Translate

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Rosè Decor

Tämä juttu on nyt keskittynyt makuuhuoneeni talvisisustukseen, jonne olen laittanut ihania vaaleanpunaisia sävyjä sekä valoja tuomaan lämmintä tunnelmaa. Tärkeässä roolissa ovat myös taljat ja kynttilät, ne tuovat aina rauhallista fiilistä, ikäänkuin olisin jossain alppimajassa, kaukana kiireestä ja hälinästä.




Havahduin siihen että viime aikoina blogini oli muuttunut lähinnä kolumni ja askartelu tyyppiseksi blogiksi, joten oli aika palata itse sisustamisen pariin! Mikäs sisustusblogi se sellainen on jos siellä ei koskaan ole sisustuskuvia?!? Hyvähän se tietysti on että jutut ovat monipuolisia, enkä kuvaa samaa sohvankulmaa viikosta toiseen vain eri stailauksella.


Tällaista valokranssia olin himoinnut jo kauan, en vain ollut raaskinut ostaa, enkä oikein keksinyt paikkaa sille. Löysin kuitenkin Myyrmäkihallin kirppikseltä sellaisen, vain 4€! Sängyn päällä se on kaunis ja tuo valoa sekä ihanaa tunnelmaa. Minusta valot eivät kuulu pelkästään jouluun, suomessa on niin pitkä kaamosaika, että kaikki lisävalo on tarpeen näiden pimeimpien kuukausien aikana! En myöskään nyt askarrellut erikseen syyskranssia kun se hoitui näin!


Ihanat tyynynpäälliset joissa on minusta aivan kuin pinkki auringonlasku merellä, ovat Ikean: 3,99€ / kpl. Ostin ne jo alkusyksystä, eli valitettavasti niitä ei löydy enää Ikean valikoimista. Tähtiviltti on kirppislöytö Akseli kirppikseltä: 3€. Saattaa olla jopa Gantin, koska merkki on niin pesussa kulunut ettei siitä enää saa selvää valmistajaa. Ihanan pehmeää fleece tyyppistä materiaalia ainakin. Vaalean beige päiväpeite on vielä ryppyinen, koska on uusi, se oli ALE -löytö Lidlistä: 8€! Ihana juttu että löysin sen, koska katsoin jopa Prisman halvimpien paksujen päiväpeitteiden maksavat yli 29 euroa..


Tarjottimella on ihana vapaapäivän aamupala, tai oikeastaan brunssi, kun syön sen niin myöhään! Lohi-munacroissant, hedelmärahkaa, appelsiinimehua ja kahvia, sekä pieni minikuohuviini :) Pinkki tähtimuki on löytö Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta.
Vaaleanpunainen tuikku muistuttaa erehdyttävästi Kastehelmi tuikkua, mutta se ei ole sellainen, vaan Hemtexin valikoimista: 1,95€!! "Köyhän naisen Kastehelmi"... :)  Kuohuviinilasi on aitoa kristallia, löysin itseasiassa kaksi kappaletta niitä Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta: 3€ / kpl. Loistolöytö! Mistä tiedän että ne ovat aitoa kristallia? Koska lasin reunaa kynnellä kopauttaessa lasi "soi" ihan eri tavalla kuin tavallinen lasi. Helinä kestää vähän aikaa, kunnes loppuu...




Minulla on nyt siis syysloma, joten juhlin samalla sitä että saan hengähtää hetken ennen uuden työn alkua. On suorastaan rikollinen olo, kun tietää muiden raatavan töissä, vaikka olen ansainnut tämän. En ole tottunut koskaan laiskottelemaan. Heti tulee sellainen tunne että "eikö sun pitäisi tehdä jotain"....? Ei. Ei tarvitse nyt. Minikuohuviini on joskus paikallaan, ei tarvitse mennä hotelliin, jotta saa hemmotella itseään! Kaikenlaista hyvää ja pieniä onnistumisia tapahtuu harva se päivä, mutta niitä ei aina edes jälkikäteen muista. Siksi aloinkin kirjoittamaan jälleen nuoruusvuosista tuttua päiväkirjaa... tai itseasiassa paremminkin sellaista kiitollisuus ja tavoitepäiväkirjaa, "the book of big dreams". En kirjoita sitä jokapäivä, enkä kirjoita sinne mitään negatiivista. Esimerkiksi eräs firma jakoi minun blogijuttuni omalla sivullaan, joka lisäsi blogini tunnettavuutta ja lukukertoja ihan selvästi, se oli ihan mahtavaa! Ja voitin eilen Kenosta 1,50€ sijoituksella, 30 euroa, jotka sijoitin teknologiaosakkeisiin! ;) Tällaisia askeleita ja tähtihetkiä ei muista, ainakaan kuukausien tai vuosien päästä! Jostain syystä ihminen muistaa aina kaikki negatiiviset asiat, mutta kun onnistumiset ovat paperilla, ne ovat olemassa! Näin todella tapahtui.. ja hetkiin voi palata uudestaan :)


Sijoittaminen ja säästäminen on siis minulle ihan oikea harrastus, aivan kuin jollekin voi olla vaikkapa golf. En pyri mihinkään rikkauksiin, mutta säästötilien korot ovat tänäpäivänä ihan olemattomat, josta syystä aloin tutkia jo kauan aikaa sitten tarkemmin miten saisin rahani poikimaan. Voisin jossain vaiheessa tehdä taas sellaisen pihistely ja nuukailujutun, jossa avaisin myös vähän enemmän miten sijoitan ja mihin. Elämäni ei silti ole nuukailusta huolimatta tylsää, se Arttu Wiskarin keikkakin oli ilmainen.. ja keksin vaikka kuinka paljon kotona askartelua, leipomista ja kaikenlaista puuhaa. Tai katson ilmaisia dokumentteja You Tubesta ja muista ilmaispalveluista. Lenkillekin pitäisi mennä paljon useammin sekin on ilmaista. Tämä luxus ei siis todellakaan ole arkipäivääni! ;)


Yöpöytä on myös Ikeasta, Liatorp sivupöytä. Se on siis ihan oikeasti Ikeasta eikä kirppikseltä tai Facebook -ryhmästä ;) Ostin sen ihan uutena, sain tosin siitä 20 euroa alennusta lahjakortin ansiosta :) Yöpöydällä on lasikuvun alla paikka koruille. Lyhdyssä on led -valosarja.



Nyt minulla on vielä huominen päivä aikaa tehdä ihan mitä haluan, perjantaina ollaan taas tositoimissa! Arman Pohjantähden alla sarjan viimekertainen jakso avasi varmaan aika monelle keittiötyön arkea ihan uudella tavalla! Kiire on ja kaiken pitää mennä nappiin, koska ei ole edes aikaa leipoa tai tehdä jotain ruokaa uudelleen, tai mokata erityisruokavalioissa.. se ei ole edes vaihtoehto! Mutta palkka on tällä alalla silti suomen matalimpia. Eli jos haluat helpon ja hyväpalkkaisen työn, se ei löydy laitoskeittiöistä... ;D Mutta meitä tarvitaan.. ja siitä tuleekin se työn palkitsevuus. Monta kertaa olen liikuttunut kyyneliin, kun joku pieni on sanonut että tänään oli "maailman parasta ruokaa" :) Lapset eivät ole ostettavissa, he ovat aitoja ja vilpittömiä. Ja olen mukana kasvattamassa heitä ruokakulttuurin kautta.. 💗 Mitä tahansa teenkin, haluan että työni on arvokasta ja tärkeää.

Ihanaa alkutalven jatkoa.. kohta aloitan jouluaskartelut! :) Ensin kuitenkin lähden asioille ja heitän samalla kävelylenkin ihanassa auringonpaisteessa! Eli en osaa vain istua paikoillani... ;) 👌


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta blogissani :) Tähän voit jättää esimerkiksi juttu toiveita tai muita terveisiä...