Translate

perjantai 2. lokakuuta 2020

Nettikirppisten negatiiviset kokemukset

Käytettyjen tavaroiden hankkiminen netin kautta eri myyntisivustoilta ja Facebook -ryhmistä on yleensä mukava ja helppo tapa saada edullisesti sellaista tavaraa jota tarvitsee. Myös omat tavarat on kiva laittaa kiertoon ja ansaita vähän taskurahaa. Suurin osa kaupoista sujuu hyvin, tavara on sellainen ja sellaisessa kunnossa kuin ilmoituksessa kerrottiinkin ja osto sujuu sovitun aikataulun mukaan. 

Mutta aina ei mene kaikki todellakaan putkeen. Enkä tarkoita nyt inhimillisiä asioita kuten että metro seisoo jonkun vian takia tunnelissa ja kauppa viivästyy siksi, tai peruuntuu koska tavara on ollut kellarissa ja myyjä kertoo rehellisesti ENNEN kaupan tekoa huomanneensakin että tavara haisee homeelle. 

Tarkoitan jotain paljon ikävämpää. Suoranaisia huijauksia. Ikävää ahneutta ja oman edun tavoittelua, moraalista ja rehellisyydestä sekä toisen ihmisen tunteista viis! Tässä jutussa kerron omista negatiivisista kokemuksistani, sekä lieveilmiöistä joita olen nettikirppiksiin liittyen havainnut. 


Erikoisin negatiivinen kokemus on viime talvelta, reilu vuosi sitten. Tämä on kyllä ihan outo juttu! :o Siis rahallisesti kyse ei ollut kuin 20 eurosta, mutta näin vaivaa hakiessani tavaran, sekä hankkiutuessani siitä jälleen itse eroon. No, kyse oli Moccamaster kahvinkeittimestä jota eräs henkilö möi tosiaan kahdella kympillä yhdessä Facebook kirppisryhmässä. Kannu puuttui, mutta totesin ettei se haittaa, niitä myydään erikseen monessa paikassa. Ajattelin että "jes, vihdoin saan kunnon kahvinkeittimen ja vielä näin edullisesti"! :) Kuvassa keitin oli ihan siisti, hopean värinen, eikä mitään muuta vikaa kerrottu olevan. 

Kuvituskuva, eli ei kyseinen keitin jonka ostin..

Lähdin hakemaan keitintä töiden jälkeen toiselta puolelta Espoota. Oli jo pimeää ja en tuntenut seutua. Myyjä tarjoutui tuomaan keittimen minulle bussipysäkille, joka oli todella ystävällistä. Oli tosiaan pimeää ja kurkkasin vain nopeasti että keitin on kassissa ja maksoin tuotteen. Oli hyvä mieli, katsoin matkalla bussissa kannujen hintoja Googlesta. Kun pääsin kotiin oli tietysti nälkä ja olin väsynyt, koko keitin unohtui kassiinsa loppuillaksi.

Seuraavana päivänä aloin katsomaan tarkemmin keitintä, että ostan sitten varmasti oikeanlaisen kannun siihen, kun huomasin että se ei pysy kunnolla pystyssä.. katsoin keittimen alle ja huomasin että yksi sen jaloista oli osittain sulanut! Myös pohjassa näkyi mustaa ja pohjalevy oli vähän pullistunutkin. Eli keitin oli ollut myyjällä kuuman lieden päällä ja hyvä ettei palanut koko vehje! Vielä tässäkin vaiheessa ajattelin että ehkä tekniikka ei ole sisältä vaurioitunut ja voin silti käyttää sitä jos liimaan siihen jonkun uuden "jalan". Mutta kun laitoin sen päälle, se naksui, joten en uskaltanut ottaa sitä käyttöön. Otin seuraavana päivänä yhteyttä myyjään ja olin todella vihainen, että keittimessä ei pitänyt olla mitään vikaa ja minulle tämäkin oli iso raha, tulin pitkän matkan päästä ja että onpa tosi kiva kun huijataan! Tahdon rahani takaisin! 

Mutta myyjä sanoikin aivan äimän käkenä ettei hänellä ollut tietoa tällaisesta. Oli kuulemma itse ostanut keittimen myös nettikirppikseltä kun oma oli hajonnut, mutta saaneensakin siskoltaan uuden heti tilalle niin ettei tälle ollut tullutkaan käyttöä. Olin edelleen närkästynyt ja ajttelin että miten se minun vika on, kyllähän jokaisen pitää silti tarkistaa se tavara mitä myy! Kunhan keksi varmasti vain selityksen ettei tarvitse perua kauppoja :( Mutta sitten myyjä laittoi minulle kuvakaappauksen sen myyjän ilmoituksesta jolta hän oli keittimen ostanut. Tässä vaiheessa uskoin jo kyllä häntä. Olimme siis molemmat uhreja. 

Mutta juttu oli aivan liian monimutkainen. En jaksanut alkaa vaatia myyjää ottamaan yhteyttä alkuperäiseen myyjään jotta hän saisi ensin omansa takaisin ja voisi sitten hyvittää keittimen edelleen minulle, saati alkaa selittämään itse asiaa alkuperäiselle myyjälle. Sitäpaitsi alkuperäinen myyjä näytti profiilikuvassaan lähinnä moottoripyöräjengiläiseltä, eli ei tehnyt mieli alkaa vääntämään kättä. Nielin tappioni. Shit happens.

Pistin keittimen sitten itse myyntiin varaosiksi, kertoen rehellisesti ilmoituksessa KAIKKI VIAT ja laittamalla myös kuvat niistä. Kerroin myös että keitin naksuu, eikä ole välttämättä paloturvallinen. Sain siitä 10€. Eli hävisin tässä tapauksessa lopulta kympin ja opin sen että aina pitää itse katsoa tavara ennen maksamista eikä luottaa myyjän sanaan. Mutta hänkin oli tehnyt saman virheen. Ei ollut katsonut tavaraa kunnolla ennen ostoa ( eikä siis edes sen jälkeen ), minun epäonnekseni. Kaikkea sitä voikin ihmiselle käydä! 😂

Toinen esimerkki on eräs ryhmä jossa ei ollut mitään varsinaisia sääntöjä. Muuta kuin että ole kohtelias jne.. Siellä oli tullut myyntiin Calvin Kleinin hajuvesi, josta pyydettiin vain 4€! Mietin että hyvä juttu, hajuvedet ovat kaupassa kalliita :) Annan sen vaikka tyttärelleni joululahjaksi. Laitoin heti Av ja kysyin samalla paljonko pullossa on jäljellä kun kuvasta sitä ei näkynyt. Myyjä vastasi kuvalla, josta näkyi että se oli miltei täysi. Hän vielä lisäsi että hajuvesi on vapaana :) Kommentoin että: " Ok, laitan viestin". Ja laitoin viestin samantien jossa ehdotin hakua seuraavana päivänä töiden jälkeen. Olin iloinen kun ehdin ensin ;) Minun jälkeeni ilmoitukseen tuli jonkun toisen kommentti että " Ostan, voin hakea heti". En ollut tästä huolissani, koska olinhan ehtinyt ensin laittaa oman varaukseni ja laittanut heti viestin myyjälle.

Kuvituskuva, eli ei hajuvesiä joita minun piti ostaa..

Ihmettelin silti kun hän ei reilun tunnin kuluessakaan ollut vastannut viestiini, mutta ajattelin että ehkä hän ei ehdi jostain syystä nettiin tai on töissä. No, ryhdyin katsomaan sitten uudelleen ilmoitusta. Mutta se oli poissa! Koko ilmoitus oli otettu pois! Siinä oli muutakin tavaraa myynnissä kuin tuo hajuvesi ja nyt kaikki oli hävinnyt. Myyjä ei vastannut minulle lainkaan, ei kysynyt minulta voinko hakea heti, eikä noudattanut oikeaa myyntijärjestystä. Hän möi hajuveden "tiskin alta", tuolle röyhkeälle joka täysin kiilasi minun ohitseni! Ai että kiehui kyllä koko loppuillan tuon takia :( Kaikki eivät voi lähteä heti hakemaan, ihmisillä on töitä, on lapsia joita ei voi jättää yksin kotiin, ruoka uunissa, pesukone päällä.. jne... lukemattomia syitä. 

Hajuvesi olisi siis muutenkin ollut toisella puolella Espoota. Mutta myyjällä oli niin kiire, että piti neljän euron takia pahoittaa mieleni, myydä törkeästi sille joka menee heti hakemaan, sivuuttaen minut täysin, ensimmäisen ostajan, vaikka meillä oli jo sovittu osto. Tai niin ainakin kuvittelin 😒 Ymmärrän jos hän olisi kysynyt minulta ensin että pääsenkö hakemaan heti ja jos olisin vastannut että en, sitten myynyt tuotteen nopeammalle hakijalle. Johon olisin ilman muuta antanut luvan. Mutta ei. Hän ei vastannut viestiini, eikä kommentoinut mitään ilmoitukseen, siinä seinällä. 

Kyselin myöhemmin vielä ryhmän seinälläkin yleisesti että miten tämä voi mennä näin ja siellä muutama vastasi minulle että joku oli varmaan laittanut suoraan viestin myyjälle ja se on kuulemma sallittua! :o Ja ylläpitäjä ei kuulemma puutu ihmisten keskinäisiin kauppoihin, ne pitää henkilöiden itse selvittää. Niin, miten selvitän kun koko ilmoitus on poissa eikä minulle vastata!? Ja silloinhan on aivan yhtä tyhjän kanssa vaikka ilmoitukseen laittaisi kaikki mahdolliset Av, Ostan, Otan, Mulle... jne... jos kommenteilla ei ole mitään painoarvoa ja kuka tahansa voi laittaa suoraan viestin messengerissä ja hakea tavaran pois!?!

Totesin sitten että ihan sama, pitäkööt tunkkinsa! Se hajuvesihän saattoi olla vuosia vanhaakin ja pahan hajuista. Ei minua se tavaran menettäminen harmittanut, vaan myyjän löyhä moraali ja epärehellisyys! Erosin koko ryhmästä, koska siellä ei ollut olemassa mitään sääntöjä, jolloin lopputulos on tuollainen villi länsi 😠 

Kun itse myyn jotain, myyn aina siinä järjestyksessä kun ostajat ovat olleet tavarasta kiinnostuneita. Homma selvitetään ENSIN ensimmäisen kiinnostuneen ostajan kanssa, ja sitten vasta jos se ei jostain syystä onnistu, siirrytään seuraavaan kiinnostuneeseen. Ja tähän ei tarvitse mennä kuin 10 - 15 minuuttia, on eri asia jos joku pitää tavaraa varattuna vaikka päivänkin eikä vastaa viesteihin lainkaan. Tottakai silloin voi ottaa yhteyttä seuraavaan ostajaan. Mutta tämäkin riippuen tietysti ryhmän säännöistä, joissakin voi olla varaus aika 24 tuntia. Mutta tuo on todella ikävää, kun vaikka kuinka yrittää jotain saada ja kerrankin ehtii nähdä ilmoituksen tuoreeltaan ja kommentoida heti, niin silti jää ilman 👎

Kolmas tapaus oli rannekello, ruusukullan värinen, nätti ja maksoi vain 6€. Ei mikään Michael Kors tai muu kallis merkki, mutta kaunis. Luki että toimii ja nouto Espoon Tuomarilasta. Sovin haun tässäkin töiden jälkeen. Varmistin vielä että minulla on käteistä. Minulla on 10€, joten kysyin myyjältä vielä viestillä ennen hakemaan lähtemistä että onhan sinulla antaa takaisin kympistä, kun kello maksaa 6€? Johon hän totesi että "kello on kylläkin 20€" Häh!? En maksaisi käytetystä kellosta joka ei ole mitään merkkiä ja jonka toiminnasta ei voi ikinä olla varma koskaan enempää kuin 10 euroa! Olin ihan varma että hinta oli ollut sen 6€. 


No, yritin katsoa ilmoitusta uudelleen varmistaakseni asian, mutta ilmoitus oli poistettu! Eli en tiedä mitä ihmettä siinä oli tapahtunut, oliko myyjä päättänyt pyytääkin kellosta enemmän vasta sen jälkeen kun olin jo nähnyt 6€ ilmoituksen ja muokannut sitä, poistaen sen sitten kokonaan, vai oliko tämä ihan tahallinen huijausyritys...? Vai oliko hänellä myynnissä joku muukin kello joka oli kalliimpi ja jälleen tuo 6€ kello oli poistunut myynnistä vaivihkaa, vaikka meillä oli kaupat sovittu..? 😧 

Tähän totesin että pitäisi aina ottaa screenshot sivusta, josta näkee myöhemminkin että mihin oli kommentoinut ja mitä siinä oli lukenut, vaikka ilmoitus poistettaisiinkin. Onneksi tuo omituisuus paljastui ennen kauppaa. Olisi todella suututtanut lähteä junalla Tuomarilaan turhaan, kun mulla ei tosiaan olisi ollut enempää käteistä mukana. Tästäkään en jaksanut sen enempää vääntää. Selvisin vain mielipahalla. Saa niitä kelloja myöhemminkin. Outo homma kyllä tuokin. 

Muitakin tapauksia on, en edes kaikkia enää muista, on hauskoja juttujakin. Kuten eräs ostaja, joka oli yksinäinen vanhempi nainen ja olisi halunnut jutella niin paljon kaikenlaista etten meinannut päästä hänestä eroon! 😂 Hän oli jo maksanutkin myymäni kappaverhon, mutta edelleen seisoi rapussa ja jutteli lapsistaan ja sairauksistaan jne... Oli pakko jo sanoa että "tuota, minun täytyy nyt kyllä mennä jatkamaan, oli ruoanlaitto tuolla kesken". 

Ja paljon olen hankkinut hyvää tavaraa ja samoin myynyt saaden myös vastapuolelle hyvän mielen. Olen ystävällinen ja reilu. Uskon ja luotan ihmisiin, koska minuun voi luottaa ja uskoa. Mutta maailma on välillä kylmä paikka. Kaikki eivät ole kuin minä. Osa ihmisistä ei ajattele kuin itseään. Jopa polkien siinä sivussa muut maahan. Helppo olisi ryhtyä samanlaiseksi, välinpitämättömäksi, mutta minun omatuntoni ei antaisi myöten. En pystyisi elämään itseni kanssa jos olisin epärehellinen. Olen ylpeä siitä että olen sanani mittainen ja mukava :) 

Esimerkiksi roskalava -ryhmät ovat myös tällaisia paikkoja joissa ihmisistä tulee ihan sikoja, kun ilmaiseksi saa. Aivan hullua että jos pyydät jostain tavarasta vaikka 2€, ketään ei kiinnosta ( ihan kuin ihmisillä ei olisi varaa maksaa siitä sitä paria euroa ), tottakai on, mutta annas olla jos annat saman tavaran ilmaiseksi, niin kauhea jono ja tappelu kuka sen nyt saa.... merkkitavarat saattavat olla sitäpaitsi pian myynnissä jollain muulla foorumilla ihan törkeästi kunnon hinnalla 😤 Itse en anna mitään "liian hyvää" tavaraa ilmaiseksi. Ei helmiä sioille. Annan mielelläni kyllä vähän rahaa tai tavaraa hyväntekeväisyyteen jos olen varma että oikea kohdehenkilö todella saa ne. Nyt on muuten juuri Partioaitta myymälöissä meneillään takkikeräys asunnottomille. Eli jos sinulta liikenee lämmin takki jota et itse käytä, vie se Partioaitta liikkeeseen 11.10 mennessä, niin se jaetaan tarvitsevalle Asunnottomien yönä 💗

Mutta tällaisia tarinoita, tulipas pitkä juttu, huh..huh! 😝😁 Toivon kaikille mukavia kirppiskauppoja, kunhan muistaa että "niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa", kaikki menee hyvin. Kunnioitetaan toisiamme. Meillä kaikilla on vain rajattu määrä aikaa vuorokaudessa, turhia ongelmia ja kädenvääntöä ei kyllä kukaan kaipaa. 

Onko sinulla outoja kirppis kokemuksia? Tai onko sinua huijattu tai yritetty huijata nettikirppiksellä? Jätä kokemuksesi kommenttiosioon, olisi kiva lukea muidenkin tarinoita. Huomenna lähden ihan live -kirppikselle, Myyrmäkihalliin, joka aukeaa vihdoin, kun koko viime kevään kirppiksetkin jäivät pitämättä Koronan takia. Myyrmäkihallissa on kirppis myös sunnuntaina 😉 Kivaa viikonloppua kaikille! t. Kristiina. 

Ps. mitä mieltä olette uudesta tavastani jaotella tekstiä enemmän? On varmaankin helpompi lukea? 💗




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...