensi vuosi, vaan monta vuotta siitä eteenpäinkin. Täytyy vain nyt ryhtyä tuumasta toimeen. Tämä unelma ei ehkä toteudu kokonaan vielä ensi vuodenkaan aikana, mutta pistän prosessin alulle varmasti jotenkin. Jos mitään ei yritä, ei mitään saakaan. Jokainen on oman onnensa seppä! Olenhan jo aloittanut tutkailemalla myytäviä taloja ja säästämällä. Nyt vain seuraava vaihde päälle 💗 Ja miten mielenkiintoisia blogijuttuja voisin teille tehdä talon remonteista, before & after kuvineen! 😀 Pääsisin tekemään siellä monenlaista projektia, kun olisi oma tupa ja oma lupa. 


Onnekasta ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2021 kaikille I love my Home -blogin lukijoille, olkoon tuleva vuosi kaikin puolin parempi kuin edeltäjänsä! Toivoo. Kristiina 💗

1 kommentti:

  1. Hey dear! Loved your post and allready followed your blog, i want invite you to visit and follow my blog back <3

    www.pimentamaisdoce.blogspot.com

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...